torstai 21. maaliskuuta 2024

Uutta elämää ikkunalaudalla

Minulla on ilo kertoa onnistuneista siemenkylvöistä. Enkä tällä kertaa tarkoita vain tomaatteja ja paprikoita, nekin onnistuivat tällä kertaa hyvin. Ehkä nyt on otollinen vuosi siementen kasvaa, tai sitten ovat olleet erityisen hyvin pölyttyneitä kukintavaiheessa. 

Huomasin pari viikkoa sitten, että ritarinkannuksen varsia on jäänyt pystyyn talvetörröttäjiksi. kokeilin onko varsien siemenkodissa siemeniä ja olihan niissä. Keräsin siemenet talteen ja heitin ne multaan. ja tietysti oikein pieneen purkkiin koska ei ne kuitenkaan idä. Ja kuinkas kävikään, taisi itää lähes jokainen siemen. Nyt on tulossa sinisiä ritarinkannuksia reilusti.
Löysin varastoistani pussillisen kärsämön siemeniä, lajike 'Serise Queen'. Näilläkin hyvä itävyys.
Pensastomaatit ovat vielä todella pieniä. Vaan eipä niillä ole kiirettä, kevät ei nyt tunnu lähtevän kunnolla käyntiin.
Salkoruusut. Oikeassa reunassa on lajikette 'Nigra'. Viimeksi kun kylvin niitä, siemenet eivät itäneet millään. Nyt saman pussin siemenet itivät hyvin. Ehkä niitä pitää hillota ja vanhentaa pari vuotta, että saa hyvän itävyyden.
Samettikukat itivät kohtuullisen hyvin. Olen jo monta vuotta kerännyt siemenet talteen omista kasveista. Ja todennut, että siemeniä kannattaa kylvää reilusti. Tarvitsen paljon kasveja kesäkukiksi ja siementen itävyys on ehkä jossain 40 - 50 % luokkaa, joinain vuosina vieläkin alhaisempi.

Esikot ovat vielä itämättä, samoin kultasade ja peikonkello. Karhun- ja väinönputken purkeissa ei niissäkään näy vielä mitään. Tosin ne ovat vielä kylmäkäsittelyssä kasvihuoneessa enkä odotakaan mitään näkyvää ennen kun sää lämpenee. 

Seuraavaksi pitäisi koulia osa tomaateista ja kelloköynnökset suurempiin purkkeihin. Multa omassa puutarhassa on jäässä ja sama oli puutarhaliikkeessä kun kävin kysymässä multaa. Enpä tajunnut viedä syksyllä pari säkkiä suojaan navettaan, sieltä olisi voinut tuoda jäisen säkin sisälle sulamaan, nyt säkit ovat taivaan alla toisiinsa jäätyneinä.


32 kommenttia:

  1. Onpa upeasti siemenet itäneet 🌱🌱🌱 ja jos on pieni epäilyksen häivä niin melko varmasti silloin kaikki itää! Jäässä mullakin multa on mutta hain bauhausista ensihätään sulaa multaa. Syksyllä pitäisi aina muistaa tuo multa 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bauhausista en käynytkään katsomassa multaa, sinne seuraavaksi mullan metsästykseen. Yleensä olen jättänyt navettaan pari säkkiä, mutta nyt en muistanut.

      Poista
  2. Olikohan viime vuosi hyvä siemenvuosi, sillä omatkin kylvöt ovat itäneet paremmin kuin vuosiin. Hienot kasvatukset sinulla tuloillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla hyvä vuosi. Kiitos, kohta on taimia ikkunoilla liikaakin.

      Poista
  3. Hienosti ovat itäneet kaikki sinulla. Aika usein käy niin että jos kuvittelee että itävyys on huono niin itävät kaikki. Ja jos luulee että itää kaikki niin ei tule kuin pari huitulaa. Niinkuin minulle kävi punavaulan kanssa. Mutta aion yrittää sitä vielä uudestaan, en heti periksi anna. Kylvöjä on aivan liikaa mutta olen ajatellut että huonompikin harrastus voisi olla.
    Hyvää kevään odotusta !

    VastaaPoista
  4. Ihanasti on lähtenyt kasvun ihme käyntiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Kiva touhuta taimien kanssa kun puutarhaan ei vielä pääse.

      Poista
  5. Hyvinpä ovat itäneet, vaikkei kaikki siemenet olleet edes tuoreita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna näin, viime vuonna oli surkeaa itämistä.

      Poista
  6. Hienosti ovat taimesi lähteneet kasvuun. 👍👍😊

    VastaaPoista
  7. Hienoa että olet saanut siemenet itämään hyvin . Itselläni oli huono siemen vuosi perennojen kanssa jotkut eivät tehneet ollenkaan siemeniä . Mutta toivottavasti ne mitkä tekivät ovat itämisen suhteen hyviä aika näyttää .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla viime vuosi oli huono vuosi. Tosin esikot eivät idä taaskaan, missä lie vika.

      Poista
  8. Uusi elämä sykähdyttää! Hienoa, että itävyys oli noin hyvä!

    VastaaPoista
  9. Tuollaiset odottamattomat yllätykset ilahduttavat erityisen paljon. Sinulla on runsas joukko uusia ritarinkannuksia ulos istutettavaksi.
    Kevät etenee sen verran hitaasti, että tomaateilla on hyvää aikaa kasvaa. Tosin tämän päivän vesisade on sulattanut lunta varsin mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ritarinkannuksia, enpä todellakaan osannut odottaa noin hyvää itävyyttä. Lumien sulaminen näyttää taas vaihteeksi lupaavalta.

      Poista
  10. Ritarinkannuksia tarvitaan aina. =) Hyvin ovat itäneet muutkin siemenet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän joudun miettimään mihin saan ritarinkannukset mahtumaan, vaativat paljon tilaa.

      Poista
  11. Hyvät itämisprosentit! Ja hyvä kun muistutit samettikukasta. Ne ovat minulla vielä kylvämättä enkä yhtään tiedä, miten siemenet itävät. Viime keväänä itämisprosentti ei päätä huomannut ja jotenkin kesällä siemeniä talteen keräillessä tuli epäilys, tokko ovat edes kunnollisia. Pitää kylvää pian, niin ehtii tarvittaessa hankkia uudet. Täällä oli niin sateista koko loppukesän ja syksyn, että monen kasvin siemenissä tuntui olevan homehtumisongelmaa tai sitten pölytys epäonnnistui kun pölyttäjät eivät vain päässeet lentoon. Ja nyt kun tätä ääneen pohdiskelin, niin tietysti itämisprosentti yllättää totaalisesti :D
    Painavatkohan muuten kunnolla itämiskykyiset siemenet sen verran enemmän kuin ne kehnommin itävät, että jäävät pussin pohjalle kevyempien tullessa ensin siemeniä kädelle tai mullan pinnalle ripotellessa? Kun aika usein tuntuu käyvän niin, että ensimmäinen kylvös ei idä ja sitten kun tyhjentää pussin kokonaan, että edes joku itäisi, taimia tuleekin kolme kertaa yli suunnitellun. Vai onko vain sattumaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä päätelmä siementen itävyydestä. Voisin kuvitalla, että pitää paikkaansa koska aika monia siemeniä testataan niin, että laitetaan vesilasiin ja ne jotka uppoavat, itävät ja pinnalla pysyvät eivät idä. Eli painavat ja itämiskykyiset voisivat jääda pussissakin pohjalle.

      Poista
  12. Ihania pieniä vihreitä alkuja:)

    VastaaPoista
  13. No jopas, melkoinen ritarinkannussaalis. Minäkin kerään paljon omia siemeniä talteen, mm. kääpiösamettikukat, kehäkukat yms. kesäkukat. Taimikasvatusaika on niin toiveikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin voiis kerätä siemeniä talteen. Joka vuosi päätän niin, mutta sitten iskee loppukesän kyllästyminen ja siemenet jäävät keräämättä.

      Poista
  14. Hyvin ovat siemenesi itäneet, eli koulimista riittää! Ihan samoja ajatuksia kulkee täälläkin mietteet; mahtavatko omaista kukista kerätyt itää ja sitten tulee huiskaistua kerralla runsaasti siemeniä. Leijonankitojen kanssa olen usein ollut pulassa, kun ovat niin hentoja taimia ja hankala kylvää sekä koulia, jos ovat runsaasti itäneet. Mukavia kylvö- ja koulintapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulintaa riittää. kaikki pöydät ovat jo nyt täynnä taimia.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Niin on, en tiedä mihin saan kaikki lopulta mahtumaan.

      Poista

Kiitos kommenteista :)