lauantai 22. kesäkuuta 2019

Ritarista neilikoihin

Pitkästä pitkästä aikaa näin puutarhassa ritariperhosen. Sattuipa vielä olemaan kamera kädessä vaan perhonen olisi sitä mieltä ettei se malta asettua kuvattavaksi.
 Lipstikan lehdillä sain sentään jonkin todisteen perhosen vierailusta. Tänä vuonna ei perhosia ole vielä näkynyt kovin kummoisesti määrällisesti, niinpä jokaisesta yksilöstä ilostuu suuresti.
 Tapaninsyreeniä on kehuttava lisää. Kukinta on kestänyt näissä helteissä uskomattoman pitkään, ja tuo väri. Voiko mitään ihanampaa olla pinkkiä rakastavalle puutarhurille.
 Ohotanlaukan kukinta alkoi. Tämä kuten muutkin laukat on ovat kimalaisten lempikasveja. Taustalla näkyy ruohosipuli joka on ollut kuin lila meri kukkien runsauden ansiosta. Yrttilaatikossa asuu vakituisesti myös harakankello jota en raaski kitkeä pois. Timjami kärvisteli jo viime vuoden ja nyt sietä ei näy enää lainkaan. Oregano kyllä voi hyvin ja yrittää valloittaa koko maailman.
 Espankankurjenpolvi 'Wargrave Pink' kukkii nimensä veroisin kukin. Vieressä kasvaa perinteinen punainen palavarakkaus joka ei onneksi kuki vielä, olisivat yhtä aikaa kukkiessaan turhankin tuima pari.
 Harjaneilikat ovat yksi puutarhan ihastuksista. Etenkin kerrotut joita on tullut jostain pyykkikalliolle. Niitä löytyy punaisen eri sävyissä
ja puhtaan valkoisena. Kuinkahan näistä onnistuisi kerätä siemeniä talteen? Olisi kiva levittää näitä kerrottuja muuallekin.

Vettä meillä ei saatu vieläkään, tehokkaasti pilvet välttelivät tämän seudun. Vain muutaman tipan saimme navetan katolle yhden sadepilven hännästä. Kastelua, kastelua, siinäpä tämän hetken puutarha-agenda.

17 kommenttia:

  1. Ihana tuo syreeni! Huiman kaunis sävy kukassa.
    Vau, mikä perhosbongaus. Ei ole ikinä nähnyt ritariperhosta. Ne näyttävät ihan epätodellisen suurilta.
    Toivottavasti sinne tulee sadetta! Tänne on yön aikana ilmestynyt 1 mm yllärisade, ihanaa. Pitkään se ei auta, kun tuulee ja maa on jo kuivaa, mutta on se silti taivaan lahja. Sadetta sinnekin siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritariperhonen on kuin joku tropiikin erikoinen perhonen. Sadetta ei saatu, ehkä puoli milliä tuli eilen mutta eihän se tässä tuulessa muuta kuin haihdu samantien. Seuraavan kerran sadetta on ennustettu keskiviikolle ja torstaille, toivottavasti silloin saadaan vettä.

      Poista
  2. Tosiaan hieno kukinta Tapaninsyreenissä. Ja ymmärrän ihastuksesi kerrottuihin neilikoihin, kauniita ovat! Sade kyllä helpottaisi kastelua, helteet ja tämä tuuli kuvattavat nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade helpottaisi, ehkä ensi viikon keskivaiheilla saadaan, siihen saakka on pakko jatkaa kastelua.

      Poista
  3. Kaunista! Ihana tuo harjanielikka. Upeaa kukkatykitystä myös edellisisä postauksissa. Idänunikko pitäisi kyllä minunkin istuttaa tontille. Tuo valkea on ihana, minulla ei ole edes sitä punaista. Pitäisikin haalia molemmat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjaneilikat on kauniita vaikka en aina pidä niiden kasvutyylistä. Kohta on tulossa kukkaan oikein tummaa herjaneilikkaan jonka kasvatin itse siemenestä. Idänunikot kannattaa hankkia.

      Poista
  4. Upean värinen syreeni! Minä myös rakastan harjaneilikoita, vaikka ne pomppivatkin oman päänsä mukaan eri paikkoihin. En raaski kitkeä niitä ensinkään, sillä kukinta on pitkä, värikäs ja ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut vielä niin vähän harjaneilikoita etteivät ole levinneet kovin pitkälle alkuperäisestä paikasta, ei haittaisi vaikka leviäisivät.

      Poista
  5. Kaunis väri syreenissä. Harjaneilikka on kaksivuotinen ja tekee runsaasti siemeniä, jotka kylväytyvät melko hyvin kasvupaikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjaneilikka on saattanut tulla jonkun muun kasvin mukana tai sitten olen itse kylvänyt sitä. Viime vuonna kasvatin itse tummaa harjaneilikkaa siemenestä ja nyt ovat tulossa kukkaan, jänniä hetkiä edessä :)

      Poista
  6. Ei ole tosiaankaa perhosia paljoa näkynyt. Joku sitruunaperhonen silloin tällöin. Meille tuli onneksi ukkosen myötä hieman vettä. Sitä kaivataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu saitte vettä, meillä sitä tulee vain letkusta, kuution säiliö on melkein tyhjä uudestaan. Ensi viikolle luon suuria toiveita saten suhteen.

      Poista
  7. Minäkin bongasin ritariperhosen tässä yhtenä päivänä, tosin itse olin sisällä ja perhonen ulkona. Äidilläni varmin paikka nähdä ritariperhonen on rönsyakankaalin kukinto ja meillekin ritari ilmestyi juuri silloin kun rönsyakankaalit olivat aloittaneet kukinnan. Pitäisi vaan olla kameran kanssa vahdissa joka hetki, että saisi kuvan. Meillä taas on tänä vuonna näkynyt varmaan enemmän perhosia kuin kolmena viime vuonna yhteensä. Toivottavasti sama meno jatkuu syksyyn asti. Kauniit harjaneilikat ja syreenissä on todellakin upea väri! Toivotaan teille edelleen sadetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netin mukaan ritariperhosen toukan ravintokasveja on sarjakukkaiset kasvit, hyvä ettemme ole hävittäneet niitä kaikki vaan jättäneet luonnonvaraista aluetta puutarhan ympärille. Rönsyakankaalia pitääkin tarkkailla perhosten kannalta, minulla kasvaa sitä kolmen omenapuun alla.

      Poista
  8. Voi, miten upea perhonen!
    En muista, että olisin ritariperhosta nähnyt ikinä meillä. Perhosten kuvaaminen on muuten vaikeaa, ne lehahtavat melkein heti lentoon, kun saa kameran viritettyä.
    Meillä satoi aika rankan näköisestikin eilen aamulla. Mutta ei se kyllä mitään kastellut. Kaivelin maata ja kaikkialla oli ihan ruutikuivaa. Maa huutaa nyt vettä.
    Ihanaa juhannussunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on aiemmin näkynyt ritareita mutta siitä on vuosi aikaa. Yhtään suruvaippaa ei ole näkynyt tänä vuonna, nokkosperhosia joitain. Vähän on ollut toukkiakaan. Meillä eilinen sade toi vain pienen ripsun vettä, ei edes pintamaa kastunut.

      Poista
  9. Kauniita vaaleanpunaisia kukintoja, etenkin Espanjankurjenpolvi ja kerrattu harjaneilikka ovat sieviä, Tapaninsyreeni aivan huikean upea!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)