keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Pieni laajennus

Miksi tuhlata puutarhan parasta multa-aluetta nurmikkoon? Minusta ei moinen tuhlaus kannata, ei varsinkaan kun pihaan ilmestyy pienen mylläyksen seurauksena kasa maata. Siitä se ajatus sitten lähti ja yläpihalle tuli pieni istutusalueen laajennus.

Laajennuksen teko on odottanut sopivaa hetkeä, eli tilannetta, että multaa ei tarvitse ostaa. Ensin kanttasin rajauksen.
Sitten levitin rajatun nurmikon päälle sanomalehtiä. Tämän vaiheen olisi voinut jättää väliin, mutta tein, koska en ole varma miten alue peitetään ensi kesään asti.
Sitten maakasasta maata päälle jotta tuuli ei vie lehtiä. Tässä kohtaa oli lähdettävä nukkumaan ja annettava työmaan olla pari vuorokautta omillaan.
Tänään otettiin konevoimat käyttöön ja mies kuljetti traktorilla loput maakasasta. 
Minä muotoilin kasan ja nyt pähkäilen sen peittämistä. Tuossa on niin paljon rikkaruohoja ettei sitä voi ottaa heti käyttöön. Alue on pakko peittää vuodeksi jotta rikat maatuvat ja ne kaikki vanhat nurmikonpalaset mitä siellä on.  Samalla kasa saa painua rauhassa.


Ja ainahan yksi asia johtaa toiseen. Tuohon multapätkälle saan tehdä istutuksia. Mullan tälle puolelle tulee jatkoa kivimuurille. Ennen tuohon kasattiin lunta, mutta nyt kun lumityöt tehdään lingolla, ei kasaamista enää tehdä.  Arboretum saa kivan uuden rajauksen ja tuohon on myös mahdollista istuttaa 1-3 uutta puuta.
Pätkä on noin ehkä 8 metriä pitkä. Sekin pitää peittää vuodeksi jotta kaikki rikat maatuvat rauhassa. Kivimuuriin tulevat kivet ovat olemassa, mutta ne täytyy siirtää traktorilla.
Yksi asia johti toiseen ja toinen johti kolmanteen. Maa-aineksen seassa oli kiviä. Ne kerättiin talteen ja kivien avulla sain jatkettu kasvihuoneen reunustan siistimistä. Kunhan takaseinustan viimeinen puolikas on valmis, kiertää koko kasvihuonetta kivireunus. Kaikki kivet ovat tästä omalta tontilta. Kivien suhteen olemme hyvinkin omavaraisia. 
 

17 kommenttia:

  1. Tulikin hyvä ja kookas istutusalueen laajennus. Niinhän se usein menee, että yksi asia johtaa toiseen ja kolmanteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalan paljon uutta tilaa uusille kasveille. Puutarhatöissä tuntuu aina asiat seuraavan toisiaan.

      Poista
  2. Hieno aluevaltaus, joka jatkaa luontevasti olemassa olevaa istutusaluetta. Sinulla on puutarhassa nurmikkoa riittävästi muutenkin. Mitähän kaikkea kivaa aleelle keksitkään? Varmaan vaikeinta on odottaa rikkojen kuolemista ja paikan kypsymistä istutuskuntoon. Se kuitenkin kannattaa, jos haluaa tulevaisuudessa välttyä ylenmääräiseltä kitkemiseltä.
    Kiviomavaraisuus on kadehdittava ominaisuus. Kasvari saa arvoisensa reunuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On helpompi jatkaa vanhaa kuin perustaa kokonaan uutta aluetta. Joku polku tms. tuohon on vielä keksittävä ettei tarvitse tehdä hoitotoimenpiteitä kasveja tallomalla. Vielä ei ole mitään ideaa mitä alueelle laitan, osa todennäköisesti siirtyy taaempaa edemmäksi. Ja ehkä on muutama pioni mielessä.

      Poista
  3. Hyvänkokoinen uusi istutusalue aluillaan, joko on suunnitelmat valmiina, mitä siihen tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä suunnitelmat valmiina, pitää malttaa kun vasta vuoden päästä pääsee istuttamaan.

      Poista
  4. Asiat johtavat niin helposti toiseen ja kolmanteen, mutta tässä tapauksessa hyvällä tavalla. Sait uuden upean alueen istutuksille, kunhan alue ensin tekeytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, asiat seuraavat toisiaan. Alue saa tekeytyä ensi kevääseen, katsotaan sitten mitä siihen istutan.

      Poista
  5. Aika iso sinun pieni laajennuksesi on meidän pihan mittakaavassa. Teen samalla tavalla uusien penkkien kanssa. Tosin kastelen sanomalehdet, ettei ne ime pinnalle laitetun mullan kosteutta liikaa. Käytän aika paksua lehtikerrosta. Tiedän, että monet paheksuvat tätä tapaa, mutta olen todennut sen hyväksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se iso jos ajattelee kaupunkipihaa, täällä meillä se on pikkupläntti. Minä en kastellut, joskus kastelen mutta tuossa kun ei istuteta mitään vuoteen niin kuivat lehdet eivät haittaa. Koko alue peitetään vielä odottamaan istutuksia jotta kaikki nurmipaakut ja rikkaruohot kuolevat.

      Poista
  6. Kiehtovia ketjureaktioita, joiden seurauksena saat oikein hyvin uutta istutustilaa. Ja kiviäkin löytyi hyvin kasvarin reunukseen. Ovatkohan pariin aiempaan postaukseesi kirjoittamani kommentit joutuneet bittiavaruuteen tai juuttuneet tarkistukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistusta odottivat ja osa oli roskakansiossa. Nyt ovat julkaistuina. Tuli hyvin uutta istutustilaa ja kivaan paikkaan. Multaisa maa ja sopivasti aurinkoa.

      Poista
  7. Sinulla on upeat laajennukset. Ja onneksi on konevoimaa olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Konevoima helpottaa asioita, nyt etenkin kun on suurempi traktori käytössä.

      Poista
  8. No ei todellakaan kannata! Minusta tuo on enempi kuin pieni laajennus. Aah mitä saatkaan siihen laitettua. Sinnillä vaan odotella rikkojen kuolemista, mutta sillä välin on hyvää aikaa suunnitella tulevia istutuksia. Mahtaa sormia syyhyttää? Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän puutarhan näkökulmasta laajennus on pieni. Pakko jaksaa odottaa rikkojen kuolemista, sen malttaa kun peittää kaiken ja kyllä sormia jo syyhyttää.

      Poista
  9. Tuohon saat istutettua vaikka mitä. Ja ehditpä ainakin rauhassa suunnitella kun ei ole kiirettä tänä kesänä vielä istuttaa. Kivillekin on hyvä käyttökohde keksitty. Meidän pihasta oletettavasti alkaa kivet olla jo esiin kaivettu ja kohteet keksitty, ihan riittävästi oli täälläkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)