keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Lyhyet illat

Joka syksy lyhyet illat yllättää. Pimeys saapuu kuin hups jo kahdeksan aikaan illalla, puolen kahdeksan aikaan hämärä pakottaa viemään työkalut pihalta varaston uumeniin. Tässä vaiheessa vuotta kaikki suurempi panostus jää väkisinkin viikonloppuihin.
 Arkistoja selatessa tuli vastaan tällainen vanha kuva. Keskimmäinen poika leikkii kaivurilla, taustalla on joutomaalle säilötty iso puukuorma jonka saimme pihaan tukkirekan avustamana. Puukuorman ympärillä kasvaa nokkosta, pujoa ja horsmaa.
 Alue on nyt tässä arboretumina. Puut on poltettu jo aika päivää sitten, maa muokattu ja istutettu nurmikko. Kasveja ja taimia on hankittu tasaiseen tahtiin, tällä viikolla ostin arboretumiin yhden ruusun lisää sekä pihan ensimmäisen atsalean. Muutamassa vuodessa on tehty paljon vaikka välillä tuntuu kovin vähäiseltä.
 Sedum 'Bertram Andersson' on sitkeä, sitä ei kasteltu kesällä ollenkaan vaikka kasvaa täydessä paahteessa kivimuurin vieressä. Tämä jää matalaksi ja kasvaa mätäsmaisesti. Ajattelin kokeilla saisiko tästä jo siirrettyä pieniä paloja toisaallekin.
 Nimetön maksaruoho on kaunis kastepisaraiset suviruusun lehdet kaverinaan. Kaunis vaikka ei ole vielä täydessä kukassa. Maksaruohoja pitäisi lisätä puutarhaan, ehdottomasti ovat parhaimmasta päästä syksyn kukkijoita. Moni laji vain saattaa olla arka pihassamme joka on muutenkin haastava hallojen ja muiden uhkien suhteen.
 Lämmin kesä kasvatti auringonkukista komeita. Sain siemenet Lahden pihapiiri-messuilta, en kyllä enää muista mistä pisteestä. En ole vuosiin kasvattanut auringonkukkia ja nyt olen kummastellut , että miksi en. Aina mahtuu auringonkukkia yksi tai kaksi kasvimaalle penkkien päihin kasvamaan.
Virosta tuotu pieni hortensian alku ei sen sijaan oikein tykännyt tästä kesästä, luulen ,että sillä on liian kuumaa ja kuivaa kivimuurin vieressä. Seuraavaksi on pohdittava siirränkö hortensian paremmalle paikalle vaiko en.

Sorruin ruokakaupassa muutamaan uuteen sipulipussiin, on taas istutettavaa viikonlopuksi. Sipulien paikat on helppo löytää, tulevat itsestään kun laitan uuden ruusun ja atsaleani maahan. Juurelle ainakin krookuksia. Mukana tulleiden punaisten tulppaanien paikkaa on vielä harkittava.

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ne on. Otin pari oksaa maljakkoon tekemään juuria jotta saan uusia taimia.

      Poista
  2. Melkoinen muutos tapahtunut alueella kahden ensimmäisen kuvan perusteella.
    Minulla auringonkukkia putkahtaa aina keväisin paikoista missä lintujen siemenautomaatit ovat talvella sijainneet. Lämpimästä kesästä johtuen kasvoivat meilläkin tosi muhkeiksi.
    Kauniin väriset kukat hortensiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei koskaan kasva kukkiviksi asti lintujen levittämät siemenet. Tämä kesä oli poikkeus ja sain tällä tavalla yhden auringonkukan, muut on esikasvatettu sisällä.

      Poista
  3. Joo, illat on pimenny. Ei navetan jäläkihi näe enää mitää teherä. Korkeentaa voi käyrä piänen kiarroksen tekemäs. Ihimettelet useen mun rikattomuutta. Mullon vanahat ja aika umpehen kasvanehet penkit ja piäni piha sun omaha verrattuna. Sullon mones kohtaa piäniä taimia ja mustaa multaa näkyy palio, siitähän rikat tykkää.
    On hyvä ottaa välillä kuvia suuremmista kokonaasuuksista, niistä näköö hyvi muutokset. Niinku ny tuastaki kuvaparista. Maksaruahot on hyviä syyskukkijoota ja niitä löytyy yllättävän palio erilaasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään ei näe, viikonloppuna pitää kiriä arki-illat kiinni, tällä viikolla en ole ehtinyt puutarhaan yhtenäkään iltana. Kyllä ihailen pihasi rikattomuutta eikä siihen ole syynä vain vanha piha, on siinä mukana taita ja hyvää maata.

      Poista
  4. On tapahtunut suuri muutos. Toivotaan, että puiden kasvu saa aikaan myös hallanvaaralle muutosta. Maksaruohot ovat toisaalta hirmu helppja ja niissäkin on lajeja, jotka kukkivt aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puista tulee hiljalleen suojaa, siis erittäin hiljalleen. Viime talvena lumi oli hyvä suoja.

      Poista
  5. Syksynkin kukat ovat ihastuttavia - pitää vaan osata miettiä koko kasvukauden kierto puutarhaan ja siinä itse en ole lainkaan osaava, joten ihailen!

    Upeat navetan ovet edellisessä postauksessa. PIenissä askelissa kaikki tuollainen etenee, varmaan se virta tulee siitä tietoisuudesta.

    Minua nauratti ensimmäinen kaivurikuva. Pilkkaan vähän miestäni, joka haluaisi ostaa meille kaivurin, ettei saanut lapsena tarpeeksi kauhoa tuollaisella kuormurilla, ja siksi on jäänyt siihen himo ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskukkijoita pitäisi lisätä roimasti, se vain on vaikeaa kun en pidä niistä kaikista, maksaruohoista sentään tykkään. Nyt viikonloppuna pitäisi saada vihdoin vikat ikkunat paikoilleen. Huh, oli niissä melko urakka.
      Omasta pienestä kaivurista haaveillaan täälläkin, sanoin että ensin on luovuttava jostain toisesta moottoriajoneuvosta :D

      Poista
  6. Eipä uskoisi samaksi paikaksi ensimmäisiä kuvia! Paljon on tapahtunut ja muutosta tulee lisää, kun puut ja pensaat kasvavat täyteen kokoonsa. Kauniit maksaruohot! Hyvää loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  7. Eipä uskoisi samaksi paikaksi ensimmäisiä kuvia! Paljon on tapahtunut ja muutosta tulee lisää, kun puut ja pensaat kasvavat täyteen kokoonsa. Kauniit maksaruohot! Hyvää loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen muutos omastakin mielestä. Ja lisää tulee kunhan kasvit kasvaa.

      Poista
  8. Aikamoinen muutos ja pelkästään hyvässä mielessä. Isossa pihassa on varmaan jatkuvasti kohennettavaa, mutta toisaalta siellä on myös kivoja mahdollisuuksia ja tilaa uusille unelmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohennettavaa riittää mutta se on myös hyvä juttu, yksi alue kun ällöttää noin voi keskittyä johonkin toiseen.

      Poista
  9. Iso muutos on tapahtunut arboretumin alueelle. Kauniit maksaruohot. Auringonkukkapointtisi on totisinta totta - minulla ei tänä vuonna ollut auringonkukkia kasvamassa ja se oli kyllä sääli.
    Blogissani on sinulle "Millainen puutarhuri olet" -haaste, olisi kiva lukea vastauksiasi haasteen kysymyksiin. Ehkäpä oletkin jo saanut tämän haasteen toisaalta.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Melkoinen muutos. Ihana kuva pojastasi. Maksaruohot ovat ihania syyskukkijoita.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)