sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kolmeen kertaan käytettyä

Kasvihuoneen, eli meillä kotoisasti kasvimajan takunen kukkamaineen oli yksi tämän kesän projekteista. Kukkamaa kasvoi huonosti ja oli hutaisten tehty kivillä ympäröiden. Parin viikon aikana olen siirtänyt kasvit turvaan ja kivet tien reunaan tulevaksi kiviaidaksi. Tänään saimme alueen viimeistellyksi.

Tältä  näytti kasvihuoneen takana pari viikkoa sitten:
 Ja tänä iltana näytti tältä.
 Kasvilaatikot on tehty lankuista jotka ovat olleet joskus jonkun rakennuksen vesikattona. Sisäpuolella näkyy vielä lankkujen vesiurat. Meidän aikana lankut olivat aitan "kuistina", mutta purimme vaarallisen lahon kuistin pois pari vuotta sitten. Siitä asti lankut ovat odotelleet ideaa jatkokäytöstä, ja tänään se idea löytyi.
 Komeat on lootat. Vielä vähän multaa sisuksiin ja sitten mietitään mitä istutellaan. Mies vähän haaveili josko toisen laatikon saisi kokonaan valkosipulien käyttöön. Sopii minulle, toiseen sitten ehkä pinaattia ja kesäkurpitsaa. Taimiakin jo olisi.
Kovin on tämä elo täällä puutarhavoittoista. Niin kova into on multaa möyrimään etten malta edes nukkua aamuisin myöhään mikä on ihan uutta minulle jonka mielestä viikonloppuisin ei nousta sängystä ennen kymmentä. Into hiipuu kesän ja rikkaruohojen myötä, joten nautitaan nyt tästä, puutarhan parhaasta vuodenajasta.

14 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen kasvihuone. Tosin, en voi kevätintoosi täysin yhtyä, mua ahistaa meinaan rikkaruohot jo heti alkukesästä ja puutarhanhoito ei ole mun -kröhöm- miten sen sanoisi nätisti, lempipuuhia :-) Mutta tälleen kuviasi katsellen ja tekstejäsi lukien vaikuttaa mukavalta puuhalta!

    VastaaPoista
  2. Marsa: Kiitos, kasvihuone on tykätty juttu täälläkin. Näin keväällä ne rikat vielä pysyy kurissa, mutta ei enää elokuussa. Pihaa ja istutuksia on yritetty tehdä niin että rikat pysyisivät poissa, mutta ainahan niitä on.

    VastaaPoista
  3. Hienot laatikot. Vanhat puut tuovat oman hempeän tunnelmansa.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on jykevää puuta ollut vesikatto! Se varmaan kestää useamman vuoden kasvimaan reunuksena. Ihan itselläkin alkaa sormet syyhyämään, kun näitä kuvia katselee. Kasvuvoimaa sinne valkosipuleille, pinaateille ja kesäkurpitsoille!

    tv Leena

    VastaaPoista
  5. Hienot kasvulootat...:)


    Kierrätystähän pitääkin suosia ja hienommat noista tuli, kuin uusista laudoista olisi tullut.

    VastaaPoista
  6. pirkko: Vanha puu oli ihan ehdoton valinta laatikoiden materiaaliksi. Onneksi oltiin säästetty lankut.

    Leena: On se upeaa puuta, ja tiuhaa kuin mikä. Ja ajatella miten se on kestänyt kattonakin, suoraan veden ja kaiken muun taivaalta tippuvan kanssa tekemisissä.

    Irmastiina: Kierrätys kunniaan, monesti käytetty onkin jopa parempi kuin uusi.

    VastaaPoista
  7. Ihan samoin käy minulle joka kesä, alkuun innoissani istutan ja kuopsutan. Kesän edetessä vaan istun aurinkovarjon alla kahvikuppi kourassa ja katselen rikkaruohoja syyttävästi...tekemättä niille kuitenkaan ajoissa mitään. Joskus tempaudun niitä nyppimään, mutta jossain vaiheessa luovutan :)

    VastaaPoista
  8. Peurankello: Nämä kuivat kesät vielä lisäksi on olleet kitkijälle ihan tuskaa. Rikat on tiukassa kuin mikä kuivassa maassa. Taitaa sekin vähän hiivuttaa intoa kitkeä.

    Hanna: Kiitos :)

    VastaaPoista
  9. Voi että, muistan jo viime kesänä olleeni kateudesta vihreä teidän kasvimaasta, ja kyllä, sitä olen edelleen! Meidän pihan ainoat hyötykasvit (omenapuiden ja marjapensaiden lisäksi), eli raparperitkin on tallottu lasten toimesta maan tasalle... (oonko sattumalta joskus valittanu, että meillä on sikapieni piha?) Nooh, onneks on edes marjat ja omput. Myönnän senkin, ettei musta olis hyötykasveja paljon hoitelemaan... Innolla jään odottelemaan, mitä kaikkea ihanaa teidän piha kasvattaa. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  10. Päivi: Kiitos :) uutuuksiakin löytyy, on keltaista porkkanaa ja kahta eri laatua kesäkurpitsaa. Katotaan miten kasvavat kun päästiin laittamaan kasvimaa tosi myöhään. Minä taas olen kateellinen omenapuista kaikille joilla niitä on. Ostettiin just kaksi uutta ja olen ihan satavarma että ei ne menesty vaikka mitä tekisi.

    VastaaPoista
  11. Onpa teillä tehokkaan ja järkevn näköinen kasvimaa/kasvihuone. Suotuisia ilmoja ja hyvää kasvua toivottelen!
    Ja kiitos vielä suklaasta, tosi hyvää! :)

    VastaaPoista
  12. Haaveilen, että jonain kauniina päivänä mullakin olisi noin hienot kasvimaat ja huoneet pihassa:) Aivan ihanalta näyttää!!

    VastaaPoista
  13. Sumi: Kasvihuone on loistava kapistus! Tehty vanhoista ikkunoista ja päädyissä on muovilevyt jotka saa auki. On ollut toimiva tapaus.

    Mari: Kiitos :) Työtä tuo on vaatinut, onneksi mies tekee kaikki raskaammat hommat. Viime vuonna päästiin kitkemisellä tosi helpolla, nyt toivottavasti yhtä vähällä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)