sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Etenee

Muutaman päivän sateeton sää saa ihmeitä aikaan. Talon ulkomaalaus jatkuu vihdoin ja viimein. Vuoroon otettiin ensin tien puoleinen pitkä sivu, mies on ahkeroinut sitä ensin raapaten ja sitten maalaten. Kummasti antaa uusi maali ja sopivat sävyt talolle ryhtiä. 
 Tänään oli maalaus keskeytettävä väärään suuntaan puhaltavan tuulen takia. Koivut tiputtelevat siemeniään ja vaarana oli niiden eksyminen vasta maalattuun seinään. Talo jääkin näin kesäaikana aika hyvin piiloon koivikon suojaan.
 Seinän alaosa pitää raapata vielä yhteen kertaan, sitten on minun vuoro tarttua pensseliin. Telineillä keikkuminen ei ole yhtään minun puuhaani, jo ajatuskin niille kiipeämisestä pyörryttää.
 Vaan taitaa tässä käydä niin, että tänä(kään) kesänä emme ehdi liiterin kimppuun. Siihen ehkä jää aikaa, että laitetaan muutama tuki lisää ja uusitaan katolla oleva pressu. Ja sitten vain toivotaan liiterin kestävän taas yhden vuoden lisää.
Kunhan seinät on maalattu ehditään toivottavasti viimeistellä kuistin korjaus ennen talvea. Ikkunoita on kunnostettuina vasta ne kaksi mitkä tein talven entisöintikurssilla. Eikä lisää ole tiedossa vähään aikaan. Tavoite on saada kaksi ikkunaa per vuosi valmiiksi, koko urakkaan menee siten viisi vuotta aikaa. 
Hidasta tämä on kun tehdään kaiken muun ohella. Mutta kyllä lopputulos palkitsee, se täytyy itsekin myöntää kun katselen pitkän sivun keskeneräistä seinää.

6 kommenttia:

  1. Niin kauniit uudet värit talossa! Kyllä vain, niitä valmiita kohtia pitää katsoa ja ihailla, niistä saa intoa. Tekemättömien asioiden vuoren ajattelemisesta vain lamaantuu.
    Ihana tuo sisäänkäynti ruukkuineen polun molemmin puolin!

    VastaaPoista
  2. Voi että tulee kaunista!! Mä tuskin maltan odottaa, että saadaan meidän ulkomaalaus käyntiin. Vaikka se maali lahottaisi koko talon..... :D

    Hehee, luin ton alemman jutun otsikon jostain syystä "lokkien tuho" ja ihmettelin, kun mitään lokkeja ei tule. Luin otsikon ja teksin vielä kerran, eikä edelleenkään lokkeja. Vasta kolmas kerta toden sanoi ja luin otsikon oikein ; )

    VastaaPoista
  3. Hoiih ja huhhuh, tsempppiä urakkaan :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista jälkeä tulee. Teillä on kaunis vanha talo ja ikkunoiden vuorilaudat ovat aivan mahtavat. Hidastahan tuollainen homma on aina, jos itse tekee ja kaiken muun ohessa.

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää! Täällä on talon maalaus edessä kenties jo ensi kesänä, mutta pihavajakin pitäisi siirtää ja ikkunat entisöidä ja kasvihuone rakentaa jne, jne.. Ei lopu työt tekemällä vanhoissa taloissa ja se onkin osa niiden viehätystä, mutta välillä sais sitä työtä olla hieman vähemmän:)

    Teillä on todella kaunis kasvimaa!

    VastaaPoista
  6. Saila: Eikä näiden vanhojen talojen kanssa parane lamautua :))
    Ruukut on vanhat vesipadat, kaksi ihan samanlaista kököttää aina tuossa toivottamassa vieraat tervetulleiksi.

    nanna: Lokkien tuho :DD Sitä mä kyllä välillä toivon kun huutavat yöaikaan puutarhassa. Ikkunaa ei voi pitää yhtään auki jos nukkua ajatteli.

    Paula: Jotenkin ne vuorilaudat tulee uuden värin kanssa paremmin esiin. Keltainen ja ruskea ei olleet oikein otolliset värit koristeille.

    Reetta: Lohdullista kuulla että muillakin riittää puuhaa :))
    Kasvimaa on kiitos kaunis, tykkään että on rivit ojennuksessa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)