maanantai 2. helmikuuta 2015

Oikeakätisen äidin kauhu

Tätä hetkeä olen pelännyt, panikoinut ja piinaavasti odottanut keskimmäisen pojan koulu-uralla. Se ensimmäinen neule. Ei siinä mitään, osaanhan minä neuloa, luoda silmukkaa ja tehdä sen kantapäänkin. Mutta.

En osaa neuloa vasenkätisesti, ei ole hajuakaan siitä miten se tehdään, vasenkätisesti. Poika on vasenkätinen, yhtä paljon kun äitinsä oikeakätinen. Omat haasteensa tuo hienomotoriikan ja hahmottamisen ongelmat, sen vasenkätisyyden lisäksi.

Viikko sitten tuli ohje neuloa 10 senttiä työtä. Tänään saatii aikaiseksi muutama rivi, itkun, tärinän ja hikoilevien sormien avulla. Milloin silmukat kiristi, milloin tippuivat löysyyttään pois. Auttaa vähän, että minä löysin homman punaisen langan, ja tajusin miten neulotaan vasenkätisesti. Ja tajuaa nyt poikakin. Mutta kun motoriikka ei vielä riitä, vaikeaa on.
Mielessä on käynyt onko tässä mitään järkeä. Onko tätä nyt ihan pakko vääntää? Mitä lapseni tästä oppii? Kärsivällisyyttä? Kehittyykö hienomotoriikka? Onko tästä mitään hyötyä hänen tulevaisuutensa kannalta. Neulojaa hänestä ei koskaan tule, ei minkäänlaisen kädentyön taitajaa. Hänen vahvuutensa on muualla. Onneksi koulussa riittää ymmärrystä eikä pojan tarvitse sentään lapasia tehdä, kunhan tutustuu puikkohin, lankaan ja silmukoihin. Tänään vain tuntui, että sekin on liikaa vaadittu. Ei kaikkien tarvitse osata kaikkea, ei etenkään 11-vuotiaan erityisoppilaan. Tämän kun opetussuunnitelma muistasi, myös uusiutuessaan 2016.

20 kommenttia:

  1. Voi ei! Kuulostaapa tutulta. Kyl sai vääntää koulussa välillä rautalangasta opettejille ja avustajille asioista. Miul on kaks erityislasta, jotka on nyt jo aikuisia. Tytär opiskelee erityisammattikoulussa ekaa vuotta. Ja kuis ollakkaa, taas tänää väänsis open, avustajan ja sairaanhoitajan kanssa. Voimia siulle ja pojalle.

    t.eläinhattu Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulussa on osattu hienosti opettaa, siitä kiitos heille. Ja minäkin tajusin tekniikan, mutta se motoriikka...

      Poista
  2. Noin viisikymmentä vuotta sitten sisareni vain yhden näkevän silmän kanssa väkersi vielä muotopuolemman näköistä yritelmää. Pyöri samalla toimistotuolilla ja sai langan kiertymään akselin ympäri. Vähän ihmeteltiin hänen lattiaa kohti taipuvaa virkkausasentoaan. Kirveenterän mallinen siitä patalapusta taisi lopulta tulla.
    Silmien ankaran kuntoutuksen ja vahvojen silmälasien myötä hänestä tuli aikaansaapa harrasteompelija.

    Pojastasi ei ehkä tule edes harrasteompelijaa (koska on poika), enhän muutenkaan osaa arvata asian laitaa, mutta kysymyksesi, mitä hyötyä tuosta on?
    Voisiko edes se kärsivällisyys vähän kehittyä; hänhän pääsi jujulle.
    Toivottavasti edes tuon yrittäminen riitti (koululle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyyttätämä on varmasti kasvattanut, ja sitkeyttä yrittää. Toisaalta tästä voi kyllä jäädä ikuinen kammokin, en kokeile enää. Eilen tehtiin niin reppana oli ihan paniikissa.

      Poista
  3. Muistanpa lapsuudestani 50-luvun puolivälistä todellisen tarinan. Minulla on itseäni kaksi vuotta nuorempi serkku, joka asui samassa taloudessa minun ja vanhempieni kanssa. Serkku-poika on myös vasenkätinen. Silloin myös kansakoulussa eka luokalla piti kaikkien virkata patalappu, niin poikien kuin tyttöjenkin. Serkku-pojan opettaja ei osannut opettaa poikaa virkkaamaan vasemmalla, joten hän pyysi äitiäni opettamaan - siis opettelemaan itse ensin virkkaamaan vasemmalla kädellä ja sitten opettamaan pojan. Äiti teki pyynnön mukaan. No, sitten toisella luokalla oppilaitten piti neuloa varmaankin taas se patalappu. Silloin äitini ilmoitti opelle, että nyt saa opettaja itse opetella neulomaan vasenkätisesti ja opettaa pojallekin sen taidon. Luulen, että serkun ei tarvinnut koskaan opetella neulomista koska milloinkaan en nähnyt pojan kädessä puikkoja ja lankaa, enkä enmpää virkkuukoukkuakaan.
    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasenkätiset saisi minun mielestä vapauttaa neuletöistä :)

      Poista
    2. Ymmärrän hymiöstä, että tää oli vitsi :) Nimim. Vasenkätinen, joka kutoo mennessä vasemmalla ja tullessa oikealla. Kätevää.

      Poista
    3. Tosissani olin, jos ei vapauttaa, niin ainakin voisi olla vapaaehtoista.

      Poista
  4. Minä olen neulonut elämässäni yhden (1) kappaleen käsitöitä, lanka oli vaaleanpunainen ja lopputuos vähän pidempi ja kapeampi mutta yhtä kaikki hyvin paljon tuon kuvassa näkyvän kätten työn kaltainen. Äidille ja pojalle lohdutuksen sanoiksi - oikein hyvin olen tässä maailmassa pärjännyt silläkin neulomisosaamisella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitinä kun työtä katsoo, niin onhan se aika hellyyttävä. Ihan yhtä hellyyttävä kun vanhemman pojan tekemät lapaset joissa on enemmän virheitä kun oikein tehtyä. Mutta ovatpa vaan käytössäni joka talvi!

      Poista
  5. https://www.youtube.com/playlist?list=PLCDNKUCRESLnBiXMm3t-SahXOrEXjRow-
    Kurkkaappa apuja täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, youtubesta katselin vihjeitä. Tekniikka on nyt meillä molemmilla hallussa, mutta pojan hienomotoriikan ongelmiin se ei auta. Hänen on todella vaikea tehdä molemmilla käsillä yhtä aikaa myös.

      Poista
  6. Kuukkelia minäkin suosittelen ja hakusanaksi vasenkätistä neulontaa sekä virkkausta. Silloin kun tyttärelle piti opettaa samoja alkeita niin täytyi vain siirtää omat ajatukset vasemmalle ja tehdä vuorotellen oikealta ja vasemmalta ja niin meni se oppiminen ihan hyvin. Nykyään sukankantapäätä neuloessa en käännä työtä ollenkaan vaan neulon kahteen suuntaan oikealla puolella ;D.
    Pidän peukkuja pojan oppimiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekniikka on jo onneksi hallussa, koulussa opettivat hyvin. Mutta ne muut ongelmat ei ole niin helppoja ja niille ei voi oikein mitään. Siksi on hyvä, että tutustuminen neulomiseen riittää :)

      Poista
  7. Oliskos peilistä mitään apua? Jos teet oikealla ja lapsi katsoo peilistä ja tekee perässä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peili saatiin koulustakin ohjeeksi. Poika osaa vääntää silmukan oikeasta kohtaa ja saa sen siirrettyä puikolle. Tai siis tietää miten se tehdään, mutta kädet ei toimi hyvin yhdessä :)

      Poista
  8. Tyttäreni on myös vasenkätinen, mutta neuloa osaa, kuin oikaakätinen ia vieläpä oikein kaunista jälkeä.Silloin aikoinaan kukaan ei osannut toisin opettaa. nyt hän on jo 30v. T. Liissu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen taidettiin tosiana opettaa oikeakätisesti. Vaikka nyt kun tajusi miten vasenkätisesti neulotaan, niin ei se ihan mahdotonta ole. Ehkä hitusen vaikeaa.

      Poista
  9. Jos hienomotoriikka ylipäänsä on ongelma, niin siihen tämä ei auta, mutta oon itse huomannut, että itseni lisäksi aika moni muukin vasenkätinen neuloo oikeakätisesti.

    Itselleni yritettiin tuloksetta jokunen vuosi opettaa neulomista koulussa vasenkätisesti, kunnes joku tuuppasi puikot "oikeakätisesti" käteeni ja näytti mallia. Opin samantien ja sittemmin sukkia on syntynyt ihan sujuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni vasenkätinen taitaa tehdä jotain oikealla kädellä. Poika oli kouluikään asti molempikätinen, sitten valittiin vasenkätisyys koska se oli aavistuksen vahvempi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)