perjantai 29. maaliskuuta 2024

Pääsiäinen puutarhassa

 Pääsiäisen ohjelmaa ei ole tarvetta suunnitella. Viikko sitten kaadetut koivut pitää saada klapeiksi ja sään mukaan voi aloitella puutarhatöitä. Se riittää mämmin syönnin ja La Promesan katsomisen kaveriksi.

Kivijalan penkki on siivottu, lannoitettu ja mullattu. Toimenpiteiden jälkeen peitin koko komeuden harson alle jottei jänikset tuhoa nousevia tulppaaneja. Helmililjojen varsia oli jo harvennettu. Lankakorin sisällä kasvaa kitukasvuinen Flammentanz ruusu.
Kasvimaa on kohta vapaa lumesta. Kuvan alalaidan kukkapenkistä siivosin tänään puolet, pionien kohta jäi siivoamatta sillä pionien varret ja lehdet olivat jäätyneet maahan kiinni. Huomenna lannoitan ja multaan siivotun osuuden.

Sulamisvedet tulevat taas tielle sillä tien ali menevä putki on jäässä. Kivipuro ja sen loppuosan kivikaivanto hoitavat työnsä hyvin ja keräävät sulamisvedet itseensä. Jos niitä ei olisi, arboretumin toinen puoli lainehtisi vettä. 
Jalo välttelee kaikkea märkää. Siirtolohkareen päältä on hyvä katsella tassut kuivina mahdollisia myyriä. Oiva kävi kastraatiossa parisen viikkoa sitten. Operaatio ja toipuminen sujui hyvin. Nyt on lupa ulkoilla, mutta ulkomaailma tuntuu Oivasta kovin jännittävältä. Riittää kun pyrähtää terassilla ja tulee takaisin sisälle.
Tämän päivän tehtävä oli raivata tie navettaan ja erityisesti karjakeittiöön joka toimii puutarhavarastona. Ärsytti kulkea varastoon koko 30 metriä pitkän navetan läpi joka kerta kun tarvitsin varastosta jotakin pientä. Meni hyvää puutarha-aikaa hukkaan.
Ei siihen tarvittu montaa hetkeä kun reitti oli selvä ja ovi mahtui aukeamaan. Lumivallin yli kulkee kevyesti, pääasia oli mahtua ovesta sisään ja ulos mielellään tavaroiden kanssa.
Arboretumin lumet vajoavat silmissä. Pahimmillaan tuolla oli yli polven lunta, nyt ei ole kuin nilkkaan asti ja paikoin ei ollenkaan. Arboretumissa ensimmäiset krookukset ovat nupuillaan, muita kovin aikaisia kukkijoita täällä ei ole, ehkä pitäisi laittaa.

Hyvää pääsiäistä kaikille.



20 kommenttia:

  1. Meillä etupihalla näyttää melko tasaisen lumipeitten vuoksi huomattavasti talvisemmalta kuin teillä siellä. Takapihaa pääsin sentään eilen jo hieman haravoimaan kasvihuoneen ympäristöstä.
    Jalo onkin valinnut mainion tähystyspaikan itselleen, josta on hyvä tarkkailla mitä ympäristössä mahdollisesti tapahtuu.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, haravoimaan en ole vielä päässyt, se on lempipuuhiani. Pitää odotella kuitenkin ensin maan kuivumista, se kestää meillä pitkään.

      Poista
  2. Tuossa on hyvä lähtötilanne, kun runsaina lämpäreinä paistava maanpinta kerää lämpöä tehokkaasti ja loput lumet sulavat silmissä.
    Olipa melkoinen lumivuori navetan edessä!
    Hyvää toipumisen jatkoa Oivalle! Onhan se hyvä, ettei kovin pienenä innostu seikkailemaan kauas. Oikein hyvä.
    Hienoa, että teitte tuon vesimontun, siitä on tosiaan iso apu, kun putki on vielä jäässä. Täällä on kriittinen salaoja viimein auennut viime viikolla. Maa on monin paikoin jäässä ja minäkin huomaan, että lehtiä tai villakatteita on jäätynyt maahan kiinni edelleen, vaikka eilen oli niin lämmintä, että lähes kuvitteli kesän saapuneen.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen sade sulatti lunta hyvin. Nyt on odoteltava kuivumista, se on meillä pitkä prosessi kun niin monessa kohtaa on peruskallio lähellä maan pintaa.
      Oiva on toipunut hyvin, ei tainnut edes huomata mitä pienelle tehtiin. Pikkuhiljaa on oikein hyvä aloitella ulkoiluun totuttelu.

      Poista
  3. Noin paljon jo maata näkyvissä ja puutarhatyöt alkaneet. Minäkin pääsin jo vähän katkomaan talventörröttäjiä, mutta enimmäkseen kaikki on vielä lumen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut niin mukava aloitella puutarhakautta. Talventörröttäjien katkominen jatkuu tänään, aamupaivä meni klapihommissa.

      Poista
  4. Oi kun on keväistä 😄 Täällä tuntuu kovin talviselta tuohon verrattuna! Isäntä käväisi tänään kelkkailemassa, lapset päässy laskemaan mäkeä ja hiihtääkin voisi 😂 tosin en ole oikein hiihtäjätyyppiä. Onneksi nämä melkein 10 asteen kelit ja vesisade alkavat pian laskea noita lumivalleja 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, teillä on vielä täysi talvi. Suomi on pitkä maa, täällä etelässä kevät on hyvinkin pitkällä.

      Poista
  5. Olet jo kivasti päässyt puuhailemaan puutarhassa. Täällä on myös lumi sulanut lähes kokonaan, on kuitenkin maa niin jäässä ja päivisin märkänä, että pitää malttaa. Mukavia pääsiäisenpyhiä ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märkää on meilläkin, pitää tarkkaan miettiä missä kävelee ettei pilaa nurmikkoa.

      Poista
  6. Mikä onkaan parempaa kuin päästä viettämään puutarhatöissä pääsiäisen vapaat. Sinä saitkin jo paljon aikaan. Kuvien mukaan siellä on lunta vähemmän kuin meillä, mutta täälläkin on tapahtunut paljon ihan parin päivän aikana. Minä katkoin eilen muutamia pionin varsia ja jotain perennojen talventörröttäjiä, eilen pääsi vielä kulkemaan laajoissa perennapenkeissä jään päällä, eikä uponnut multaan.
    Hyvää pääsiäisen jatkoa mukavissa puuhissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään päällä on hyvä kulkea, täällä jo menee maa mutaiseksi kun on niin märkää. Toiveissa on tuulista aurinkoista säätä niin maa kuivuu nopeammin.

      Poista
  7. Siellähän on jo oikeisiin kevätpuuhiin päästy. Omissa tässä vaiheessa paljastuneissa kukkapenkeissä ei ole järin paljoa siivottavaa kun suurin osa niiden istutuksista on viime vuodelta. Niissä ei montaa vartta silputtavaksi ole 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kiva on silputa ne muutamakin, kuin olisi suurenkin puutarhatyön tehnyt :)

      Poista
  8. Voi, Onpas siellä jo keväistä. Kiva päästä puutarhatöihin talven jälkeen ja seuraamaan kasvun ihmettä. Meillä ei tartte hätäillä puutarhatöihin . Lunta on vielä 80 cm ja yöpakkasia joka yö. Onneksi aurinko paistaa päivällä jo keväisen lämpimästi, kyllä meilläkin kuukauden päästä nurmikko pilkistää. Hyvää pääsiäisen jatkoa puutarha hommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät tulee sinnekin. Se on jo paljon kun paistaa aurinko. Ensi viikolle on luvattu tännekin yöpakkasia, ei saa nyt hätäillä puutarhan kanssa ettei käy köpelösti.

      Poista
  9. Hyvin on lumi sulanut puutarhastasi. Laakean peltomaiseman yli lunta varmaan pyryttää talvisin riittämiin. Toisaalta kevään tullen aurinko ja tuulikin haihduttavat yhtä lailla nopeasti.
    Melkoinen lumikasa navetan oven edessä. Onko osa kasasta tullut katolta? Oikotiet ovat tärkeitä. Vaikka aikaa olisi, tuntuu kaikenlainen kiertäminen tylsältä.
    Siivoaminen onnistuu toisissa paikoissa jo melko hyvin. Joissain penkeissä kasvit ovat juuttuneet jäähän. Ei niitä raaski väkisin pois kiskoa. Vähän aikaa odottamalla luonto helpottaa tehtävään.
    Jalolla onkin oma bongaustorninsa. Mikäs on tiluksiaan kiven päällä mittaillessa. Kiva, että Oiva toipuu toimenpiteestä. Kesälämmön myötä sekin varmaan kiinnostuu pihakierroksista.
    Pääsiäisen säät ovat puutarhaihmisen kannalta mainiot. Lähden kohta pihalle jatkamaan, kunhan ruoan esivalmistelu on hoidettu.
    Kivoja pääsiäispyhiä puutarhasi parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne ovat kattolumia ja tuohon ei paista yhtään aurinko, toisen lappeen puolelta on kaikki jo sulanut.
      Oivasta on tarkoitus saada hyvä myyräkissa, ehkä rohkeutta tulee lisää kun tottuu ulkoilman erilaisiin ääniin ja tuoksuihin.

      Poista
  10. Oho, teilläpä on jo paljon maata näkyvissä. Tällä on maata näkyvissä ainoastaan kaduilla eikä sielläkään kovin paljoa. Pääsiäisen puutarhapuuhat rajoittuvat siis esikasvatettavien taimien hoivailemiseen.
    Jalolla on hyvä tähystelypaikka siirtolohkareen päällä. Pian Oiva kulkee perässä opettelemassa hyvät hiirestysapajat.
    Arboretumissasi olisi tosiaan paljon aikaisten sipulikukkien paikkoja. Laitahan muistikirjaan syksyä varten.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arboretumiin on ehdottomasti lisättävä kaikenlaisia kevätkukkijoita, niitä ensimmäisiä. Jalo tykkää tähyillä kivien päällä, ei herkät tassut kastu.

      Poista

Kiitos kommenteista :)