tiistai 15. heinäkuuta 2014

Alkuperäisiä osa 2.

Vasta tänne Arvilaan muuttaessani tajusin, että on olemassa kukka nimeltä Pioni. Taisi olla menoa samantien ja rakkautta ensisilmäyksellä. Tullessamme asukkaiksi pioni kasvoi talon edustan penkissä, nyt se kasvaa kasvimaan kupeessa, kiinalaisen portin tykönä. Kunhan pioniseni vielä vähän vahvistuu siirrosta, teen uuden siirron ja osa pioneista pääsee takaisin yläpihalle. Paikkaa en vielä tiedä, mutta tilaa kyllä on paitsi ruohonleikkaajan mielestä.
 Lajikkeesta minulla ei ole mitään tietoa, todennäköisesti jotain yleistä ja vanhaa maatiaispionia. Kun kaivoin juurakon esiin siirtoa varten, oli se mielettömän iso. Vähän pelotti siirtoon ryhtyä, mutta vaihtoehtoja ei ollut koska kaivinkone mylläsi koko aiemman kasvupaikan.
 Ilokseni pionit kukkivat jo siirrosta seuraavana kesänä. Ja ovat siitä jatkaneet kukintaa joka vuosi vaikka hoidan niitä tuskin lainkaan. Ehkä siinä salaisuus onnistumiseen.
 Kesäkuussa kukki yksi Arvilan sinnikkäimistä kasveista, siperiankurjenmiekka. Olen siirtänyt taimet nyt kolme kertaa kahdeksan vuoden aikana ja joka kerran kaikki taimet ovat lähtenet uuteen kasvuun. Tänä kesänä nautittiin kukinnasta siirrosta huolimatta.
 Vaikka jaoin kasvuston useaan tuppaaseen, sain nämä istutettua melko tiuhaan. Ja parissa vuodessa välit ovat kasvaneet umpeen mikä on tietysti hyvä rikkojen takia.
Tästä viikosta eteenpäin saa puutarhatyöt jättäytyä vähemmälle ja ajankäyttö iltaisin menee uusiksi. Mustikat ovat kypsyneet ja metsä kutsuu tätä poimijaa.

4 kommenttia:

  1. Ihanat vanhat ja uskolliset! Tajusin tätä lukiessani, että onhan minullakin alkuperäispioni, se juhannuspioni, joka kukkii aina kesäkuun alussa. On kivaa, että on tällaisia vanhoja tyyppejä tontilla :-)
    Mukavaa mustikka-aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuspioni on ihana! Se on hankintalistalla vielä joskus. Nyt ei ole pionille mitään hyvää paikkaa. Kokeiluja on kiva tehdä, mutta on suosikkeja nämä uskolliset vanhat kukkijat.

      Poista
  2. Hienosti olet saanut pionit kukkimaan, yleensä ne vähän siirrosta suuttuvat ja pitävät pari vuotta taukoa. Minulla on nyt vastaava lajike mutta valkoinen ollut 15 vuotta samalla paikalla ja tänä vuonna oli upea kukinta. Juu, marja-aika alkaa ja kohta on kämppä ja piha rempallaan, mutta talvella sitten suu kiittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hienosti pionit kukkivat kurjasta talvesta ja alkukesästä huolimatta. Ihan kiva kun se jos mikä on kukkaloistoa. Mustikkaa näyttää tulevan vaihdellen, metsävattuja odotan paljon kun viime vuonna niitä ei ollut lähes lainkaan.

      Poista

Kiitos kommenteista :)