maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulumarkkinoilta

Kävimme viikonloppuna Lahden suurhallin perinteikkäillä joulumarkkinoilla. Edellisestä käynnistä on jo vuosia, halli oli sillä aikaa vaihtunut ja minusta systeemi parantunut. Lakumyyjät toisella puolella ja käsityöläiset toisella, selkeää.

Toiset ostavat markkinoilta lakua, joulukoristeita ja -sinappia. Minä ostin puutarhakirjan.
 Lainasin kirjan jo kesällä kirjastosta ja ihastuin. Kirjassa todella on esiteltynä laji poikineen, 250 kappaletta. Erityisesti laukkojen kohdalla luin ja hyrisin tyytyväisyydestä. Miten monta lajia joita ei vielä puutarhastani löydy.
 Myös suosikkinarsissini ovat kirjassa. Reheviä, isoja ja kauniita. Viime keväänä nämä kukkivat luumulehdossa todella pitkään. Kirjan tyyli on tietoiskumainen, kun tarvitsee jostain lajista saada selkoa niin silloin kannattaa kaivaa kirja esiin.
 Kirjaa en voi kuitenkaan esitellä ilman toista sipulikukkakirjaa sillä uusi kirja on ostettu kumppaniksi Sailan kirjalle. Tämän kirjan tyyli on enemmän kerronnallinen mutta voi miten tykkään siitäkin. Kuvat erityisesti ovat jotain kuten alla voitte nähdä. Varjolilja on yksi suosikkiperennojani.
Kevät ja kesä, nehän ne aina mielessä, myös joulumarkkinoilla.

8 kommenttia:

  1. Puutarhakirjoja ei vain voi olla liikaa. Hienoja kirjoja kumpainenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylipäätään kirjoja ei voi olla liikaa! Sipulikukista on kirjoitettu kovin vähän, siksikin nämä molemmat on hyvä olla omassa kirjahyllyssä.

      Poista
  2. Minulla on molemmat kirjat ja noita kahta olenkin lueskellut viime aikoina eniten kaikista puutarhakirjoistani. Kun ne kevätsipulit ovat olleet mielessä koko syksyn ja aina välillä noita on tullut selattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätsipulit on pääaihe syksyllä, joka vuosi pitää saada lisää ja vähän erilaisia. Ja minulle niistä pitää olla kirjakin, pelkkä nettitieto on tylsää.

      Poista
  3. Minultakin noista tuo Sailan kirja löytyy. Ahkerassa luennassa on ollut, pakko nyt on tähän aikaan vuodesta saada jostakin piristystä tämän pimeyden keskelle. Onneksi on nämä blogit, kirjat ja lehdet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on, joulun ajaksi ajattelin ryövätä kirjaston puutarhakirjahyllyn, kerrankin aikaa lukea ja tarjontaa riittää kun eniten puutarhakirjoja luetaan keväällä ja kesällä.

      Poista
  4. Minulla ei ole kumpaakaan, mutta ainahan sitä voi pukilta toivoa...
    Viimekesänä ostin muutaman puutarhakirjan, joissa oli enimmäkseen kierrätystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukilta kannattaa toivoa :) Sailan kirjan hintaa en tiedä, joulumarkkinoiden kirjasta maksoin kympin. Ei paha hinta.

      Poista

Kiitos kommenteista :)