sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Huvinsa kullakin

Enpä tiedä olenko koskaan blogissa maininnut yhtä harrastustani. Tai laittaisin kyllä tässä kohtaa sanan harrastus lainausmerkkeihin. Tykkään nimittäin selata netissä asuntojen myynti-ilmoituksia. Enkä selaa ihan mitä vaan asuntoja, vain vanhoja hirsitaloja, torpista kartanoihin. Eniten niissä kiinnostaa talon sisäpuoli. Miten vanhaa on kunnioitettu, mitä on vaihdettu uuteen, millainen sisustus niissä on.
 Monesti löytyy todellisia helmiä. Remontit ja muutokset on tehty oikeasti vanhaa kunnioittaen. Ikkunat ja väliovet on säästetty, ja jo yhdellä silmäyksellä näkee että huolta on pidetty. Valitettavasti toinenkin äärilaita löytyy. Ne talon saavat harmin pintaan joten jätän selauksen ensisilmäykseen ja toivon että uusi omistaja on talonsa arvoinen.
 Selatessa olen joskus miettinyt myös kuvien ottamista. Tiedän toki että taloja myydään mielikuvilla ja tunteella mutta silti joskus mieleen tulee, että mitä kuvan ottanut ajatteli kertoa senkin tai ruokakaluston kuvalla mahdolliselle talon ostajalle. Irtaimisto kun ei yleensä siirry talon mukana.
 Tulisijallisessa talossa minua kiinnostaa tulisijat. Hirsitalossa hirret. Puulattiaisessa talossa lattialankut ja niin edelleen. Niiden kuvia haen. Mutta no, en ole taloa ostamassa joten mikäpä minä olen sanomaan millaisia kuvia ilmoituksiin laitetaan. Joskus vain ajattelen että oman talon myynnin kohdalla ehkä toimisin toisin. Emmekä siis ole myymässä taloa emmekä edes sitä harkitse.
 Näkymät huoneesta toiseen ovat kauniita. Niitä on kiva katsella. Valoa, varjoja ja arkisia asioita. Kissaa keinutuolissa tai lapsen piirustustarvikkeita pöydälle. Sillä jokaisessa talossa on siellä asuttu elämä.
Eteinen, se kuuluisa joka kodin käyntikortti. Niistä on ihan liian vähän kuvia. Eri kulmasta otettuna saa erilaisia. Minäkin rajaan yleensä vintin portaat pois koska niissä säilytetään talon juomia, vesipulloja ja pillimehuja kuten kuvasta tällä kertaa näkyy. Miksi turhaan täyttää jääkaappia kun viileää juomaa saa vintin portaidenkin kautta. Jos vielä viileämpää haluaa niin kannattaa laittaa juomat eteisen oviverhon taakse. Ovat samalla piilossa katseilta. Käsilaukkunikin jätin tällä kertaa kuvaan. Kuka arvaa missä se on?

Mikä sinun salainen huvisi on?

18 kommenttia:

  1. Jaa-a. Mikähän tuo olisi. Tällä hetkellä etsin netistä kuumeisesti ihanien pellavatunikoitten helppoja ompeluohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsilaukkunani toimii tällä hetkellä tuolin päällä oleva pieni pärekori. Toimiva ja kaunis :)
      Pellava on ihana vaatemateriaali, siitä vain valmistetaan valmisvaatteita ihan liian vähän.

      Poista
  2. No tuota pärekoria olisin minäkin ehdottanut! Tuollainen viileä juomansäilytyspaikka on pop, meilläkin on kesäkodissa sellainen automaattisesti kylmässä eteisessä. Suomen suvihan on just yleensä sellainen viileä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileä paikka on hyvä juttu, meillä eteinen on muita huoneita viileämpi kesälläkin kun siinä ei ole yhtään ikkunaa.

      Poista
  3. Harvaa pärekoria tuunataan heijastimen kanssa, ellei pärekori ole aktiivikäytössä.
    Arkiset asiat ovat usein niitä mukavia asioita, joissa näkyy elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on just se, enkeliheijastimella tuunattu pärekori käsilaukkuna :D

      Poista
  4. Haa, minulla on aivan sama "harrastus". Ja jos löytyy pohjapiirustus olen aivan haltioissani. Voi suunnitella huoneiden käyttötarkoitukset, samalla myös remontoin ja sisutan ne mielessäni. Halpa harrastus! Harrastan tätä "sisutamista" myös käydessäni ihanissa taloissa ja julkisissakin tiloissa. Olen tehnyt näin jo hyvin nuoresta tytöstä lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis "sisustamista". Iski lukihäiriö. :D

      Poista
    2. Ui jui, pohjapiirustukset ovat harvinaista herkkua. Minullakin mielikuvitus lentää muiden taloissa, mitä korjaisin, mitä jättäisin ennalleen, mitä muokkaisin ja mitä antaisin olla. Hauska harrastus eikä maksa mitään :)

      Poista
  5. Hauska kuulla toisten mielenkiinnon kohteista, vähän erilaisista :) En keksi nyt itseltäni mitään.

    VastaaPoista
  6. Minulla niiiin sama harrastus :D Ja myös minä olen sitä tehnyt aina. Nykyäänhän se on helppoa kun sen voi tehdä netissä. Ennen silmät pyörivät nurkasta nurkkaan vierailuilla.. Tai no, niin nykyäänkin :D Anteeksi ystävät ja kylänmiehet ;D Toinen tapa on lenkkeillessä ja autoillessa pongata ihania pihoja ja tietenkin niitä vanhoja taloja. "harrastan" myös sisustamista kotona. Kertoopi Kaija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tehnyt hyvin pitkään. Taisi alkaa siitä kun etsimme vanhaa taloa omaksi kodiksi, silloin vielä kiersimme näytöillä mutta nykyään enää harvoin. Ja olen niin otettu jos joku kutsuu käymään vanhassa talossaan. Puutarhaharrastuksen myötä pihat ovat alkaneet kiinnostaa. Kesäaikaan autossa kuulee jatkuvasti kun sanon miehelle: hidasta, haluan nähdä tuon pihan.

      Poista
  7. Minä komennan miestäni ajamaan hiljaa aina, kun tulee hyviä vanhoja taloja näkyviin. Ja kyllä katselen myös myynti-ilmoituksia "sillä silmällä". Mutta aika vähän näkee sellaisia, joista pidän, sillä lähes kaikki on jo remontoitu liian moderneiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en itse tykkää liian moderneista. Vanhanaikaista se olla pitää :)

      Poista
  8. Mulla on vähän samanlainen taipumus kuin sulla. Tosin mä kattelen kerrostalon asuntoja, vanhuuden varaksi. En siis aio mitään ostaa, mutta huvikseni seuraan niiden kokoa ja ennenkaikkea hintoja. Monet esittelijät sanovat että ylimääräiset tavarat ja kuvat pitää laittaa pois kun kuvataan. Mihinkä ne ylimääräiset roinat laittaa, kun ostaja tutkii jokaisen kaapin ja vaatehuoneen, sauna ym. Mitä mä panisin kuvien tilalle, tyhjät naulat ne törröttävät seinässä. Olisko sekään kivaa katseltavaa.
    Meillä jokaisella on omat harrastuksensa :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnat kiinnostavat minuakin. On hyvä pysyä kärryillä paikallisesta hintatasosta. Liian pelkistetyt asunnot ovat jotenkin luonnottomia, ainahan kodeissa on jälkiä niiden asukkaista.

      Poista
  9. Minäkin katselen taloja netistä, mutta uusia ja aivan liian kalliita. Tutkin pohjaratkaisuja, pintamateriaaleja, sisustusta ja pihaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)