sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Terveisiä Oivalta

Olen monta kerta sanonut pääpalvelijalle, että  haluan kertoa kuulumisiani. On vedonnut jonnekin kiireisiin ja huonoihin kuviin. Olen sitä mieltä, ettei minusta saa otettua huonoja kuvia. Nyt oli kuulemma tullut yleisöltä jo kommenttia, että kuvia ja tarinaa minusta.

Olen jo niin rohkea kissa, että osaan ulkoilla joka päivä kun palvelusväki on kotona. Se on vähän epiä, että Jalo saa olla yön ulkona ja minä en. Jalon kanssa ulkoilu on kivaa, se näyttää kaikki parhaat mestat kuten tämän vanhan pumppuhuoneen katon, sieltä kuulemma voi tähyillä sellaisia eläimiä kuin myyriä. En ole vielä maistanut niitä, mutta Jalo kehui viereisen ojan myyriä erityisen hyvän makuisiksi.
Jalo on kiva isoveli kun se opettaa temppuja. Tässä on oppitunti laatoilla kierimisestä. Sillä kuulemma saa palvelijat lepertelemään ja antamaan palan herkkutikkua.
Jalon ohjeet olivat hyvät. Heti osasin ja palvelija leperteli ja antoi palan herkkutikkua. Sen jälkeen kävin sisällä päiväunilla, syömässä ja vessassa. Jalo on kertonut, että ulkonakin on vessa mutta en usko, en ole nähnyt hiekkalaatikkoa missään!
Kissanmutkakivi on kuulemma kiva paikka lepäillä. Olisin halunnut kokeilla, mutta Jalo ei antanut. Yritän olla pomo, mutta Jalon mielestä se on pomo. Rääpäleet ei kuulemma kukkoile.
Sitten pyydettiin poseeraamaan tulppaanien takana. En ymmärrä mitä sillä tarkoitettiin, ei täältä näy kissan kaunis ulkomuoto ja täydelliset linjat eikä se minun ihana pesukarhuhäntä.

Kuulumisiin, nyt täytyy rientää, pellolta tulee ihan selvä myyräntuoksu.

Terveisin Oiva


15 kommenttia:

  1. Kiitos, Oiva, kuulumisista <3 Viettäkää Jalon kanssa ihana kesä puutarhassa seikkaillen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiva älitti viestin, että varmasti on tulossa ihana seikkailujen kesä.

      Poista
  2. Ihanaa, Oivan kuulumisia! Olipa mukava lukea ja katsoa. Hienosti vedät kiepit ja muut. Ehkä se vessa-asiakin aikanaan avautuu :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelijan kommentti: Ehkä se vessa-asia vielä avautuu, toistaiseksi se on turvallisempaa hoitaa asiat sisätiloissa. Kiepit onnistuu, ja loikat, puuhun kiipeämiset ja kaikki muutkin temput.

      Poista
  3. Kiva lukea kuulumisistasi Oiva. Hyvä, että sinulla on Jalo opastajana. Syksyllä saatat olla jo mestari myyrähommissa ja kissamutkakivellä loikoillessa. Komea pesukarhuhäntäsi näkyy sentään toisessa kuvassa, joten mamma saakoon tulppaanikuvansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, Jalon on ollut kiva opastaja. Tänään toi minulle oravan, vähän pelkäsin sitä mikä se on, sitten vein oravan piiloon talon alle, parempi tutkia niin erikoista otusta omassa rauhassa. Terveisin Oiva.

      Poista
  4. Hyvä Oiva! Voin kertoa sinulle, että pari kissalasta Mäntyharjun suunnalla ryntäsi myös hurjaa kyytiä sisälle, kun hätä iski. Kun kissanvessasta otettiin vähän hiekkaa näytille sopivaan paikkaan ulkona, valaistui mahdollisuus pissiä myös ulkona :D. Taitaa olla aika tyypillistä ulkoilua opetteleville.
    Olet oikein komea poika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en kyllä usko, että ulkona voisi käydä vessassa, ei ainakaan palvelijan kukkapenkeissä, niissä käymisestä olen saanut toruja. Oiva

      Poista
  5. Ihan olit oikeassa kun vaadit päästä parrasvaloihin! Johan se oli aikakin, sillä pentukuvistasi oli jo hirmuisen pitkä aika ja olet kasvanut sinä aikana melkein aikuisen kokoiseksi. Jalo taitaa olla loisto-isoveli kun on noin monta juttua sinulle jo opettanut. Kannattaa ottaa oppia myös niistä myyränpyyntijutuista, niin pääpalvelija on erityisen tyytyväinen. Myyräpaisti maistuu kuulemma vallan mainiolta ja tekee hyvää tiikeriturkille ja pesukarhuhännälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo oli aika, vallan kummallista ettei uutisisani ole aiemmin kerrottu, olen kuitenkin perheen päätähti! Pitää maistaa myyrää kun sellaisen saan. t. Oiva

      Poista
  6. Samaa mieltä kivat kissa kuulumiset .

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuulumisia. Nauti kesästä (enkulin käsityöt)

    VastaaPoista
  8. Olet niin komea, että ansaitset oman postauksen. Jalo on mainio opas kissan ulkoilmaelämään ja mikä parasta, koko kesä edessä. Nauttikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)