torstai 3. heinäkuuta 2014

Mansikoiden suojaus

Blogini kestohakuja ja suosituimpia hakusanoja on "mansikoiden suojaus". Suojaamisesta on tehty postaus jo muutama vuosi sitten, mutta tehdäänpä tänään uusi sillä mansikoiden aika on juuri nyt. Vanhan postauksen voit lukea tästä. Mitään mullistavaa suojauksessa ei ole tapahtunut, pientä hienosäätöä vain.
 Nykyisin verkko kiinnitetään sähköputkiin ruuvattuihin ruuveihin. Kun verkko kiristetään ja napataan verkon lanka ruuvin ympärille niin pysyy hyvin paikoillaan. Maata vasten olevissa putkissa on sisällä rautatanko jotta ovat tukevasti maassa. Lisäksi ne on kiinnitetty koukuilla maahan.
 Mansikat pääsee poimimaan toisesta päädystä, siellä verkko on irrallinen alareunastaan. Reunaan on pujotettu yksi sähköputki jolloin se on helppo nostaa ylös ja sujahtaa alitse mansikoita poimimaan. Kun mansikat on poimittu, jää putkeen pujotettu verkko hyvin maata vasten eikä linnut mene sen ali. Asia on vielä varmistettu parilla kivellä.
Putkikaari on paikoillaan ympäri vuoden, mutta verkko poistetaan heti kun mansikka-aika on ohi. Ja laitetaan paikoillaan ennen kuin mansikat alkaa punertaa. Tänä vuonna kävi kyllä pieni haaveri. Nuorin pojista unohti päätyverkon pois paikoiltaan ja mansikoiden kimppuun pääsi rastas. Rastaan epäonneksi jäi verkkoon kiinni ja heitti henkensä. Ja meidän huonoksi onneksi menetettiin muutenkin huonosta sadosta kymmenkunta marjaa.

2 kommenttia:

  1. Hirmuisen näppärä suoja! Meillä ei ole mitään suojaa. Ne suunnilleen 3 mansikkaa, jotka tänä vuonna näyttäisi kehittyvän taimiin, jaetaan hitaat syö nopeat periaattella ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tule meilläkään mansikkaa huippuvuosien veroisesti. Toissakesänä saatiin tuosta satoa jopa 15 kiloa. Nyt tulee ehkä 5 kiloa kun meni monta puskaa uusiksi. ja syksyllä täytyy taas uusia osa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)