maanantai 13. tammikuuta 2014

Aarrearkku

Viikonlopun reissulla jäi suurimmat shoppailut väliin. Ihan ajan takia, ja siitä syystä että liikuin neljän miespuolisen henkilön kanssa. Ei siis ollut pahemmin asiaa rättikauppoihin miesten suulla ilmaistuna. Paikallisessa ruokakaupassa kuitenkin pyörähdettiin kun odoteltiin sataman liepeillä laivaan pääsyä. Itselleni ostin purkin teetä, enkä ihan mitä tahansa purkkia, vaan aarrearkun.
 Kaupassa mietin pitkään, että raaskiiko tuosta nyt maksaa reilut seitsemän euroa. Ihan hyvä että raaskin, peltipurkki on kaunis ja sisällä oleva tee on oikein hyvää.
 Mitä tuonne laitan? En tiedä, mutta onhan se kiva purkki. Ja sellainen jota voi pitää esillä. Kyllä sille paikka löytyy, on vain liian paljon tilpehööriä mitä rasiaan säilöä.
Alla on muuten joululahjaksi saamani vanha pöytäliina. On kuin tehty tuohon salin kaapin päälle.

6 kommenttia:

  1. Ihana arkku!
    Mikä kauppaketju näitä myy?
    Jos vaikka minäkin hakisin samanlaisen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasia on ostettu sataman Rimi:stä, oli turkoosina ja punaisena. Punaisen teelaadusta en osaa sanoa, turkoosissa oli mustaa teetä, ceylonilaista. Oikein kunnon teelehtiä eikä mitään savimajan tomua.

      Poista
  2. Purkkikin on hieno, mutta kiinnitin heti silmäni sen alla olevaan liinaan. Aivan ihastuttava. Onnittelut todella kauniista lahjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini osaa antaa aina osuvia lahjoja, sain toissa joulunakin vanhan liina joka oli viime jouluna tuvan pöydällä.

      Poista
  3. Todella kaunis rasia!! Hyvä, että ostit;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)