sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pihapiiri-messut 2019

Kävin eilen Lahden Pihapiiri-messuilla. Lipun tarjosi Lahden messut. Olin paikalla heti aamusta kun ovet aukenivat, paras aika sillä on vielä väljää käytävillä ja autolle saa hyvin parkkipaikan.
 Toinen hyvä syy olla ajoissa on taimet. Porkkalan kartanolla riitti mielenkiintoisia taimia, joitain ostin, niistä on kuvia alempana.
 Lahden Villähteellä toimiva kukkakauppa Villiviini oli tehnyt kauneimman somistuksen.
 Mahtavat runkotomaatit  yleisalueen koristeena.
 Kiva grillipaikka mutta ei ehkä lehtipuiden alle. Ehdin kiertää vain kaksi hallia kolmesta sillä lapsi laittoi viestin, että hänet voi hakea pois lipunkantajan roolista sotaveteraanien seppeleenlaskusta. Se kuitenkin riitti sillä sain taimia mitä lähdinkin hakemaan.
 Lumipisaroiden ruukku oli ehdottomasti ostettava. Nämä ovat erinäköiset kuin ne mitä minulla jo on. Tarkempaa lajitunnistusta en osaa tehdä. Nämä myytiin kevätlumipisaroina mutta olisivatko kuitenkin kesälumipisara vai joku muu?
 Porkkalan kartanon myyntipisteestä ostin myös kerrotun valkovuokon, tähtililjan, punakukkaisen kirjokurjenmiekan ja keltaukonhatun. Tähtililjaa olen yrittänyt pari kertaa aikaisemmin mutta huonolla menestyksellä. Tämän jälkeen luovutan jos ei viihdy meillä.
 Suomen pioniseuralla oli messuilla oma myyntipiste josta sai ostaa muun muassa Pionien kodin pioneja. Lisäksi paikalla oli eestiläinen pionien myyjä. Myyjällä oli myynnissä valtava määrä pioneja joista en ole koskaan kuullutkaan. Hetken ihasteltuani tein päätöksen ostaa niistä yhden itselleni lahjaksi.
 Valintani oli pioni 'Mai Fleuri' joka on Pionien kodin nettisivujen mukaan kiinan- ja silkkipionin hybridi. Pioni on vuodelta 1905 ja on ranskalaisen jalostajan Lemoinen aikaansaannos.
Lisäksi ostin Pioniseuralta pionin siemeniä. Ihan hullu teko sillä en ole aikaisemminkaan onnistunut pionin siementen kanssa. Nyt en voinut vastustaa siemenpusseja jotka olivat tulleet amerikkalaisilta harrastelijoilta viikko sitten Suomeen. Pusseja sai 5kpl hintaan 10e. Ajattelin etten menetä paljoa jos en onnistu mutta jos saan näistä edes yhden uuden pionin on kympin uhraaminen sen arvoista. Jokaisessa pussissa on useita siemeniä joten määrästä ei ainakaan ole kiinni. Sain vielä hyvät ohjeet kylvöön jonka aion tehdä ulos ruukkuihin.

Jos et tiedä mitä tänään teet Lahden seudulla niin käy messuilla.

24 kommenttia:

  1. Kivat ostokset! Minulla on syys- ja hankikylvöinä tähtililjaa, mutta kummassakaan kylvöksessä ei ole vielä yhtään siementä itänyt, vaikka ruukut ovat olleet lämpimässä jo pitkään. Toivottavasti saat omasi menestymään ja toivottavasti saatte sadetta sinne (luin pari aiempaakin postaustasi tässä samalla). Ja uskon, että pioninkin siemenet itävät. Siinä vain tarvitaan malttia, kun saattaa kestää parikin vuotta, että ensimmäinen lehti näkyy maan pinnalla. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionin kasvatus siemenestä vaatii malttia jos mikä. Ulos ajattelin laittaa kaikki siemenet, kävi miten kävi. Tähtililjaa en ole kokeillut vielä siemenestä, se sitten seuraavaksi jos taimi ei menesty.

      Poista
  2. Minä voitin arvonnasta siemeniä. Valitsin hieman eri siemeniä kuin sinä. Päätin osan laittaa ulos, osan jääkaappiin ja annan naapurille vielä pari siementä/pussi.

    Minä niin olen missanut tuon kevätlumipisaran. Tai sitten niitä ei enää ollut, kun itse olin paikalla. Teit hyvät ostokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkaappi kuulosti niin monimutkaiselta kun ensin siemeniä täytyy pitää 3kk sisällä lämpimässä ja kosteassa ja sitten vasta 3kk jääkaapissa. Ulkona luonto hoitaa kaiken :)
      Kevätlumipisarat menivät heti luulisin sillä sain monta kysymystä siitä kun ihmiset näkivät sen taimikassissani.

      Poista
  3. Oi, ihanat messut ja ostokset!! Minulla kasvaa tähtililja lähes hiekassa ja viihtyy, auttaisiko hiekkamaa? Tottakai voit onnistua pionien kylvössä, aina kannattaa yrittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei auttanut edes hiekkamaa, viime kesän kuivuus kuivatti yhden taimen. Nyt laitan taas eri paikkaan. Aina kannattaa yrittää pioneja, siemeniä on kymmeniä joten hyvä mahdollisuus että edes yksi itäisi.

      Poista
  4. Voi että, Lahden messut taitaa nykyisin olla Suomen parhaasta päästä. Harmi, etten taaskaan päässyt. Tosi hyvä valikoima ja ihanat herkut löysit!
    Lumipisarasi on varmasti kesälumipisaraa, sillä kevätlumipisara ei tee noin montaa kukkaa kukkavarteen ja sen olemuskin on tanakampi ja matalampi.
    Mulla tähtililja viihtyy siinä, mihin sen kerran ajat sitten tökkäsin. Samettihortensian kommentista aloin miettiä, että jos se ei tykkää yhtään siitä, että talvella on märkää. Mulla se kasvaa pienessä rinteessä, jossa maa on kaukana hiekasta, mutta ehkä se rinne auttaa, ettei vesi seiso.
    Voi miten hienoa, että lapsesi oli lipunkantajana arvokkaassa juhlassa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin että jos perennoja haluaa niin Marketanpuiston markkinat toukokuun loppupuolella on parhaat, saa kaikenlaista ei niin perusjuttua. Lahdessa oli enemmän vihannesten taimia kuin perennoja. Tähtilija ei tykkää märästä mutta minulla ei sekään auttanut, luulen että kuivuus vei viime kesänä vaikka kastelin.

      Poista
  5. Hienot ostokset! Toivottavasti lähtevät hyvään kasvuun!

    VastaaPoista
  6. Olipa hauska kuulla päivästäsi! Itselleni tarttui tänään myös Pioni matkaan, sekä pari Käenkaalia. Pitänee kuvailla ostoksetkin ja sitten kirjoitella ihanista kohtaamisista blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käenkaalia en nähnyt missään! Onneksi löysin Lidlistä mukuloita niin en jäänyt ilman, siitä on tullut suosikkini kesäkukaksi.

      Poista
  7. Toivotaan menestystä tähtililjan sekä pioninsiementen kanssa. Minulla tähtililja kasvaa samalla paikalla johon sen istutin viitisen vuotta sitten. Siemenestäkin olen sitä kasvattanut ja ihan hyvin lähti kasvamaan.
    Pionin siemenkylvöt ne vasta mielenkiintoinen homma onkin! Kauniit lajikkeet valitsit ♥ Aiemmin olen kylvänyt aina ulos, mutta nyt kokeilen tuota lämmin-kylmäkäsittelyä sisätiloissa. Muutama viikko vielä ja siirrän siemenet kylmään. Saas nähdä kuinka nopeaan alkaa juuri kehittymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyjä sanoi tähtililjasta ettei sitä saa missään nimessä siirtää. Aika moni on saanut sen kasvamaan siemenestä, ehkä sitä on kokeiltava. Olipa vaikea valita mitä pionin siemeniä osti, kuvan pusseihin päädyin.

      Poista
  8. Ostin tuolta messuilta pionin ja sain siemenpussin ekstrana. Pitää mennä kirjastoon tutkiskelemaan pionikirjaa, sillä en ole koskaan pioninsiemeniä kylvänyt.
    Marketanpuiston kevätpävä pitää muistaa tänä vuonna. Tilasin jo mieheltä kyydin Marketanpuistoon ja takaisin, tuohon reilun kilometrin päähän :)
    Villiviinin nurkkaus oli miunkin suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionin kylvämiseen löytyy ohjeita mm. pioniseuran sivuilta. Marketanpuistoon ajattelin mennä minäkin vaikka onkin pitkä matka, sieltä tekee kivoja löytöjä joka kerta.

      Poista
  9. Kivoja ostoksia. Kävin tänään Lahden messuilla ja ihastelin myös pioneja. Porkkalan kartanon myyntipisteellä oli vuorostaan niin kova kuhina, että en oikein pystynyt tutkailemaan koko tarjontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkalan kartanon pisteellä oli lauantaina heti aamusta väljää mutta myöhemmin jo tungosta. Myymälä on meistä niin lyhyen matkan päässä että sinne pitäisi tehdä kesällä käynti.

      Poista
  10. Teit hyvät ostokset. Kyllä sitä kannattaa uusia juttuja kokeilla. Muuten ei tiedä, onnistuuko vaiko ei.
    Kävin myös eilen samaisilla messuilla, mutta en ehtinyt heti aamusta. Väkeä oli aika paljon. Olin ekaa kertaa Lahden messuilla ja pienestä koostaan huolimatta ne ovat enemmän kasvipitoiset, kuin Hesan vastaavat. Taimikauppiaita löytyi ja niissä sankka joukko ostajia. Positiivinen kokemus. Yhtään tuttua en nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat oli messut, tykkäsin vaikka jouduinkin käymään aika pikaisesti. Minä tapasin pari tuttua, kaikkia ei huoma akun kun kulkee nenä kiinni myyntipöydissä :)

      Poista
  11. Samoja reittejä pitkin taaperrettiin lauantaina Lahden messuilla, Porkkalan kartanon standilla mekin siskon kanssa pysähdyttiin ja mukaan tuli kassillinen taimia. Tykkään ihan mahdottomasti Lahden messuista juurikin siksi, että sieltä löytyy kaikkea kivaa. Tänä vuonna paikalla ei ollut Pionien kotia ja Tommolan tilaa, mutta onneksi heidän taimia sai kuitenkin ostaa! Heräsin liian myöhään tilaamaan Pionien kodin taimia messuille, mutta siinä kesälle yksi 'pakollinen' retkikohde. Paikalla oli varmaan meitä bloggaajia monta, mutta vain yhden kanssa minulla oli siellä senssit. Harmi ettei tavattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahden messut on käymisen arvoiset. Porkkalan tilalla oli myynnissä Tommolan tilan taimia ja Pionien kodin taimia oli valikoima Pioniseuralla. Enpä tajunnut minäkään että pioneja olisi voinut tilata messuille. Mutta onneksi löysin yhden, en ole kyllä eläissäni ostanut niin kallista pionia, siitä on nyt syytä pitää huolta tarkoin.

      Poista
  12. Kivoolta messuulta vaikuttaavat. Tuanne ku joskus pääsis, mutta ovat turhan kaukana. Hianot ostokset. Toivottavasti saat kasvatettua monta uutta pioonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän on kaukana :) pitää odotella sopivaa kylvöpäivää ja sitten pääsee pionin siemenet kasvimaan multaan laudan alle.

      Poista

Kiitos kommenteista :)