tiistai 4. kesäkuuta 2019

Yllätys ja pari sen kaveria

Ostin muutama vuosi sitten Türista Virosta syreenin jonka piti olla 'Moskovan kaunotar'. Kun syreeni alkoi kukkia, se olikin ihan jokin muu lajike. Syreeni kitui koko ajan ja kun siirsin sen, syreeni päätti kuolla. Ostoslistalle tuli syreeni 'Moskovan Kaunotar' ja pihaan tyhjä paikka.

Sitten ostin Türista Virosta taas syreenin taimen. Lajikkeen 'Znamya Lenina' johon tulisi tumman viininpunaiset kukat. Syreeni päätti kukkia jo tänä vuonna, vain parin vuoden kasvamisen jälkeen.
 Ei oikein näytä minun silmissä viininpunaiselta vaan 'Moskovan Kaunottarelta'. Iloinen yllätys mutta pettymys sillä nyt saan metsästää 'Znamya Leninaa' ja se voi ollakin hiukan hankalampaa, Suomessa sitä ei myy yksikään puutarha.
 Loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud' yllätti sekin. Viime kesänä se nousi viimeisenä eikä ehtinyt kukkia. Nyt nousi ensimmäisenä ja huitelee jo niin ettei nuo matalat tuet riitä. Korkeat tuet on kaikki käytössä joten pitää kehitellä tuohon tueksi jotain muuta.
 Tässä se uudistus jota olen pohtinut pitkään. Luumulehdon alareuna on päättynyt kiviin joista on alkanut nurmikko. Kovin hankala ruohonleikkaajan kannalta ja muutenkin epäsiisti. Pidin reunuksen päällä vuoden verran muoveja ja nyt otin muovit pois. Käänsin maan joka muuten osoittautui paikoitellen silkaksi saveksi. Se taas asettaa tuohon laitettavalle kasvillisuudelle omat haasteensa. Ensin ajattelin jotain perennaa. Ei, nyt haluan jotain muuta. Jokin pensas, erittäin hillittykasvuinen ja sellainen joka peittää maan allensa. Mieleen tuli ensimmäisenä keijuangervo. Kunhan reunaa on kantattu lisää ja maata parannettu, käyn hakemassa parikymmentä keijuangervoa ja länttään ne tuohon. Näin on yksi pihan ongelmakohta ratkaistu.
 Tumma ruusujuuri kukkii vaikka siirsin sen tänä keväänä ja jaoin kasvuston. Tämä on yksi niitä kasveja joista pidän ja paljon. Vaatimaton ja kestävä mutta kaunis.
 Ruusujuuren kasvupaikan toisella puolella kasvaa tumma maksaruoho joka sekin meni jakoon keväällä. Näkymä kiinansyreeniltä lumipalloheidelle tulee olemaan hieno kunhan maksaruohot kasvavat toisiinsa kiinni.
 Vuorijumaltenkukka on istutettu viime vuonna. Pieni yllätys, että se kukkii näin voimalla jo nyt. Tällä kertaa aion pitää huolen kukan vedensaannista, edellisen taisin tappaa kuivuuteen mistä vuorijulmaltenkukka kärsii helposti.
Akilejoista nousee joka vuosi iloisia yllätyksiä kun ovat risteytyneet keskenään. Tämä herkän kaunis vihreäterälehtinen Barlow-jälkeläinen löytyi lähes vahingossa illakoiden viidakosta. Nyt se odottelee purkissa siirtoa parempaan paikkaan.

Tähän aikaan vuodesta puutarha on yllätyksiä täynnä, mitä lie löytyykään huomenna.

28 kommenttia:

  1. Uijui, miten mahtava tuo akileija! Ja niin kaunis ruusujuuri, ja syreeni! Todellinen harmi, että ei ollut se purppura, jos haluat nimenomaan sen. Nykyisin on kyllä myynnissä suomalaisia vanhoja syreenikantoja, joista osa on purppuraisia. Hongiston Timo Saarimaa on niitä lisännyt, löytyvät täältä: http://hongistontaimisto.fi/tuoteryhmat/jalosyreenit/harvinaisetjalosyreenit/
    Moni noista kuvista onkin minun ottama, kävin hänen kanssaan katsomassa niitä ympäri Helsinkiä. Esimerkiksi tuo Maskholmen Itä-Helsingin Matosaaresta on aivan upea, täyteläisen värinen. Tässä nyt tällaista mainostusta, mutta minusta on niin hienoa, että vanhoja kantoja, jotka on istutettu jo 1800-luvun puolella, jatketaan edelleen. Vaikka niiden alkuperäistä lajikenimeä ei enää millään saada selville. Siksi nuo uudet lajikenimet.
    Luumulehdon alareunasta tulee upea! Ihania nuo reunustukset, kehystävät istutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen herkku akileija, kuin karkki. Kiitos mainostuksesta. Voi olla helpompaa etsiä kotimainen tumma syreeni, tumman nimenomaan haluan sillä tummia minulla ei ole. Pitää tutustua valikoimaan. Leninan voi ostaa sitten joskus jos tulee Viroon tai Venäjälle asiaa.

      Poista
  2. Kärhöt ovat nyt hyvän talven jälkeen lähteneet tosi vireään kasvuun.
    Ihana vuorijumaltenkukka ja kaunis tuo akileija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kaikki kärhöt selvisivät talvesta, jopa uusista syksyllä istutetuista lähti kaikki paitsi yksi. Akileija on kaunis, aika lähellä kasvaa vastaava valkoinen, luulen punaisen olevan sen ja yksivärisen punaisen jälkeläinen.

      Poista
  3. Akileijat on kyllä hauskoja ylläreitä. Upea tulee tuosta maksaruohokaaresta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileijoista ei koskaan voi tietää mitä niistä tulee.

      Poista
  4. Kaunis on vuorijumaltenkukka ja hienon akileijan sait! Jännittää nähdä, ehtivätkö siemenestä kasvattamani Nora Barlow akileijat kukkia tänä kesänä, ruusukkeet ovat nyt jo penkissä ihan mukavan kokoisina. Kyllä syreenit ovat upeita ja hienosti kukkii Moskovan kaunotar muiden ohella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija ei taida kukkia ensimmäisenä kesänä, kasvattelee paalujuurtaan. Syreenien aika on ihana, tykkään niiden tuoksusta.

      Poista
  5. Ei voi muuta sanoa kuin että ihanalta näyttää! Tuo akileija on kaunotar! Tänä vuonna tuntuu kasvu olevan aika mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kasvit ovat hurjassa vauhdissa eikä talvivaurioita tullut.

      Poista
  6. Minullekin on tehnyt mieli jotain uusia syrenilajikkeita sellaisia jotka olisivat vähän pienempiä. Akileija on kaunis, säilyttääköhän se ensivuonna myös värinsä. Minulla on ollut joskus jumaltenkukka mutta kuoli eka talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo varmasti säilyttää värinsä mutta jälkeläisistä ei tiedä. Tänään katselin että vaaleanpunaisten akileijojen penkistä pitää kitkeä muun värisiä pois, voi laittaa ne vaikka jakoon.

      Poista
  7. Upeita yllätyksiä!
    Ja tosiaan, kyllä tuo Moskovan Kaunottarelta näyttää.
    Puutarhailu on yllätyksiä täynnä. Meilläkin moni lajike onkin ollut jotain muuta, mitä on alunperin hankkinut. Välillä ei tiedä, mitä sitä onkaan sitten oikeasti puutarhassa.
    Tajusin tänään, että meilläkin kasvaa aika monta iirislajia. Mutta ei ole aavistustakaan niiden lajikkeista, kun eivät näytä siltä, mitä on joskus ostanut.
    Ja muutama on saatu jakotaimena ystäviltä, joilla ei ole nimestä ollut tietoa.
    Eli mun aikaisemmat iiris-haaveet näyttävät toteutuneen jo hieman. En vain tajunnut, että niitä olikin aika montaa sorttia.
    Tänään kiertelin aamukahvin jälkeen puutarhassa ja ajatelin just suo ja sun iiriksiä, kun havahduin, että muutama uusi tapaus oli alkanut kukkimaan viime yön aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tunnista kaikkia iirislajikkeitani ja en tiedä onko kaikilla edes nimeä. Siskolta tuotu on jotain maatiaiskantaa ja sitten on ystävältä saatuja joiden nimet olen unohtanut.

      Poista
  8. Sinänsä mainio syreeniseikkailu. Yksi kasvi johtaa toiseen, eikä ympyrä sulkeudu koskaan. Moskovan kaunotar on minulla suunnitelmissa, kunhan ensin päätän istutuspaikan.
    Sinä olet ollut todella aikaansaapa. Uusia ideoita tulvii ja valmista syntyy hengästyttävää tahtia. Palkintona kivoja yllätyksiä, kuten tuo ihana akileija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhurin elämä on yllätyksiä täynnä. Kaikki vapaa-aika täyttyy puutarhasta, siellä sielu lepää.

      Poista
  9. Moskovan Kaunotar on todellinen kaunotar, hankin sen tänä kkeväänä pitkän suunnittelun jälkeen. Akileijasi on hieno, niiden kasvattaminen on mielenkiintoista, kun et voi koskaan tietää, minkälainen yksilö onkaan syntymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moskovan kaunotar on hieno syreeni, onneksi minulla on se nyt. Tykkään akileijoista kovasti vaikkakin myös hävitän niitä ja katkon varsia etteivät siemennä holtittomasti.

      Poista
  10. Moskovan kaunotar polttelee takaraivossa :) On se kaunis.
    Kukkia tosiaan putkahtelee, akileijat on siinä ja siinä että aukeavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis. Olin kolme päivää pois kotoa ja sillä välin olivat akileijat avautuneet, piti kiertää katsomassa kaikki ja ihastella erilaisia kukkia.

      Poista
  11. Sinulla sattuikin monta ylläriä syreeniostoksilla. Minä löysin oman vuorijumaltenkukan kuitenkin hengissä. Onneksi sen olin laittanut varjoiseen ja melkein kosteaan paikkaan.
    Minulla odottaa vartettu syreeni Charles joly istuttamista, kunhan ensin käy kaivuri jne. Tulee paikkaan, jossa juurivesoja ei olisi hyvä tulla. Saat tosiaan laittaa kärhölle korkean tuen. Osa kärhöistä kiipeäisi korkeammalle, mitä minun tukeni antavat pituutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoista syreenisählinkiä. Minun täytyy varuiksi kastella vaikka nyt vuorijumaltenkukka kasvaa paremmassa paikassa kuin edellinen. Kärhöillä on joillain mahtava kasvu, toivottavasti tuo ehtisi tänä vuonna kukkia.

      Poista
  12. Oi miten ihana tuo ruusujuuri ja tumma maksaruoho!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tumma ruusujuuri on kaunis, se on suosikkini ruusujuurista.

      Poista
  13. Aikamoinen syreeniseikkailu, mutta pääasia, että edes 'Moskovan Kaunotar' on nyt löytynyt. Maksaruohokaari sopii hienosti kiinansyreeniin ja lumipalloon sekä tuohon kiveen. Suloinen akileija. Vapaasti risteytymällä voi tulla vaikka minkälaisia akileijaihanuuksia. Helteistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia että on edes toinen niistä mitä olen halunnut, onpahan etsittävää tulevaisuuteenkin ja ehkä sitä on tehtävä taas joku vuosi Türin reissu.

      Poista

Kiitos kommenteista :)