sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Suun ja mielen terveydelle

Tässä on nyt reilu vuosi tehty töitä perhepäivähoitajana. Sitä ennen olin kotiäitinä 7,5 vuotta ja sitä ennen toistakymmentä vuotta päiväkodissa hoitajana. Perhepäivähoitajan työ eroaa aika paljonkin tuosta kotiäitinä olemisesta. Ensimmäinen ero on menetetty vapaus. Vuorokaudesta on 10 tuntia sidottuna omaan kotiin ja pihaan, tykkäsi tai ei. Joka päivälle on laitettava kunnollinen aamupala, lounas ja välipala, ja olisi ihan hyvä olla päivällinen ja iltapalakin. Arvatkaas oliko meillä noita joka päivä kun olin kotiäiti, tai olinko sidottuna tämän tontin sisälle 10 tuntia päivässä. Vapaus oli silloin ihan toisenlaista, nyt sen huomaa jos silloin ei vielä aina tajunnut. Onneksi pidän siitä kotona olosta, muuten tuo olisi ihan mahdoton yhtälö.

Koska olen arkena niin paljon kotona, tulee nykyään lähdettyä viikonloppuisin pois. Ja koska en omaa kovin paksua lompakkoa noilla perhepäivähoitajan tuloillani, on kohteeni yleensä kirpparit ja muut vastaavat käytetyn tavaran ostosparatiisit. Tämän lauantain vietin poikkeuksellisesti 5- ja 9-vuotiaille pojille vaatteita myyvissä helveteissä puodeissa, mutta siitä ehkä joskus lisää. Sunnuntai oli pyhitetty käytetylle tavaralle. Saalis oli sangen pientä, tai suurta, miten sen ottaa. Lisäksi tapasin entisen työkaverini jota en ole nähnyt muutamaan vuoteen. Siinä sitten höpistiin tovi jos toinenkin muutaman vuoden asioita läpi ja humps, pitikin lähteä jo kotiin. Sinänsä ostokseni ei ollut ihan päätösteni hengen mukainen, sillä tämä tavara on tarkoitus saattaa tässä taloudessa vähenemään päin. Mutta keksinkin ovelan juonen...

 Näitä 10 litran keittiötölkkejä minulla on ennestään parikin kappaletta, lisää en siis tarvinnut yhtään. Mutta, mutta, tämä kirpaisevat 19 euroa maksanut vihertävä apilatölkki kun on juuri sitä mitä haluan kaikkien tölkkieni olevan. Eli, kun tämä tuli taloon, lähtee yksi vanhoista 10 litran tölkeistä myyntiin, ja näin apilatölkkikokoelmani kasvaa taas yhdellä, mutta kokonaismäärä pysyy samana. Ja sitäpaitsi, vastaani ei ole aiemmin tullut juuri tätä 10 litran apilatölkkiä, pienempiä kyllä, mutta niitäkin aika harvakseltaan kohtuuhintaan.
 Sitten se suun terveys. Mitenkään edelliseen aiheeseen liittymättä tai olematta maksettu mainos, täytyy kertoa teille hyvän makuisista pastilleista. Meillä on vaihdettu purkka lähes kokonaan ksylitolipastilleihin. Vaatimus, makeutettu 100% ksylitolilla ei ole ihan aina helppo täyttää. Jopa hammashoitolasta sai mukaansa pastilleja joissa oli ksylitolia häviävän pieni osuus. Vaan näissä pastilleissa ksylitoli on pääosassa.
Oma suosikkini on reunimmainen muumi, ja siellä askissa erityisesti se oranssi pastilli, makuna persikkavadelma. Lapset vähän valittaa, että äiti sieltä ronkkii itselleen parhaiten maistuvat, mutta kun ei sitä persikkavadelmaa myydä missään omana makunaan. Toinen hyvä on piparminttu, vadelma ei ole niinkään suosikki. Näitähän sitten kuluu päivässä. Tarjoan pastillit myös hoitolapsille koska minusta on selkeämpää niin, kuin että meillä pyörisi jokaiselle lapselle oma aski. Voidaan vaihtaa makua vaikka päivittäin ja ottaa juuri sitä mitä tekee mieli.

Nyt kyllä teksi mieli ottaa myöhäiset päiväunet, aamulla alkaa taas arki, herätys on 5:30, eikä se ole ollenkaan minun mielen- ja ruumiinterveyden mukaista.

9 kommenttia:

  1. Aamulla herätys klo 4...
    Ja löysin melkein ilmaisen apila tölkin päivänä muutamana Ellin aarteista!

    VastaaPoista
  2. Näppärä juttu nuo pyyheliinat hyllyjen suojana. Vanhat pyyhkeet voikin tuolla lailla käyttää loppuun sitten kun eivät enää ole oikein kelvollisia esim astiapyyhkeiksi.

    Nuo ksylitoli-pastillit on ollut minunkin suosikkeja kauan, vaikka ei niitä joka kaupasta löydykään. Mielestäni pastilli on parempi kuin purkka kun ei tarvitse sille käytetylle purkalle etsiä roskista kyläpaikoissakaan.

    VastaaPoista
  3. Pirpana: Mä en pääse koskaan Ellin aarteisiin asti, pitäis varmaan herätä yhtä aikaisin kuin arkena...
    Mun normiherätys on 6:30 ja työpäivä alkaa 7:00. Onneksi ei ole sitä työmatkaa :D

    Anitta: Ei men pyyhkeet hukkaan. Minullakin nuo ruudulliset on sellaiset joita en enää käytä muuten ja Lempi-tädin vanhoja en raaski ottaa pyyhekäyttöön. Pastilli on monin tavoin purkkaa kätevämpi!

    VastaaPoista
  4. Meilläkin syödään ksylitolpastilleja opäivittäin. Siirryimme pastilleihin, kun kupus sai paikan suuhunsa, joka lähti purkan myötä irti ja jouduttin uusimaan. Hammaslääkäri kehoitti siirtymään pastilleihin. Mutta saanko kysyä mistä olet löytänyt 100% ksylitolilla makeutettuja? Minä nimittäin ostan nämä meidän pastillit aina apteekista enkä tiedä löytyykö tavallisista kaupoista vastaavia.

    tv Leena

    VastaaPoista
  5. Vinkki: Fazerin purkkakauppa.fi -palvelusta saa tilattua suurpakkauksia pastilleja, myös persikka-vadelmaa...

    VastaaPoista
  6. Mitä! Joko siitä on noin pitkä aika kun kerroit aloittavasi perhepäivähoitajana..kylläpä aika rientää! :D

    Hieno purkki! Love it! :)

    VastaaPoista
  7. Leena: Nuo kaikki on ostettu paikallisesta s-marketista, joten kyllä niitä pitäisi saada muualtakin. Anonyymin vinkistä, saa myös Fazerilta suoraan. Tämä taitaa tilata ainakin sitä persikkavadelmaa!

    Anonyymi: Kiitos, tuota kauppaa en muistanutkaan.

    Ruusa: Kyllä siitä on jo niin kauan! Aika kulkee turhankin nopsaan.

    VastaaPoista
  8. Oikein roppakaupalla voimia alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
  9. Mä kans olisin neuvonut sua tilaamaan purkkakaupasta suoraan :) Sieltä saa myös kaupan hintoihin verrattuna todella edullisesti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)