maanantai 7. toukokuuta 2012

Hemmottelua kotiinkin

Tukholman matkamme oli koko talven säästämisen tulos. Matka maksettiin säästöillä ja se mitä reissussa käytettiin, "tienattiin" kirpparilla. Laitoin nimittäin koko vanhan garderobini keväällä myyntiin. Hyvin menivät kaupaksi (kuten kaikki muukin mitä kirpparille vein), joten tunikan lisäksi ostin laivalta vähän muutakin, ikäänkuin palkkioksi pienentyneestä peilikuvasta.

Minä en ole koskaan ollut mikään meikkien ja voiteiden ja muiden vastaavien kanssa lotraaja. Iän myötä on kuitenkin pakko edes rasvata naamaa joka on etenkin pakkasilla sietämättömän kuiva. Laivalla oli hyvä tarjous Weledalta ja siihen minä tartuin. Osta 30 eurolla ja saat seitsemän näytepakkausta pussukassa kaupan päälle.
 Ihan kaikkea en ole vielä kokeillut, kuten tuota baby talvivoidetta, mutta se on juuri sitä mitä tarvitsen iholleni kovimmilla pakkasilla. Joskus on naamanahka jopa niin kuivana, että olen nukkunut yöt naama kuorrutettuna paksuimmalla Bepanthenilla. Jospa nyt voisin siirtyä siitä pois.

Päivävoidetta, käsivoidetta, suihkusaippuaa ja jalkavoidetta olen jo testannut ja hyviksi todennut. Toimivan koostumuksen lisäksi kaikissa on hyvä tuoksu, ei keinotekoinen, eikä liian voimakas.
Suosittelen samaan tarjoukseen tarttumista jos satut Siljan laivoille, taisi olla tarjouksessa koko kesän!
Ja ainakin Sokoksen hintoihin verrattuna Weleda on laivalla edullisempaa.

p.s. Pistaasilevyn voittaja on viimeisen kommentin jättäjä eli Sumi!

9 kommenttia:

  1. Vau, kiitos vinkistä! Täytyypä katsoa, jos vielä laivalle eksyn lähiaikoina.
    Minustakin Weledan tuotteet ovat mahdottoman hyviä, tutustuin niihin jo 90-luvun alussa, kun olin aikamoinen terveysintoilija ;-) Ja niin hyviä ovat olleet, ettei paljon muita voiteita tarvitse. Käännytin Englannissa opiskellessani japanilaisen kämppäkaverinikin juuri Calendula-sarjan voiteeseen. Paitsi yksi suosikkituote on kilpailevan Dr Hauschkan: huulirasva, jossa on aitoa ruusuöljyä. Se tuoksuu niin ylelliseltä kun sitä laittaa huuliin, että siinä tuntee olevansa vähintään Sheban kuningatar. Sitä rasvaa en Siljalla nyt keväällä nähnyt, mutta sitä löytyy joistakin terveyskaupoista. Suosittelen, itsensä hemmotteluun!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, mulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  3. Ihania tuotteita, tykkään Weledasta tosi paljon! Lemppareitani ovat Iiris, ruusu ja mantelivoiteet, joista nuo Iiris ja ruusu ovat kylläkin talviaikaan liian kevyitä, mutta kesällä päivävoiteenä hyviä.

    Minäkin olen pienentynyt tässä kaiken kaikkiaan niin paljon, että ihan oikeesti paitakokoni on taas usinmiten S! Ihan ihmeellistä, kun se ennen oli XL tai joskus enemmänkin. Kun ennen 44 paita kinnasi, nyt sopii 38. Jee, hyvä meitä!

    VastaaPoista
  4. pirkko: Kannattaa kokeilla, minä yllätyin miten hyviä ovat iholleni.

    jarna: Onnittelut hoikistumisesta. Mun paitakoko on M, ilman rintoja olisi ehkä se S :DD

    koivurinteen rouva: :))

    VastaaPoista
  5. Kyllä oot aikamoisen laihdutusurakan tehnyt! Onnea siitä vielä kerran. Sen jälkeen oot kyllä ehdottomasti kaikki palkitsemuksesi ansainnut;)

    VastaaPoista
  6. moi
    kuule sellaista kysyn että kiinnostaisiko sinua ostaa edullisesti vanha sivusta vedettävä sänky/sohva, vähän kuin tuossa blogin kuvassa? väri on ruskea,saa käydä katsomassa.
    on siellä mökillä lähistöllä..tarpeettomana?

    t.mökkiläinen

    VastaaPoista
  7. Mari: Urakka on kyllä ollut yllättävän helppo, hiilareitten rajoittaminen näyttää sopivan minulle. Mutta ei tässä oltaiis ilman työtä ja taistelua :))

    mökkiläinen: Auts! Minun mielestä meille mahtuu aina yksi sohva, mutta luulen että mies ei suostu hankkimaan enää yhtään. Kaksi sohvaa on jo kunnostusjonossa...

    VastaaPoista
  8. ok-
    pistin tuonne Fasettiin sohvasta viestiä,kiitos vaan vinkistä löysin sen näiltä sinun sivuiltasi.

    terkuin
    mökkiläinen

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)