sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Sunnuntai, viikon paras päivä

Sunnuntai on päivistä parhain. Saa nukkua pitkään, olla aamutakki päällä niin pitkälle kuin haluaa, ei mitään pakollista tekemistä, yleensä miehen laittamaa hyvää ruokaa ja yleistä loikoilua uunien lämmittämässä talossa. Sitä oli tänäänkin paitsi että saimme äitini ja molemmat kotoa muuttaneet lapset syömään. Samalla juhlimme pienesti syntymäpäivääni joka on ensi viikolla. Tulee puolipyöreitä, ikä on kohta siten lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä. Onneksi arkielämä on niin hektistä ettei tässä ehdi ikäkriiseilemään.

 Salin ruokapöytä on koko porukalle pieni. Nuorin lapsi kattoi pöydän ja pähkäili missä kukin istuu. Ratkaisimme ongelman niin että päädyissä ruokailee kaksi ruokailijaa. Haaveilen 10 hengen ruokapöydästä mutta niin kauan kuin nykyinen pöytä on hyvä niin en oikein raaski hankkia uutta. Eli en ehkä koskaan. Koivuinen kalusto ei ehkä ole viimeisimmän muodin mukainen mutta ehjä se on vaikka on jo 16 vuotta vanha.
 Mieheni on erittäin taitava ruuanlaittaja. Lasten toivomuksesta meillä oli itse tehtyjä hampurilaisia. Tällä kertaa pihvit tehtiin osin hirvenjauhelihasta. Tuli ihan älyttömän hyvin, olivat vieläpä leivinuunissa paistettuja.
Jälkiruokapöytä oli yksinkertainen. Konvehteja, suklaatikkareita ja brownievalkosuklaajuustokakku. Lainasin kirjastosta juustokakkukirjan, ohje on siitä. Tosin hieman muunneltuna. Kakku on tuhti mutta sitäkin maistuvampi, suorastaan taivaallisen hyvää. Ja yhtä helppo tehdä kuin mikä tahansa muukin uunissa paistettava juustokakku.

Tänään tein myös viimeiset hommat puutarhassa. Jäi kyllä daaliat kaivamatta ja kesäkukat patoihin. Mutta harava on siivottu varastoon ja kottikärryt. Tarkistin kaikki verkot ja kiersin puutarhan läpi. Talvi on täällä, ei voi mitään. Toisaalta kohta alkaa olla sunnuntaisin aikaa kirppareillekin. Eipä ole tullut käytyä pitkään aikaan.

Mukavaa sunnuntain iltaa, nauttikaa.

18 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun on paljon porukkaa pöydän ympärillä! Herkkua..

    VastaaPoista
  2. Oi, olen samaa mieltä sunnuntaista! Hirvenlihahampparit kuulostavat herkulliselta ja varmasti olivat niin lasten kuin aikuistenkin mieleen, vaikka lapsetkin taitavat olla jo aikuisia osittain :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntait taitaa olla yleisiä lemppareita. Hirvenlihahampparit maistuivat, vain pari pihviä jäi huomiselle. Omatekoiset hampurilaiset, niitä ei oikein voi verrata pikaruokaloiden hampurilaisiin.

      Poista
  3. Voi! Oon nii kares vapaista viikonlopuusta, meilläku on joka päivä samat tyät, pyhää arkia. Isäntä liittyi taas hirviporukkahan muutama vuasi sitte. Sen koomin ei oo tarvinnu pahemmi jauhelihaa kaupasta ostaa, eikä se enää maistukkaa miltää.
    Oon tosi onneton köökis, aina samat risetit, mutta juustokaakkua oon päättäny joskus kokeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kunnioitan suuresti tämän maailman navettapiikoja jotka jaksavat tehdä työtänsä viikon jokaisena päivänä! Teette hieno työtä ja siksi meillä liha on aina kotimaista. Minulle ruuanlaitto on pakkopullaa mutta leivonnaiset, se on mun juttu. Tarttuvat vaan turhan hanakasti vyötärölle :D

      Poista
  4. Onnea ensi viikon johdosta! Mukavaa on saada toisen tekemää ruokaa. Minä taas kyllästyin lapsena hirvenlihan makuun, ja välillä oikein pyysin, että voitaisko ostaa kaupan jauhelihaa. Nykyisin hirvenliha taas jo menee, possu ei taas missään muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulenpa että meilläkin kyllästyttäisiin jos sitä olisi aina, broilerin kanssa on kausia että tökkii pahasti. Mutta kun ollaan hirvenlihassa ystävällisten sukulaisten armon varassa niin liha on aina yhtä suurta herkkua. Possua en syö minäkään missään muodossa, en ole syönyt aikuisena koskaan.

      Poista
  5. Meilläkin herkuteltiin hirvenlihapullilla viime viikolla. Sitä herkkua kun saa harvoin, on se ihanaa!

    VastaaPoista
  6. Synttärionnittelut :) Mulla nojailee harava vielä vajan seinustalla, mutta pulkat on jo kaivettu esiin. Jäi piha haravoimatta osin ja soralta lehdet puhaltamatta, mutta keväällä sitten. Eilen vasta laitoin verkot, onneksi ei ollut vahinkoa tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pulkat on meillä vielä varastossa, olen yrittänyt olla hiljaa niistä. Loput pihahommat ehtii keväälläkin, kamala jos silloin ei olisi mitään tekemistä!

      Poista
  7. Olipa teillä mukavat juhlat! Parhaimmat onnitteluni merkkipäiväsi johdosta!

    VastaaPoista
  8. Lämpimät onnittelut! Ihan tuli taas nälkä herkkujasi katsellessa.
    Pöytäsi on kaunis ja käytännöllinen. Muoti muuttuu sisustuksessakin niin nopeaa vauhtia, että hyvällä tuurilla koivu on taas kohta viimeisintä huutoa. Ja sen pinnan voi aina peittää kauniilla liinalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytä on sellainen josta pidän, saisi vain olla yhtä pykälää suurempi. Mutta sopu sijaa antaa, hyvin mahduttiin kaikki 10 pöydän ääreen. Meillä ei kalustus ole muutenkaan muodin mukainen niin eiköhän yksi koivupöytä siinä sivussa mene :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)