sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kompostointihaaste

Blogeissa on kiertänyt haaste jossa kerrotaan omasta tavasta kompostoida maatuva jäte. Olen innolla lukenut kaikki kohdalle osuneet postaukset, aihe kiinnostaa suunnattomasti ja vaikka kompostoin paljon niin silti voisin tehdä vielä enemmän. Hyviä vinkkejä olen muilta saanut, kuten sen että kuivikkeen voisi lisätä jo valmiiksi keittiössä olevan biojäteastian pohjalle.
 Keittiöstä tuleva biojäte kerätään meillä lavuaarissa olevaan pieneen kannelliseen ämpäriin. Käytän ämpärissä maatuvia biojätepusseja vaikka ne eivät maadu kunnolla. Ne survotaan kompostissa yhteen nurkkaan, pari kertaa olen tyhjentänyt ne sieltä pois, osa maatuu. Keväällä sain kompostorista neljä kottikärryllistä tavaraa ja syksyllä toiset neljä kottikärryllistä. Keväällä levitin massan koristekasveille, syksyisen massan hautasin kasvimaalle maanparannukseksi. Meillä kun ei ole lämpökompostoria niin kompostori on hyvä tyhjentää talvea vasten jotta talvella tulevalle jätteelle on paremmin tilaa

Kuivike on toistaiseksi tuossa oranssissa vanhassa kattilassa. Nyt kuivikkeena on omenapuista tullutta oksahaketta, myös turvetta olen käyttänyt lisänä. Kun tuo loppuu niin karjakeittiössä odottaa iso säkki kaupan kuiviketta joka tuli vastaan -70% alennuksella, se onkin ainut kuivikesäkki mitä olen ostanut. Kuivike on tullut tähän saakka omavaraisesti liiteristä ja oksasilppurista.
 Kompostin paikka saisi meillä olla lähempänä taloa, kasvihuoneen luo on talvella aika pitkä matka mutta toistaiseksi se on jaksettu kulkea, tärkeämpää on ollut se, että komposti on hyvällä paikalla puutarhassa ja puutarhajätteen kompostien vieressä. Tiilet kompostorin ympärillä ovat sinnikkään rotan takia joka yrittää päästä kompostiin, jopa vihreään muoviin oli syöty aukkoa mistä pääsisi sisällä.

Puutarhajätteiden komposteja en tyhjentänyt tänä vuonna lainkaan. Osa jätteistä meni nurmikolle kasaksi joka on nyt peitetty pressulla. Tarkoitus on lisätä keväällä kaikki massa näistä puutarhakomposteista pressun alle ja jatkaa kompostoitumista siellä tulevaksi istutusalueeksi.
 Iso osa lehdistä päätyi tänä vuonna muualle kuin kasvimaalle. Kummatkin vadelma-alueet on katettu puiden lehdillä joista suurin osa on vaahteraa.
 Koivujen lehdistä suurin osa meni kuusen alle jonne levitin ensin muutaman kerroksen lakanaa ja lehdet tuli lakanoiden päälle. Tuossa on vielä vähän vuohenputkea josta haluan eroon.
Myös kaikki uuneista tuleva tuhka menee hyötykäyttöön puutarhaan. Kompostiin sellaista määrää ei voi laittaa mutta puiden ja pensaiden juurelle voi tuhkaa laittaa. Paitsi ei sellaisille jotka eivät pidä kalkista. Osa tuhkasta menee kasvimaalle ja osa perennapenkkeihin.

En enää muista kuka laittoi haasteen alulle, kiitos kuitenkin siitä. Nappasin tämän nimittäin ihan omin päin. Tee sama jos et ole vielä osallistunut, aihe on ajankohtainen aina.

11 kommenttia:

  1. Just toissapäivänä sain to-do -listalta yliviivattua lämpökompostorin tyhjäämisen. Meillä sen sisältö on lähinnä kahvin poroja ja kanalasta kakat. Ruokajäte menee joko koiralle tai kanalaan.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan mahtaa tulla hyvää tavaraa kanankakan myötä! Kanat ovat monella tapaa hyödyllisiä eläimiä.

      Poista
  2. Minä olen laittanut kasvimaalle (perunamaa osaksi) tuhkaa, niin se tekeekin perunaan rupia. Joten sitä ei kai sinne saisi sitten laittaa. Toki ehkä vihanneksille muille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole huomattu eroa, tosin perunamaa on aina saanut vähemmän tuhkaa kuin muu kasvimaa ihan siitä syystä että perunamaa on miehen vastuulla ja minä yleensä levitän tuhkat. Tällä kertaa vein ämpärillisen marjapensaiden juurelle.

      Poista
  3. Valtava kasa puutarhakompostissa! Ihmeellistä, miten tuokin kasa vain pikkuhiljaa lähtee vajumaan ja muuttumaan mullaksi. Kyllä luonto osaa! Tuhkaa kävin itsekin pari päivää sitten levittämässä kasvimaalle ja muutamaan kukkapenkkiin. Pitäisi vain muistaa myöhemmin, mihin kaikkialle sitä on levittänyt ja milloin, ettei tule laittaneeksi johonkin kohtaan liikaa. Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä ei pahemmin vajunut kun oli niin kuivaa, siksi kasa onkin erityisen suuri. Mutta kyllähän talvi sen saa matalammaksi, nyt etenkin kun alin tavara on ollut tuossa jo pari vuotta. Minulla on tietty järjestys miten levitän tuhkan, ensin sai marjapensaat, sitten hedelmäpuut, sitten kasvimaa, loput menee pitkin ja poikin puutarhaa.

      Poista
  4. Pintakompostoonti on erinomaasen kätevää.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen lukenut paljon näitä postauksia saadakseni vinkkiä puutarhajätteen ehkä nopeampaan kompostointiin.
    Keittiöjäte menee lämpökompostoriin, joka kuitenkin jäätyy talvella. Ehkä kahdelta ihmiseltä ei tule tarpeeksi tavaraa, jotta kompostointi pysyisi käynnissä talvisin. Keväällä sen sulaessa alkaa taas toimimaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jäätyy meilläkin mutta keväällä lähtee aina hirmuisella pöhinällä käyntiin kun tulee riittävän lämmintä. Pitäisi olla sellaisia minikompostoreita pieniin perheisiin.

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä, kiitos! Itse en (vielä) kotona kompostoi, mutta työssä varhaiskasvatuksessa hommaa opettelen lasten kanssa...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)