perjantai 18. tammikuuta 2019

Kevään 2018 narsissit

Ennen puutarhaan hurahdusta luulin narsisseja helpoksi lajiksi, kunhan laittaa narsissin sipulin maahan niin se kasvaa monta vuotta ihan itsestään. Väärässä olin. Lähes joka kevät laitan uusia narsisseja mullan alle vaan eivät ne minulla kuki kovin komeasti uudemman kerran, saati että leviäisivät.
 Tämä ihana tasetti 'Minnow' kukki arboretumissa. Aiemmin olen laittanut tätä rosarioon mutta siellä kukki vain yhden kevään. Tasettien kanssa taitaa olla aina sama juttu, eivät oikein tahdo menestyä.
 Luumulehdon narsissa on 'Ice Follies'. Se kukki 2017 erittäin heikosti mutta 2018 taas paremmin. Tämän suhteen en ole heittänyt toivoani, ehkä tästä saisi vakituisen keväisen kaunottaren. Jos näin käy niin tätä voisi ehdottomasti hankkia lisää.
 'Minnow' muuttaa väriään kukinnan edetessä. Yläkuvassa sekä torvi että terälehdet ovat keltaiset mutta hetken päästä terälehdet ovat valkoiset. Tykkään tästä todella paljon ja siksikin on sääli ettei jaksa kukkia uudestaan.
 Tämän narsissin nimestä en ole varma, saattaa olla nimetön Viron tuliainen mutta epäilen enemmän että kyseessä on 'British Gamble'. Ja nyt kun kirjoitan tätä niin muistelen ettei tässä torven väri vaihtunut ihan luvatunlaisesti.
 Tämä nimetön narsissi on vanhan, tällä paikalla aiemmin sijainneen kukkapenkin kaikuja. Ei niin minun väriseni mutta saa kasvaa tuossa. Yllättävän kivasti käy kevätesikon ja pinkkien hyasinttien kanssa.
 Syksyllä 2017 istutin vain yhden pussin narsisseja tasettien lisäksi. Uudelle istutusoaikalle löysin alennusmyynnistä lajiketta 'Orangery'. Hieman tummemman oranssia torvea odotin mutta kyllä tykkään tästäkin.
Viimeisenä narsissi luumulehdosta jota en tunnista. Voisi olla 'Lemon Strike' vanhojen sipulipusien etikettien mukaan. No joka tapauksessa oikein kaunis ja tervetullut kukkimaan tänäkin keväänä.

Paljon muitakin narsisseja olen istuttanut, kaikki pääsiäisen perunanarsissit esimerkiksi mutta ikinä eivät ole kukkineen puutarhassa. Onneksi kuvien perusteella aika monta lajiketta kuitenkin löytyy. Viime syksynä istutin vain lajiketta 'Orangery' lisää, toivottavasti se viihtyy atsalen juurella.

12 kommenttia:

  1. Tää on niin ihme juttu, että narsissit joko tykkää alustastaan tai sitten ei. Mulle on vielä mysteeri, mikä on se tärkein viihtyvyystekijä maaperässä. Meillä meinaa jokainen narsku, jonka maahan lykkää kasvaa ja monistuu hurjaa vauhtia - myös vaativammat kerrotut versiot. Vain jos ne jättää jakamatta noin viiden vuoden välein, niin taantuvat ahtauteen hiljalleen. Siis tutkimattomat on narsissin tiet. Onnea kuitenkin keväisten narsissien odottajalle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pihassa kasvoi alussa perinteistä keltaista narsissia ja se kukki hienosti. Valitettavasti kaivinkone ehti kaivaa ne ennen kuin ehdin väliin. kaikki mitä olen kokeillut niin eivät ole viihtyneet. Enkä osaa sanoa syytä, olo maa savista tai ei, kuivaa tai märkää niin ilo on lyhyt.

      Poista
  2. Nii mäki luulin, mutta tappotalavi laittoo luulot uusiksi. Jouruun aloottamahan monen kans aluusta. Pääsääntöösesti kukkiivat ja voivat hyvi. On ne kuitenki varmempia ku tulput. 'Minnow' on tosi söpö. Siton mulla purkis ja maas. Saa nähärä kuinka käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulput on ihan oma lukunsa, narsissien kanssa täytyy kai vain olla sitkeä.

      Poista
  3. 'Ice Follies' on kaunis ja tuoksuu ainakin äidilläni todella hyvälle. Tuo persikkatorvinen Viron tuliainen /'British G.' ja viimeisen kuvan narsissi ovat myös ihania, olipa niiden lajikkeet mitä tahansa. Minä istutin enemmän narsisseja vasta viime syksynä, kun totesin, että aiemmin istutetut kokeiluyksilöt ovat viihtyneet hyvin. Onkohan narsisseilla sama kuin monella muullakin sipulikukalla, että viihtyvät lehtien lakastumisen jälkeisen ajan mieluiten suht kuivassa maaperässä? Muistanko oikein, että teillä on savipohjainen maaperä? Jos se onkin kesäaikaan liian kostea ja narsissit eivät siksi viihdy? Jos se on syynä, niin luulisi, että tänä keväänä sinulla olisi odotettavissa kunnon kukkatykitystä, kun viime kesä oli niin kuiva. Muuta syytä en keksi, kun narsissien kuitenkin sanotaan olevan helppoja ja kukintavarmoja, etkä sinäkään mikään poropeukalo puutarhassa ole. Tasetit ilmeisesti ovat hankalampia. Niistä minulla ei vielä ole kokemusta, kun vasta syksyllä istutin ensimmäiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On saviperäinen maa mutta yläpihalla on maailman parasta multamaata tosi syvälle eikä narsissit viihdy oikein siinäkään, en tiedä miksi. Voisinkin kokeilla laittaa niitä talon kivijalan viereen missä tulppaanit viihtyvät koska on kesällä kuiva paikka.

      Poista
  4. Tuo Viron tuliainen on hieno ja tietysti muutkin. Minun pihalla eivät narsissit ole kasvaneet. Sain serkultani sipuleita muutama vuosi sitten, yhtään ei noussut,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa on jäänyt minullakin kokonaan kukkimatta, lienee sipulit mädäntyneet. Niinpä en ole ollut innokas narsissien istuttaja, tulppaani kukkivat edes sen yhden vuoden. Viime syksynä keskityin taas pikkusipuleihin, ne ovat monivuotinen ilo.

      Poista
  5. Enpä tiedä mitään narsissin sielunelämästä, mutta meidän päätalon ympärille on entinen emäntä istuttanut komeat narsissimättäät, jotka kukkivat joka kevät. Ottaen huomioon, että tila oli asumattomana ennen meitä 10 vuotta ja itsekään en ole tehnyt mättäille mitään 7 vuoden aikana, voi ehkä sanoa, että kumman sitkeät sipulit näyttää olevan näillä meidän narsisseilla... Ehkä maaperässä on jotain sellaista, mistä ne tykkäävät ja toisessa paikassa taas jotain puuttuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on hyvä rinnemaasto ja vanhaa kantaa olevia narsisseja, sellaiset viihtyykin. Meiltä vanhat narsissit hävisivät kaivinkoneen toimesta, se tuli tontille niin nopeasti etten ehtinyt pelastaa sipulikukkia kukkapenkistä. Perusnarsisseja on muuten tosi vähän myynnissä, ehkä kokeilen niitä seuraavaksi.

      Poista
  6. Minäkin olen istuttanut narsisseja mökille syksyllä saa nähdä miten pitkäikäisiä sitten ovat. Vanhoja kantoja kun saisi edes muutaman kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jostain kun saisi oikein vanhaa kantaa olevia narsisseja.

      Poista

Kiitos kommenteista :)