tiistai 17. heinäkuuta 2012

lomalomalomalomaloma

Sehän se, loma, on täällä vihdoin ja viimein. Toivoin sen näin loppukesään ihan tarkoituksella. Kuusi viikkoa aikaa kerätä ja säilöä kaikki ensi talven marjat, tehdä remonttia ja vaan löhöillä. Lukea pino kirjoja ja retkeillä lasten kanssa. Loman kaksi viimeistä viikkoa onkin perin omituista aikaa. Ensi kertaa olen kotona ilman lapsia kun kuopuskin aloittaa esikoulun. Tuleekohan tekemisen pula?
 Säätila ulkona ja tulevien päivien ennusteet ei lupaa kovin hyvää. 
 Talon maalaus on surkeasti täysin kesken. Paneleiden puu on kosteudesta ihan pehmeää, siis ihan mahdotonta kuvitellakaan sitä raappaavansa tai maalaavansa. Ei kuivu maali. Kuiva elokuu pelastaisi tilanteen joten sitä odotamme.
 Mansikat ovat alkaneet homehtua puskiinsa. Kasvihuoneen tomaateille käy varmaan sama jos ei aurinkoa saada. Raakileet ovat aina vain vihreinä. Vadelmasadosta on tulossa runsas, mutta takuulla matoinen näin kostealla. Mustikkametsässä ei tee muuta kuin kastelee itsensä. Litimärkää marjaa on tuska kerätä.
Oikeastaan en keksi näistä heinäkuun säistä mitään hyvää. Lapset ovat ihmeissään kun ei pääse uimarannalle, ei retkille. Emme oikein ole väkeä joka kiertäisi nähtävyyksi sadetakkien ja sateenvarjojen kanssa värjötellen +13 asteen kesäsäässä. Elokuussa on sentään tiedossa kolme päivää Virossa, Tallinnassa ja Pärnussa. Toivottavasti edes siellä paistaisi aurinko!

8 kommenttia:

  1. Kyllä se aurinko sieltä vielä esille tulee ja saadaan nauttia ihanista päivistä....niin uskon ja toivon...:)

    VastaaPoista
  2. Joo ei voi kehua ilmoja! Nyt on ollut pari päivää lämmintä ja aurinkoista, tosi ihme... Mutta kaikesta huolimatta hyvää lomaa :)

    VastaaPoista
  3. Eipä ainakaan tänä vuonna käynyt niin, että jo lomansa viettäneet olisivat nauttineet mistään hyvistä lomasäistä. Toivotaan nyt, että sinun lomasi aikana tilanne paranee!

    VastaaPoista
  4. Säät ei ehkä ole parhaat mahdolliset, mutta kyllä loma on silti aina lomaa.
    Meilläkin on kasvihuoneessa paljon tomaatin raakileita, ollut jo kauan, mutta vielä ei yhtään punota. Kurkkujakin on tullut vasta 3, kun viime kesänä tähän aikaan jakelin niitä jo tuttavillekin.
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Mukavaa lomaa, keleistä huolimatta :)

    VastaaPoista
  6. Voi kurjuus, toivotaan että tulee kuiva elokuu. Meilläkin seisoo kaikki suunnitellut hommat kun ei noin märällä voi skrabata eikä maalata edes ikkunan karmeja seinästä puhumattakaan. Ja huomiselle luvattiin kevyttä 50 millin kesäsadetta...huh huh.

    Jos on kuiva elokuu niin kyllä siinä aamuyhdeksän ja iltaviiden välillä pystyy varmaan ihan hyvin maalaamaan, kun vähän kyttäilee kasteen laskeutumista ja haihtumista.

    VastaaPoista
  7. Irmastiina: Niin toivon minäkin!

    Mari: Kiitos lomatoivotuksista. Tänään sentää oli muutaman tunnin satamatta, ihmeellistä melkeinpä.

    Saila: Loma on ainakin niin pitkä että muutakin kuin sadetta voisi odottaa.

    tarutikki: Niin muistelen minäkin että kurkkuja jaettiin pitkin ja poikin. Nyt kasvattavat vain vartta mutta kurkut puuttu.

    Kaisu: Kiitos :)

    Laurakaisa: Viime vuonna maalttiin vasta elokuussakin ja hyviltä näyttää nekin maalit seinässä. Onnistunee kun ottaa huomioon kasteen yms. Karmiremppaa olisi minullakin.

    VastaaPoista
  8. Joo, nää sadesäät on kyllä suoraan sanoen aivan perseestä. Tänään oli jopa kaunis aamupäivä, kunnes taivas räjähti ukkosesta, oli muuten kammottava pamaus, ja sitten tuli kaatosade-rae-kuuro. Kaikki homehtuu ja menee maata myöden. Etenkin etanat, jotka suorastaan juhlii. Yöks!

    Sulla on sentään Iineksen vauvelit, joita ihailla ja ihmetellä <3

    Kivaa lomulia nyt kuitenkin, heh

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)