sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Muistoja menneestä

Sain Pauliinalta Kukka&Kaali-blogista haasteen kertoa menneen kesän viidestä tärkeimmästä puutarhamuistosta. Kiitos Pauliina haasteesta. Uutta kasvukautta odottaessa ja haikaillessa on kiva miettiä mennyttä. Mitä muistoja jäi, mistä nautti tai mikä ilahdutti erityisesti. Ei muuta kuin selaamaan kesän kuvia.
 Kevät sinänsä kuuluu parhaimpiin muistoihin kasvukaudelta. Tykkään keväästä joka vuosi enemmän ja enemmän. Ja kevään väreistä joihin on alkanut hiipiä keltainen aina vain voimallisemmin. Ja mieluiten pinkkiin yhdistettynä.
 Kevät on täynnä odotusta. Mikä kasvi nousee tänä vuonna ja mikä ei. Kalvaspikarililjaa jännitän joka kevät mutta sieltä se vaan putkahtaa uskollisesti esiin yhden kukan voimin.
 Viime kesänä tuli täyteen 13 vuotta asumista Arvilassa. Sain vihdoin ja viimein kaivettua ulkoiselle kovalevylle haudatut vanhat kuvat esiin. Niistä tulee hienosti ilmi miten paljon on puutarhan ja pihan eteen tehty töitä. Yllä on kuva tämän kesän tilanteesta pihatieltä saunalle ja pyykkikalliolle päin.
 Ja tässä kuva 13 vuoden takaa samasta paikasta. Hieman on paikat siistiytyneet ja pihatiekin tullut kaivettua esiin kasvien alta.
 Kesän kolmas muisto on kuivuus ja kuumuus. Nurmikot ruskettuivat, perennat nuupottivat veden puutteessa, kitkemistä ei tarvinnut tehdä kuin minimaallisen vähän. Auringon kirkkaus ja lämpö oli jotain täysin uskomatonta. Enpä muista kesää jolloin olisin uinut näin paljon, tai ihan vain lillunut järvessä uimapatjan päällä.

 Kukat, neljäs muisto kesästä. Vaikka osa kasveista päätti selvitä haastavista olosuhteista jättämällä kukinnan väliin, sai puutarhassa silti nautti upeasta kukkaloistosta. Harrisonruusu 'Williams Double Yellow' kukki paremmin kuin viime kesänä.
 Viides muisto on keskimmäisen pojan, kolmannen lapsen rippijuhlat. Tein ja koristelin kakut itse.  Omia mansikoita ei kakkuihin riittänyt sillä kesällä myllättiin mansikkamaa täysin uusiksi.
Vain viisi muistoa sai haasteessa laittaa mutta minä otan myös kuudennen. Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niin myös kasvukausi, kesä tulee päätökseen. Se merkitsee puutarhalle pientä kuolemaa ja samalla uutta elämää. Tulevan kevään loisto istutetaan silloin, satoja kukkasipuleita maahan jotta kasvukausi alkaisi onnellisissa merkeissä kuten ennenkin.


Tässä haasteen säännöt:
- Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta (siitä lähtien, kun esikasvatus alkoi päättyen tähän hetkeen).
- Kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää -blogista.
- Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta kolme blogiystävääsi mukaan.
- Käy kirjoittamassa postauksesi Maatiaiskanasen Elämää -blogin "5 parasta puutarhamuistoa" kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan.

Kiitos Hilulle haasteen alulle laittamisesta. Tällä kertaa haastan mukaan kaikki ne jotka eivät vielä ole tätä haastetta saaneet.

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tuli kova ikävä kesään, mutta ei tässä ole enää montaa kuukautta kun helpottaa.

      Poista
  2. Kesämuistoihin on mukava palata illan hämärtyessä jo lähes iltapäivällä. Kesä oli tosi lämmin, kuiva ja kaunis, nautin siitä silti kovin! Tämä onkin mukava haaste, taidan sen ottaa vastaan :D.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ehdottomasti vastaan, haastetta tekiessä sopivasti uppoutuu kesäisin valokuviin, mitä pidemmäksi aikaa niin sitä vaikeampaa on valita kuvat.

      Poista
  3. Ihana rypäs kevätkukkia! Kuivuus ja kuumuus olivat tämän kesän kattava teema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on lempikevätkukat kaikki samassa ryppäässä. Tietää mistä kesä 2018 muistetaan :)

      Poista
  4. Ihana lukea näitä haastevastauksia monesta blogista!
    Ja mahtava nähdä noita ennen ja jälkeen kuvia! Olette saaneet Arvilan puhkeamaan kukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna pitää ottaa lisää ennen ja jälkeen kuvia. Itse yllättyy miten paljon tienoot ovat muuttuneet.

      Poista
  5. Ihanat kesämuistot! Kevätkukkijat ja tuo harrisoninruusu ovat niin aurinkoisen näköisiä, että valaisevat kauniisti marraskuun harmautta. Ennen ja jälkeen kuvia on aina hauska katsella. Olette tehneet kyllä valtavasti töitä pihan eteen. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Harrisoninruusu on lemppareita, ensi kesänä taidan ottaa pari juurivesaa ja levittää sitä kivimuurilta arboretumiin.

      Poista
  6. Kivat kesämuistot. Poikkeuksellisen helteinen ja kuuma kesä tulee varmaan jäämään pysyvästi hyvin monen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan mieleen ainakin jää, tykkään lämmöstä ja auringosta niin paljon.

      Poista
  7. Kivoja muistoja, oman perheen kesäjuhlat jättävät pysyvän jäljen joihinkin kesiin ja tekevät niistä erityisen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekevät, nämä olivat kolmannet rippijuhlat tässä talossa, muutaman vuoden päästä on nuorimman lapsen juhlat, meidän perheen viimeiset.

      Poista
  8. Erinomaista väri- ja valoterapiaa katsella tällaisia kukkaisia kesäkuuta marraskuisessa harmaudessa.
    Kiva katsella pihanne ennen/jälkeen kuvia. Onhan siellä tapahtunut isoja muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista terapiaa kaipa akun ulkona on pimeää ja vettä vihmoo lähes vaakatasossa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)