sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Riskillä mennään

Pidin eilen taimien koulintapäivän, samalla kylvin tuoksuherneet. Minun piti laittaa vähemmän tomaatteja, mutta yllättäen niitä on taas yli 50 taimea. Oma tarve on noin 30 taimea. Niinpä sisältä saivat lähteä kaikki sellaiset kylvöt ja taimet kasvihuoneeseen, jotka kestävät vähänkin kylmää. Tuoksuherneetkin siirtyvät heti itämisen jälkeen kasvihuoneeseen, sisälle ei mahdu vaikka on kolme taimipöytää käytössä. 

Koulitut salkoruusut ja ritarinkannukset siirtyivät kasvihuoneeseen. Päivän pidin ilman harsoa, mutta yöksi heitin päälle kaksinkertaisen harson. Päivällä kasvihuoneessa oli 20 astetta lämmintä, yöksi kylmenee, mutta ei sentään pakkaselle. Vaikka ulkona olisi pakkasta, ei se ihan hevillä tule kasvihuoneeseen.
Pöydällä on kaikenlaisia siemenkylvöjä. Yksi väinönputki on näkyvissä, muissa odotellaan vielä itämistä.
Toinen arboretumin lumikellokasvustoista. Nämä ovat selvästi lisääntyneet sivusipuleista. Tuohon on todennäköisesti istutettu sellainen kymmenen kappaleen pussi, ja nyt taimia on selvästi enemmän.
Ensimmäinen jouluruusu oli päättänyt kukkia salaa. Väri on valkoinen joka on osoittautunut haastavaksi minun puutarhassani, punaiset jouluruusut menestyvät paljon paremmin. Kukka on hauskasti lehden alla piilossa ja suojassa. Hyvä ollakin, keväällä sataa usein.
Tämän piipon arvelen olevan koiranhammas. Vaan onko sekin tehnyt sivusipulin kun vierestä nousee toinen? Sain viime keväänä Vaalean vihreää-blogin pitäjältä valkoisena kukkivan koiranhampaan, olisikohan tämä se? En yhtään muista mihin kohtaa hortensiapuutarhaa istutin taimen. 
Hortensiapuutarhassa on paljon ilonaiheita. Tässä niistä toinen koiranhampaan kaveriksi. Sain viime vuonna tilaisuuden ostaa jonkin sortin kämmekän taimen. Kotona jaoin taimen kahteen osaan, tässä on toinen osa ja toinen osa on toisella puolella hortensiapuutarhaa, hengissä on sekin ja voi erinomaisesti. Toivottavasti kukkivat myös minun puutarhassani. 
Viikko sitten pidettiin puunkaatotalkoot joissa kaadettiin muutama koivun runko ja yksi haapa. Kaksi päivää on tehty rungoista klapeja ja nyt on urakka valmis. Oksat ovat vielä käsittelemättä, niistä otetaan paksuimmat talteen polttopuiksi. Pienemmät oksat ja risut haketetaan jos ehditään, tai viedään risunkeräykseen. Metsässä on vielä 16 runkoa jotka odottelevat miehen talvilomaa. Lisäksi on ostopuut jotka pitää nekin pieniä, niistä tehdään metristä halkoa joka on hyvä polttaa leivinuunissa.

Kohta lähden hakemaan lapsenlapset yökylään, täällä tarvitaan purontekijöitä ja Oivan leikittäjiä.


18 kommenttia:

  1. Valtavasti ihanuuksia tulossa ja puutarhakierroksesi ovat hyvin antoisia, aina jotain uutta. Ja ensi vuoden polttoaineet näyttävät olevan hyvässä jamassa. Kuinka monta kuutiota puuta teillä kuluu talven aikana?
    Ensimmäiset lumikellojen nuput nousivat täälläkin hangesta, miten niin pieni asia voikin olla niin suuri ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät pitää kiireisenä, joka päivä on tehtävä kierros mitä uutta on putkahtanut pintaan.
      Puuta kuluu noin 40 kuutiota vuodessa, myös kesällä menee saunalla kiukaaseen ja vesipataan. Talvella laitetaan 99 % ruuasta puuhellalla ja tietysti lämmitetään taloa. Tänä talvena puut loppuivat kesken.

      Poista
  2. Krookukset ja lumikellot ilahduttavat ilman muuta, mutta kämmekät ja koiranhampaat tuottavat jo astetta suurempi riemun. Jouluruusustasi tulee mieleen eilisen Avara luonnon Itävallan vuoriston mahtavat vaaleajouluruusupehkot. Minullakin punakukkaiset jouluruusut näyttävät menestyvän vaaleita paremmin.
    Onnea ja menestystä taimillesi kasvarissa. Viikolle luvattiin kylmää jaksoa, yöpakkasiakin. Tuskin kasvarissa lämpö laskee kovin alhaiseksi, kun päivällä on kuitenkin plussaa. Tuplaharsoista on suuri apu. Muutamaksi yöksi voi tarvittaessa taimet tuoda sisällekin, kun niitä ei tarvitse päivätolkulla siellä pitää.
    Komea klapikasa. Noilla koti taas lämpiää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avara luonto jäi katsomatta, ehkä hyvä sillä olisi voinut tulla massiivinen jouluruusukateus. Kasvihuoneen lämpö pysyy hyvin plussan puolella ja toisaalta perennat kestävät vähän kylmää, sitä kun voi olla puutarhassakin.
      Nyt on klapeja vaikka kyllä niitä kuluukin.

      Poista
  3. Ihanan keväisiä juttuja: taimikasvatuksia, versoja ja puusavottaa. Ihana lumikellokasvusto, todella elinvoimainen. Lehdistä päättelisin sen olevan tähtilumikelloa, mutta se veikkaus vahvistuu, jos kukan sisäosassa on kaksiosainen vihreä alue, sekä sisempien kehälehtien ylä- että alaosassa.
    Vautsi, miten aikainen koiranhammas! Ooooooooh. Täällä ei niistä ole näkynyt mitään, enpä ole uskonutkaan, että voisi vielä näkyä. Ihan mahtava on myös kämmekän onnistunut talvehtiminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puusavotta on perinteistä pääsiäispuuhaa. Pitääkin tarkistaa lumikellon kukka miltä se näyttää sisäpuolelta, se on niitä jostain marketista ostettuja pussukoita. Hortensiapuutarha on osoittautunut oivalliseksi kasvupaikaksi, sieltä sulaa lumet ensimmäisenä ja monet kasvit tykkäävät. Maa on muhevaa eikä savi ole kovin pinnassa. Toivottavasti tuo nyt sitten on kämmekkä, paikka on oikea, tuhon sen istutin enkä keksi mille muulle lehdet voisivat kuulua.

      Poista
  4. Onpa sinulla paljon tomaatin taimia tulossa. Tuosta määrästä on jo vara jakaa vaikka muillekin. Lumikellot ja jouluruusu jo kukkivat. Hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina tulee kylvettyä muutama varataimi kun ei usko, että tomaatit itävät hyvin.

      Poista
  5. Teillä on jo paljon erilaisia kevätkukkia kukassa tai vasta piippoilemassa. Meilläkin näkyy ensimmäiset tulppaanien piipot. Kovan urakan olette tehneet polttopuiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polttopuiden kanssa on kova urakka, nämä olivat koivuja jotka oli pakko kaataa, osassa lahoa ja ne on viisainta kaataa kun niistä on vielä polttopuiksi.

      Poista
  6. Kivoja kuulumisia. Täälläkin koulittu ja lisää pitäisi tehdä kylvöjä. Komea puukasa ja lisääkin vielä tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, puukasa on komea. Täälläkin pitäisi tehdä lisää kylvöjä,.

      Poista
  7. Siellä on hienoja yllätyksiä tullut esiin lumen alta, kukkiva jouluruusu sykähdyttää.
    Helpottaa taimikaaosta, kun saa osan purkeista tuotua kasvihuoneeseen. Minä en ole vielä vienyt sinne edes tuoksuherneitä (kohta pitäisi kyllä), mutta yritän saada kasvihuoneen ensin pestyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on edessä kaksinkertainen työ. Kasvihuone on pesemättä ja kun pesen, joudun kantamaan taimet ulos. Perinteisesti olen pessyt kasvihuoneet vapun tienoilla.

      Poista
  8. Aivan ihana tuo jouluruusu. Ehdoton suosikkini aina Joulunakin. Kivasti kevät siellä etenee. Mukavaa huhtikuuta. (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut ovat ihania. Tykkäisin ostaa jouluksi, mutta en saa pidettyä taimia hengissä kesään asti jotta saisin istutettua ne puutarhaan.

      Poista
  9. Teillähän on kunnon puusavotta!

    VastaaPoista
  10. Ruuhkaa taimipöydällä, tuttu tilanne - kohta meilläkin kasvarin harsoteltta pystytetään ja tuoksarit muuttavat sinne. Paljon kevät pihallasi on edennyt ja aina on iloinen asia että talvi on ollut armollinen! Puuhommia riittää siellä ja täällä, onneksi ollaan loppusuoralla! Toivottavasti talvinen sää helpottaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)