tiistai 21. toukokuuta 2013

Jumaltenkukka

Yllätystaimeni alkoi kukkimaan heti kotona, ja kaunis kukka tulikin Jumaltenkukkaani. Tämä jos mikä oli iloinen yllätys. Nyt kaikki onni peliin, että saan pidettyä taimen hengissä.
 Suloinen!
 Paraatipenkin toiset tulppaanit, kerrotut Angeliquet ovat auenneet. Harmi, että näitä nousi seitsemästä istutetusta sipulista vain kolme. Liekö myyrä vienyt loput sipulit?
 Talon kivijalan viereen hankin Türista punaisen särkyneen sydämen. Taimi oli todella iso, hintaa 5e. Valkoinenkin lähti matkan, sillä edellisen vei viime talvi joka näyttää ottaneen koville puutarhassani. Pakkanen ja märkä ei ole ollut hyvä yhdistelmä. Harmittaa pikkaisen, sillä vanha valkoinen särkynyt sydän alkoi olla jo ihan kunnon kokoinen ja kukki upeasti viime kesänä. Nyt kokeilen toista paikkaa jos talvensieto olisi parempi.
 Kovan onnen hopupuuni eli hevoskastanja on kärsinyt lisää. Taannoin siitä katkesi latva lasten touhutessa liian lähellä, ja nyt näyttäisi siltä, että yläosa on paleltunut. Kyllä harmittaa! Vammasta huolimatta annan puun kasvaa tuossa, olkoot sitten vaikka hopupensas jos ei puuksi pysty. Reissusta toin uuden parin euron taimen, jolle täytyy valita paikka paremmin jotta ei taas palellu. Hevoskastanjat ovat upeita puita.
Puutarhateemalla mennään nyt ihan täysillä täällä blogissa. Koittakaa kestää, on tämä into viimeistään syyskuuhun mennessä ohi.

12 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia, särkynyt sydän on aina ollut yksi suosikkikukistani.

    Meilläkin pitäisi jonkinlaista puutarhasuunnitelmaa alkaa tehdä.. veikkaanpa että meillä mennään mahd. helppohoitoisen linjan kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särkynyt sydän on kaunis, mutta ei tahdo oikein menestyä meidän pihassa. Nyt on taas uudet paikat, josko ne kelpaisi.

      Suunnitelmia on hyvä vähän tehdä, nimimerkillä "en yleensä suunnittele".

      Poista
  2. Tuo jumaltenkukka on aivan ihana, itselläni on niitä myös penkissä, mutta ovat vasta ruusukevaiheessa, eli eivät vielä kuki. Särkyneet sydämet alkavat ihan kohta kukkimaan...aahh.tää kevät saa mut ihan sekaisin tästä kauneudesta ja puutarhalta meinaa mukaan lähteä vaikka mitä.
    Aurinkoista viikon jatkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on ihan parasta! Eilenkin kaivoin ysiin asti uutta kukkapenkkiä ja sitten oli pakko tulla sisälle vaikka ei olisi halunnut. Mäkäräiset söi jalat paukamille! Niitä on nyt iltaisin ihan hirveästi. Mutta nyt on pohja uudelle kukkapenkille ja päärynäpuu maassa. Miten sulla on jumaltenkukka kestänyt talvea? Omani laitoin pieneen rinteeseen ettei jää vesi seisomaan.

      Poista
  3. Kiva kun on puutarhateemaa :) Uusi lukijasi ilmoittautuu!

    VastaaPoista
  4. Mä sain tuliaisena Turin markkinoilta myös tuon Jumaltenkukan. Vielä odottelen sen kukintaa.

    Viime vuoden tuliainen olikin valkoinen Särkynyt Sydän eli kovasti samoilla linjoilla mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida kukkia Suomessa ihan vielä toukokuussa? Veikeän näköinne kukka se vaan on. Tänään aukesi toinen nuppu!

      Poista
  5. anti mennä vaan :D tykkään seurata puutarhan laittoa,omat mahikseni ku on niin olemattomat! särkynyt sydän on miusta tosi kaunis kukka!Toivottavasti säilyisi sulla elossa <3

    VastaaPoista
  6. Tuttuja tulppaaneita, aivan mielettömän nättejä. Meillä nousivat kaikki, ilmeisesti narsisseilla ympäröiminen auttoi, eivätkä myyrät niistä enää välittäneet. Valkoinen särkynytsydän on minullakin toivelistalla :)

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
  7. Kävin Türin jälkeen kiertelemässä Multasormessa, enkä sitten raaskinut ostaa sieltä mitään kun oli muka kallista. Vaikka markkinoiden hinnat on kuulemma nousseet, oli siellä silti edukkaampaa kuin täällä. Tosin en minäkään sinne mennyt siksi, että on halpaa, vaan siksi kun en ollut aiemmin käynyt - kuunnellut vaan kateellisena muiden kertomuksia :D Oli kyllä aika mahtavat markkinat ja aion mennä vastakin. Ne valkoiset sinivuokot jä vielä ostamatta :D

    Mun virolainen hopupuu maksoi kympin, mutta joku oli ostanut samankokoisen 25 eurolla. Eli melkoista hintahaitaria :) Mulla on jo ennestään v. 2005 istutettu hevoskastanja, jota piti siirtää kaivinkoneella salaojaremontin takia 2009. Kyllä se on hyvin pärjännyt kaikesta tuosta huolimatta, mutta neljä ekaa talvea suojasinkin sen pakkaskankaalla. Se on upea puu.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)