torstai 6. syyskuuta 2018

Arboretumista

Tällä viikolla en ehdi puutarhatöihin ennen viikonloppua, joten tämän päivän sade ei haitannut, kuvia sai otettua sateen mentyä ohitse. Viikonlopuksi toivon kaunista säätä, tuli ostettua lisää lumikelloja ja haluan ne maahan mahdollisimman pian.
 Löysinpäs arboretumissa kukkivan saksankurjenmiekan nimen, se on 'Festive Skirt'. Hankittu viime vuonna Helsingin kevätmessuilta. Ei kukkinut keväällä vaan päätti juhlahameen ajan olevan syyskuussa. Minulle se sopii kunhan lupaa kukkia myös ensi vuonna.
 Japaninruusukvitteni tekee ensimmäistä kertaa hedelmiä. Vielä ne eivät ole kypsiä. Pitääkö niiden antaa olla pensaassa kypsymiseen saakka vai kypsyttää sisällä? Onko kenelläkään kokemusta?
 Arboretumissa on tapahtunut nyt runsaasti kaivuutöitä. Siirsin kolme pionia paremmalle paikalle jossa ruusupensas ei uhkaa kasvaa niiden päälle. Tuli samalla hyvä paikka istuttaa kukkasipuleita kevättä varten. Jotain kasvia kaipaan pionien väleihin, perinteistä tummaa saksankurjenmiekkaa olisi jakotaimina joten taidan siirtää ne tuohon. Iirikset on helppo poistaa jos kun mieli muuttuu.
 Rosa rugosa 'Pohjolan Kuningatar' kukkii runsaammin kuin kesällä. Helteet taisi ottaa voimille kuivuuteen yhdistettynä. Upea ruusu jonka värisävy on hienostuneen tumman punainen.
 Nuokkusyreeni ei sittenkään päätynyt talon kulmille. Tajusin etten halua sinne mitään korkeaa kasvia jotta näkymät ei peity liikaa. Niinpä nuokkusyreeni pääsi arboretumiin, kuitenkin tien lähelle jotta sen tulevaa kukintaa on helppo ihailla.
Syreenin vieressä kasvaa tuntematonta siperiankurjenmiekkaa jota ostin kesällä kirppikseltä. Iiriksistä eteenpäin tummaan omenapuuhun saakka käänsin maan odottamaan uusia kasveja. Tein kääntämisen vielä yksinkertaisesti eli käänsin nurmikon toisinpäin. Muut alueet tein perusteellisemmin koska niihin tuli kasveja heti. Kaivoin mullan niin syvälle pois kuin saatoin. Sitten nurmituppaat montun pohjalle ja kastelua. Väliin vanha lakana kaksinkertaisena ja sen päälle pois kaivetut mullat. Ja lopuksi kasvit kasvamaan. Tämän tekniikan opin jostain blogista mutta en muista enää mistä.

Tyytyväinen olo, taas lähti arboretumista pari neliötä nurmikkoa pois.

8 kommenttia:

  1. Melkoinen kaivuu-urakka! Tuollainen määrä nurmikkoa käännettävänä ei ole ihan käden käänteen homma.
    Ihanaa, siellä on satanut! Täällä myös käänsin, tosin kivikkoista heinikkoa, auringonpaisteessa ja totesin, että onpa kuuma :-D Hikeä oli varmaan korvissakin.
    Ihana tuo ruusu - ja kurjenmiekka! Kuuma aurinkoinen kesä on selvästi tehnyt niille hyvää. Arboretum näyttää jo puistolta!
    Kvittenistä en osaa sanoa, äitini puutarhassa Ranskassa sitä kasvaa, täytyypä kysyä. Tosin siellä on niin erilainen, koko vuoden kasvukausi, että tietysti hedelmät ovat puskassa kypsymiseen asti. Mikäs kiire nyt on, kun on lämmin, antaa olla vielä muutaman viikon, vai kuinka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaivuuta voi tehdä monta vuotta, jaksamisen ja tarpeen mukaan. Kivikkoinen heinikko on ihan hirveää kääntää, etenkin kuivana tuntuu ettei lapio uppoa mihinkään, ei edes talikko. Taidan antaa olla kvittenin rauhassa ja kerään pois jos yöhallat uhkaa.

      Poista
  2. Jännän värinen saksankurjenmiekka. Minä en osaa kasvattaa kurjenmiekkoja, enkä sen puoleen päivänliljojakaan. Ruusut ovat kauniita melkein poikkeuksetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset kurjenmiekat on mun lemppareita vaikka olen huomannut että eivät ole helpoimmasta päästä jos jotain erikoisempia haluaa.

      Poista
  3. Neliö kerrallaan askarrellen isokaan urakka ei tunnu mahdottomalle. Meilläkin iirikset intoutuivat uudelleen kukkimaan. Toki olin poistanut kukkineet kukkavarret, mikä aina edistää uusien kukka-aiheiden syntyä. Harvemmin iirikset täällä kuitenkaan kukkivat toistamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliö kerrallaan on hyvä tavoite. Minulla kävi ekan kerran iiriksen kanssa näin.

      Poista
  4. Minä olen laittanut myös pionien väleihin matalaa iiristä. Toiseen penkkiin missä on pioneja ajattelin laittaa rönsyleimua .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien väli on aina vähän hankala kun ei saisi olla liian voimakkaita kasveja vierellä. Rönsyleimu onkin hyvä idea.

      Poista

Kiitos kommenteista :)