torstai 17. toukokuuta 2012

Kysymyksiä

Sain kaksi haastetta. Ensimmäinen tuli Leenalta. Yksitoista kysymystä joihin vastata ja sitten pitää keksiä uudet yksitoista kysymystä ja lähettää yhtä moneen blogiin. Tässä Leenan kysymykset minulle:


1. Mistä tulit tänään onnelliseksi?  Tämän päivän onnea oli pieni keväinen autoretki jonka seurauksena saimme erään tavaran jota olemme etsineet jo pari vuotta. Samasta paikasta löytyi meille muutakin kivaa, mutta näistä lisää myöhemmin.

2.Inhoatko jotain julkkista? Ketä ja miksi?  Enpä inhoa, julkkikset ovat minulle aika neutraali asia, eivät herätä niin voimakkaita tunteita kuten inho on.

3. Elämäsi tähtihetki?   Apua, pitääkö valita vain yksi? Lasten syntymät on aika luonnollinen valinta, sanotaan niiden lisäksi tähtihetkeksi tämän talon ostamisen. Tai se kun tapasin aviomieheni.

4. Romanttisinta mitä sinulle on koskaan tehty?  Meillä romantiikka liittyy vahvasti arkeen. Minulle romantiikkaa on esimerkiksi se, että mies tekee aamupalat joka viikonloppu ja antaa minun nukkua niin pitkään kuin haluan.

5. Onko elämässäsi jotain mitä kadut?  Katumiseni eivät ole kovin suureellisia. Ehkä kadun sitä ettemme jo aiemmin ostaneet vanhaa taloa. Toisaalta jos olisimme ostaneet jo aiemmin, ei meillä olisi Arvilaa. Taidan olla sitä mieltä ettei elämässä kannata olla kovin katuvainen.

6.Mukavin lapsuusmuistosi?  Ehdottomasti kesät mökillä mummon luona, äitini lapsuudenkodissa Savon umpikorvessa. Muistan miltä järvi tuoksui, tai sen kun vaari iltaisin sytytti öljylapun sähköttömään mökkiin. Muistan mummon mustikkapiirakan tai sen pienen ja mustan saunan jossa peseydyimme.

7. Jos saisit säätää yhden lain, mikä se olisi? Perheverotus Suomeen.

8. Turhin tavarasi? Ei kai mikään ole turhaa, eihän? Tykkään sanonnasta aika tavaran nauttii.

9. Mitä et uskalla tehdä vaikka haluaisit? Maalata talon kattoa!

10. Minkä kirjan luit viimeksi? Tukholman-risteilyllä tuli luettua yksi pokkari, Hammerin Saastat. Tykkään poliisiromaaneista.

11. Pahin pelkosi? Läheisen kuolema, mitä läheisempi, sitä enemmän sitä pelkään.
Seuraava haaste tuli Sailalta Saaripalstalta. Kysymykset menee näin:

1. Varhaisin puutarhamuistosi? Ehdottomasti se on mummon kasvimaa isolla rintamamiestalon tontilla. Puutarha oli lähinnä hyötyä varten, mutta aina mummolla kasvoi siellä seassa jotain kaunistakin.

2. Muistatko lempituoksusi, mikä se on? Puutarhassa lempituoksu on se kesäsateen jälkeinen tyyni ilma.

3. Mikä mahtaa olla puutarhurin pahin virhe?  Kivillä reunustetut kukkapenkit. Tähän itsekin pahasti syyllistynyt kuten kuvista näkee.

4. Ajankohtainen lempikukka? Puutarhassa se on tulppaani. Jos koko kesää ajatellaan, vie voiton pioni.

5. Jakaisitko hyvän puutarhavinkin? Ihan ehdoton puutarhan työkalu taistelussa rikkaruohoja vastaan on pieni varrellinen hara. Muuta ei omien käsien lisäksi vaadita.

6. Tiedätkö puutarhaasi liittyvän tarinan? Harmikseni en tiedä. Pihassa kasvoi kovin vähän mitään vanhaksi pihaksi, mutta olihan tämä lähes hoitamaton puutarha.

7. Mitä hankit viimeksi puutarhaasi? Ostin ensimmäiset kesäkukat, kaksi punaista leinikkiä.

8. Mitä on vielä ostoslistalla? No ne kaikki muut kesäkukat, lannoitetta, lisää kuorikatetta, loputon lista mitä pitää hankkia.

9. Vinkkaa käymisen arvoinen puutarhakohde kotimaassa tai ulkomailla?  Viimeksi tuli käytyä Korkeasaaressa tiistaina. Siellä uusitettiin kovaa vauhtia alueen puistoja. Veikkaan että saari on jatkossa eläinten lisäksi varteenotettava puutarhakohde.

10. Mitä vaatteita pidät puutarhahommissa? Onko "puutarhauniformua"? Minulla puutarhaan päätyy kaikki ne vaatteet joita ei voi enää muuten pitää. Eli mitä huonompi, sen parempi. Keväällä ja syksyllä jalassa on kumisaappaat, lämpösellä säällä jotkut läpykkäät.

11. Näetkö puutarhasi valmiina viiden vuoden päästä? Millainen se on? En näe, uskon että hyvä puutarha ei ole ikinä valmis.

Haasteen saa napata tästä ken haluaa, joko ensimmäisillä tai jälkimmäisillä kysymyksillä.

1 kommentti:

  1. Kiitos vastauksista, vaikka sinullehan olikin kertynyt huimat 22 kysymystä!!! Oli kiva lukea omat vastauksesi.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)