lauantai 26. heinäkuuta 2014

Nyt niitä on

Kyllä nyt säät hellii lomalaista. Ei haittaa vaikka jo pelkkä lapion katselu saa aikaan hikinoron niskasta kohti vyötäröä, kasvihuoneen tomaatit melkein kiehuu ja maa on kuivaa kuin mikä. Minä nautin. Ja kuin uhmaikäinen istutin luumulehtoon ensimmäiset kaksi luumupuuta. Tämän piiskataimen kanssa meinasi käydä huonosti. Luulin ettei se selvinnyt talvesta koska en ehtinyt syksyllä valeistuttaa sitä maahan. Heitin taimen kompostiin ja unohdin sinne. Kunnes viime viikolla ihmettelin kompostissa kasvavaa puuta. Ja sitten muistin, että sehän on se kuollut luumupuu. Siirsin taimimyynnistä ostetun juurivesan luumulehtoon ja toistaiseksi piskuinen luumuni voi hyvin. Lajike on jokin yleinen punaluumu.
 Toisen luumupuuni sain lahjana. Lajike on keltaluumu Laatokan helmi. Tästä odotan innolla satoa jos tämä vain säilyy talvista hengissä. Paikka on vielä kovin arka ennen puuaidanteen kasvamista. Ja kasteluakin tämä on tarvinnut. Joka ilta kannan sille kannullisen vettä juuren viereen tehtyyn kuoppaan.
 Tästä kuvasta näkyy, miten luumu joutui kovin aukeaan paikkaan pellon viereen. Mutta tällä mennään.
 Samalla kun napsin lähikuvia luumupuista, otin pari kuvaa aitan parvekkeelta. Siitä saa paremman kokonaiskuvan miltä luumulehdossa näyttää. Alue on n. 10x10 metriä, ei siis mikään kovin suuri. Silti ihan riittävästi kitkettävää ja huollettavaa.
 Toisen istutusalueen sain mullitettua kokonaan helteistä huolimatta. Mies muokkasi joutomaita jo alustavasti joten se tiesi sitä, etä multaa on taas saatavilla ihan omasta pihasta. Uusia taimiakin on, kiitos ystävän.
 Tuolla taustalla näkyy miehen muokkaama alue ruskeana multaläikkänä. En ihan tykännyt että koivun takana pilkottava vanhan kaivon pumppuhuone tuli esiin, mutta nythän voisi olla hyvä syy purkaa tiilirakennelma pois. Mitään virkaa pumppuhuoneella ei enää ole, ja kaivokin on poistettu käytöstä jo aika päivää sitten.
Luumulehdon uusi nurmikko voi yllättävän hyvin vaikka sitä ei ole kasteltu kertaakaan. Muutenkin olen kastellut kasveja nyt helteillä tosi niukasti. Vettä on saanut vain kasvihuone, luumupuut ja tällä viikolla istutetut taimet. Ensi viikolle sentään oli sateita luvassa. Minun puolesta ne voisivat tulla yöaikaan.

12 kommenttia:

  1. Kyllä noin sitkeä luumupuu varmasti menestyy! Pidän peukkuja;) Luumulehdostasi tulee ennen pitkää mukavan näköinen, kun se on sitä jo nyt;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni taimi osoittautui melkoisen sitkeäksi. Ja kompostissa taitaa olla voimaa jo vuoden vanhana. Onneksi en sentään ojaan heittänyt.

      Poista
  2. Kyllä nyt on kelit kohdillaan! :-)
    Ihana luumulehto, niin hyvän näköinen ja kiva, kun kuvaat sitä eri kanteilta.
    Voisiko tiilirakennelmasta tehdä muuntamalla jotakin, vaikka grilli/hellan? Mulla on suunnitteilla ulkohella kasvivärjäyksiin, ja mietin, että olisikin näppärää jos olisi joku tuollainen pieni tiilirakennelma valmiina, johon voisi lisätä hellalevyn.. ehkä se ei ole sopivan kokoinen, en tiedä. Kaikenlaiset rauniot ovat myös hauskoja puutarhassa, ehkä sellaistakin voisi miettiä ennen kuin kokonaan purkaa? Meinaan, on sitten vaikeampaa jälkikäteen sellaista tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... tuossa vois olla ajatusta, että korjaisi pumppuhuoneen ja keksisi sille uuden käyttötarkoituksen. Pytinki on niin suuri, että hellaa siitä ei saa, mutta ehkä jonkun pienen varaston tms. tai jopa sen ulkogrillin. Nyt pumppuhuone on vähän ruma, ehostamisella saisi kyllä ihan ok rakennuksen.

      Poista
  3. Mukavat on kelit ;) Ei ole paljon tullut rikkaruohoja kitkettyä, kun on ollut niin kuuma. Luumulehto näyttää jo oikein kivalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkaruohot on täälläkin saaneet olla ihan rauhassa. Eipä ne edes oikein irtoa tuolta rutikuivasta savesta.

      Poista
  4. Kyllä tuo vaan on kaunis, sanoisin suorastaan muotopuutarhaksi tuota ihanaa luumulehtoanne! Meillä Ryötönperällä on niin rinteinen ja kivikkoinen tontti, että ihan vaan luonnonmuotoja joutuu/saa myötäillä, mutta on sekin kivaa. Ihania päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä myös muotopuutarhaa, mies vaan ehti nimetä alueen ensin luumulehdoksi ja nimitys jäi käyttöön. Nyt saisi puut kasvaa nopsaan jotta alueelle saisi lisää näköä. Luonnonmuodot kannattaa hyödyntää!

      Poista
  5. Mainiota saada seurata teidän muotopuutarhan kehittymistä! Tuo on ja siitä tulee huikean hieno. Luumupuu taitaa olla tosi sitkeää sorttia, joten eikähän se talvestakin selviä. Aukealla puun tuulenpuolelle voi laittaa tilapäisen suojaseinän. Vaikka kirppikseltä vanha bambuverho parin kepin varaan tuettuna. Ei pure viimatuulet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlaista suojausta mietittiin, mutta sitten ajateltiin, että saa luvan selvitä. Jos kerran kanta on laatokalta lähtöisin, niin uskoisin sitkeäksi. Ja nuo pellot on onneksi etelään päin, pohjoisesta on kasvillisuutta suojana.

      Poista
  6. Kasvien kastelusta tuli mieleen onko teillä jotain systeemiä sadevesien keräämiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan itse tehty systeemi. Siitä voi lukea tästä:
      http://www.paivanpesanelamaa.blogspot.fi/2013/05/kun-kaytannollisyys-ohitti-estetiikan.html

      Poista

Kiitos kommenteista :)