lauantai 8. marraskuuta 2014

Haisuli ja Ali

Hieman häiritsee itseäni näin harva postaustahti, mutta aika on rajallista ja nyt olen innostunut taas enemmän lukemisesta. Enkä ole vielä keksinyt miten yhdistää lukeminen ja läppärillä oleskelu. Mutta uskon, että moisen keksiminen ei ole tarpeenkaan. Toinen mikä häiritsee on kuvat. Pimeä vuodenaika ja huono kamera, ei mikään hyvä yhdistelmä, mutta niillä nyt mennään.

Tänään vietimme miehen kanssa koko päivän kaupungissa. Ihan kahdestaan. On hankittu ensimmäiset joululahjat, ostettu valosarjoja ja käyty kirpparilla. Ja syömässä syntymäpäivä- sekä isänpäivälounas.

Kirpparilta löytyi kaksi juttua. Toista haen aina, sillä onhan kyse vanhempieni häälahja-astiastosta, ja toinen, sitä olen etsinyt pitkään. Raija Uosikkisen Arabialle suunnittelema Ali on mielestäni yksi kauneimpia Arabian koristeista. Se on sininen josta pidän, ja ornamentti josta myös pidän. Aika harvoin näitä vaan kirppareilla näkee, ja jos näkee, on hinta sellainen, että minun lompakolla sarjaa ei kartuteta. Nyt sattui silmiin yksi leipälautanen, hinta 1,5e. Pitkään etsin siitä vikaa edullisen hinnan takia, mutta en löytänyt.
 Ja sitten se haisuli. Meillä on tallessa tyttären muumitalo. Aikoinaan sen mukana tuli joitain muumihahmoja, mutta olen ostellut pikkuhiljaa lisää hahmoja kun on kohdalle sattunut, kuten Tuutikin ja mörön. Tänään kirpparilla odotteli Haisuli uutta kotia. Ja miten sattuikaan, meidän muumilaaksossa on juuri Haisulin mentävä aukko.  Hahmon kanssa samassa pussissa oli pieniä muumeja, niillä en tee mitään, mutta yhteishinta oli kohtuullinen 2 euroa joten raaskin Haisulin ostaa. Minusta niin kovin söpö otus vaikka käytöstavat yleensä tarvitsisivat parannusta.
Huomenna yritän ottaa kuvia salista. Ikkunoiden valokranssien valot on uusittu, pöydällä on syntymäpäivälahjani, ja  suunnitteilla on huonekalujen paikan vaihdoksia.

10 kommenttia:

  1. Hyvät löydöt, niin lautanen kuin haisuli;) Ja se on totta, tämä Arabian sarja on useimmiten hinnoiteltu aika kovaksi. Erittäin kaunis sarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ali on kaunis, ja minua niin vieläkin harmittaa kun pari vuotta sitten sarjan piirakkavuoka hajosi käytössäni. Enkä ole raaskinut ostaa uutta.

      Poista
  2. Kaunis tuo Ali-lautanen. Minulla taitaa olla yksi just samanlainen leipälautanen, sekin kirppikseltä löydetty. En kerää erityisesti Alia, mutta kerään sinivalkoisia lautasia, ja Ali sopi oikein hyvin kokoelmaani täydentämään. Sinivalkoiset lautaseni ovat eri kausien Arabiaa, vanhaa ja uudempaa, mutta myös mm. ruotsalaista ja englantilaista posliinia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kaikki siniset lautaset on kauniita, ainakin minun mielestä. Meillä oli edellisen kodin keittiön seinällä sinisiä lautasia, mutta täällä niille ei ollut tilaa.

      Poista
  3. Kaunista tuo Ali. Tosiaan kirpparilla joskus näkee rikkinäisiäkin Arabioita hirveillä hinnoilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näkee, ja muumimukeista, siis niistä ihan tavallisista, saatetan pyytää enemmän kuin lähimarketissa. Aina en ymmärrä sitä hinnoittelua :)

      Poista
  4. Kelpo Haisuli! Minuakin korpeaa tämä valottomuus. Pitää muistaa just tiettynä kellonaikana ottaa kuvia, tai sitten se on jo myöhäistä. Todella rasittavaa. Hankaloittaa myös Kenin seikkailuja huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haisuli on suorastaan söpö! Kenin pitäis ehdottomasti saada viettää talvet valoisassa ja lämpimässä. Kuvausassistentti tietysti seuraisi mukana.

      Poista
  5. Kuvia on tosiaan ihan tuskaista ottaa näihin aikoihin. Pistetaan korvan taakse tuo Ali, jos siihen joskus kirpparilla törmään. Siis edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos, neljä silmää näkee enemmän kuin kaksi. Katsoin netistä taas kerran Alin hintoja, leipälautasesta sai pulittaa jopa 15 euroa. Järkyttävän paljon!

      Poista

Kiitos kommenteista :)