tiistai 8. heinäkuuta 2014

Ensikohtaaminen

Hevosrakkaan siskon siivellä pääsee kokemaan montaa asiaa ensi kertaa. Keväällä ravit, ja nyt pääsin seuraamaan kun kaksi toiselleen vierasta hevosta kohtaa toisensa. Tamma saapui laitumelle jo päiviä ruunaa aikaisemmin. Tamman matka taittui ratsastaen, mutta ruuna tuotiin komeasti autolla. Kuljetusvaunussaan hirnahti niin, että tamma oli jo kaula pitkällä aitauksen yli. Odotettu kaveri oli saapunut.

Aluksi oltiin vähän muina miehinä, mutta sitten alkoi laidun jytistä. Otettiin mittaa kumpi on tämän lauman johtaja.




Hyvin sujui ensitapaaminen, nyt kuulemma laitumella käyskentelee kaksi ystävää. Kuvat ovat valitettavasti rakeisia, olin pakannut kameran jo niin hyvin etten enää löytänyt sitä kun tuli aika kuvata. Otokset on napattu kännykällä.

9 kommenttia:

  1. Minusta hevoset ovat kauniita ja kunnioitettavia eläimiä. Itse en ole koskaan tosin ollut heppatyttö, tytär senkin edestä: ensin eestinhevosilla ja myöhemmin norjan vuonohevosilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin heppatyttö, ja ehdin aloittaa aikuisen auudestaan ratsastuksen. Mutta sitten tuli lisää lapsia ja vähemmän aikaa. Nyt pelottaa liikaa nousta hevosen selkään :D

      Poista
  2. Hevosten kaltaisten isojen ja viisaiden eläinten kohtaamisen katseleminen oli varmaan aikamoinen elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sitä hieno katsella, hevoset on komeita eläimiä.

      Poista
  3. Minä olin lapsena 60-luvulla isän kanssa metsätöissä hevosen kanssa. Oi niitä aikoja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meilläpäin on eräs kartano jossa tehtiin metsänhoitotöitä perinteisesti hevosella. Taitaa olla nykyään kovin harvinaista.

      Poista
  4. Siinä tanner tömisee vähän aikaa :) Kun Likka tuli meille, se potkaisi Simppaa (meidän eka hevosta) niin, että Simppa lensi pusikosta läpi... Kauniita heppoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei onneksi kovin rajusti mitelty vaikka minusta se näytti hurjalta. Minusta nuo suomenhevoset on kaikkein kauneimpia.

      Poista
  5. Kivat heppakuvat. Pelottavan näköistä tuo tutustuminen. Siis pelottavaa siten, etteivät hepat loukkaa itseään tai toisiaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)