maanantai 20. toukokuuta 2013

Moskovan kaunotar ja muita ihanuuksia

Tässä postauksessa lisää kasveja joita hankin Türistä. Laitan mukana hinnatkin, enkä ole ollenkaan varma sainko edullisemmin kuin Suomesta, oikeastaan sillä ei ole edes väliä. Kasveja on kiva ostaa kokeiluun ja jopa ihan muuten vaan.

Kuten tämä syreeni Moskovan kaunotar. Hintaa taimella oli 16e. Syreenin vieressä on kookas Akileijan taimi, joka maksoi 4 euroa.
 Paratiisililja irtosi vitosella, ja viereinen lehtoängelmä maksoi samalla myyjällä 4 euroa. Kumpikin ihan muuten vaan hankittuja. Tai no, liljamäärää haluankin lisätä pihassamme.
 Pieni Akileija näkyikin kuvissa jo eilen. Sen vieressä on se valkoinen harjaneilikka. Alla suuri salvian taimi joka maksoi 4 euroa. Salviaa löytyy yrttimaalta ennestään yksi taimi, mutta kaveri sille on ollut suunnitteilla ihan vain siksi, että salviaan tulee kaunis kukka.
 Särkyneen sydämen vaaleanpunainen versio oli taimi jota en voinut olla ostamatta. Hintaa 6 euroa, ja tämä löytyi myyjältä jolta ostin hyasintit. Samaisen myyjän valkoiset sinivuokot näyttivät menevät kuumille kiville.
Yhden kasvin haluan esitellä vielä erikseen. Enpä tiennytkään miten suloisen kukan ostin!

4 kommenttia:

  1. Tuollaiset matkamuistot ovat mukavia...vuosienkin päästä voi ihailla ja muistetta, mistä tuonkin ostin...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos enää muistaa :DD
      Tänä vuonna aion parantaa tapani ja merkitsen ylös mitä ostin ja mistä.

      Poista
  2. Ollappa itselläkin pihaa niin paljon, että voisi kasvattaa ja kokeilla monia erilaisia kukkasia. Kaupunkitalon pihamaalla pitää tarkkaan miettiä mitä mahtuu. Varsinkin nyt vielä kun jälkikasvu tarvitsee leikkitilaa ei voi äiti istuttaa joka neliölle pensaita ja perustaa kukkapenkkejä :) Onko sinulla muuten kivikkokasveja pihallasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummassakin omat hyvät puolensa. Meillä alkaa olla kohta puutarha siinä rajoissa, ehtiikö sitä hoitamaan. Ja silti haaveilen lisätilasta! Kivikkokasveja ei ole, mutta nekin on haaveissa kunhan saan kiviaidan tuonne tien viereen.

      Poista

Kiitos kommenteista :)