perjantai 14. kesäkuuta 2019

Suuria linjoja

Sain hyvän vinkin kuvata pihan suuria linjoja jolloin pienet epäkohdat, rikkaruohot ja muut unohtuvat. Olipa hyvä neuvo, auttoi paljon kun ei enää katsellut pientä piperrystä vaan suuria linjoja. Puutarha on nyt valmis vastaanottamaan vieraat.
 Kivipuro on kitketty. Nurmikko leikattu ja kakkosalueen istutukset kantattu.
 Tapaninsyreeni kukkii ensi kertaa kunnolla. Väri on yllättävän tummanpunainen.
 Arboretumin ensimmäisen alueen istutukset ovat kunnossa. Täällä lumipalloheiteen ei ole ötökät iskeneet kuten kävi pihan toiselle lumipalloheidelle. Se on puoliksi syöty.
 Koiranheisi on valkoisenaan kukkia. Pensas leikattiin 14 vuotta sitten matalaksi kun muutimme tänne. Onneksi kasvoi komeana takaisin. Kuvan oikeassa alareunassa näkyy pätkä entistä perunamaata. Se laitettiin nurmelle tällä viikolla.
 Kasvimaa on katettu oljilla. Tulin huomanneeksi miten paljon olkea on yhdessä pyöröpaalissa, ei sitä saa mihinkään käytettyä yhdessä kesässä.
 Ruohosipuli on yksi kauneimmista kasveista joita tiedän, se on parhaimmassa kukassa juuri nyt.
Osa ruusuista on äitynyt kukkimaan kuin viimeistä päivää kuten tämä 'Ruuhijärvi' ruusu. Sen kupeessa kasvaa keltakoivu joka alkaa vihdoin saavuttaa puun mittoja ja on jo parimetrinen. Toivottavasti huomenna saadaan hyvä säätä vaikka tuorein ennuste näyttää sadetta.

13 kommenttia:

  1. Minäkin ostiin juuri tällä viikolla ruohosipulin taimen. Ohjeista luin, että kukat pitää leikata pois, haittaa kuulemma kasvua. Sinulla näkyy kukkivan. Ohjeissa oli myös, että pitää leikata 2-3 kertaa kesässä lyhyeksi. Teetkö näiden ohjeiden mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tee ohjeen mukaan koska meillä syödään ruohosipulia aika vähän, jos haluaa syödä niin ei kannata antaa kukkia, minä taas kasvatan enemmän kukkia varten. En ole huomannut että kukkiminen haittaa kasvua, meillä tuo kasvaa kuin häkä :)

      Poista
    2. Ok, minä nyt kokeilen tällä yhdellä puskalla ensin.

      Poista
  2. Siisteiltä ja hyvältä näyttää! Nurmikon leikkaus ja kanttaus (tai trimmerillä viimeistely jos ei ehdi kantata) auttavat yllättävän paljon yleisilmeen kohentumisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nurmikon leikkaus on se joka saa pihan näyttämään kaikkein siistimmältä. Jos nurmikko ei ole siisti niin on ihan sama miltä kukkapenkki näyttää. Vierailu sujui hyvin :)

      Poista
  3. Teillä on niin kaunista. Todella hyvältä näyttää. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tänään osasin ehkä vähän katsella vieraan silmin ja kyllähän se näytti kauniilta.

      Poista
  4. Ruohosipuli on kiitollinen kasvi. Siitä saa satoa jo hyvin aikaisin ja kukinta on kuten sanoit tosi kaunis.
    Mukavaa vierailupäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruohosipuli on ihana kasvi, haaveilen että minulla olisi sitä iso ala.

      Poista
  5. Minä olen harrastanut suurten linjojen kuvausta alusta asti, kun on ollut pakko, että pää kestää keskeneräisyyttä ;). Kaunis puutarha!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)