keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Roskaamisen hinta

Viikonloppuna luin siskollani Meidän Talo-lehteä 3/2012. Siinä oli tavalliseen tapaansa juttua erilaisista kodeista, mutta tällä kertaa mukana oli myös asumisen kustannuksia muutamasta kodista.  Omasta mielestä me maksamme roskaamisesta ja paljon. Tarkistin summan tätä kirjoitusta varten, puolen vuoden jätelaskumme oli viimeksi 144e, sisältäen energiajätteen tyhjennyksen 12 viikon välein ja sekajätteen tyhjennyksen 2 viikon välein. Sekajätettä ei tarvitsisi tyhjentää noin usein, mutta hoitolasten vaippojen takia ei voi harventaa väliä. Toisekseen meillä ei ole vieläkään kompostoria.


Lehdessä oli esitelty eri perheiden jätekustannuksia.
-nelihenkinen perhe, jätehuolto 384e/ vuosi (Kerava)
-nelihenkinen perhe, jätehuolto 180e/ vuosi (Tampereen seutu)
-kahden aikuisen perhe, jätehuolto 240e/ vuosi (Kangasniemi)
-kahden aikuisen perhe, jätehuolto 480e/ vuosi (Helsinki)
-kahden aikuisen perhe, jätehuolto 260e/vuosi (Sammatti)
Erityisesti tuon helsinkiläisen kahden aikuisen kulut kuulostaa järkyttävän suurelta, kun taas nelihenkisen perheen 180 euron vuosikulut ovat meidän lähtökohdasta naurettavan edullista.

Ihan tarkastihan näitä ei voi verrata, koska jutuissa ei kerrottu mitä kaikkea tuo maksu sisältää, kuka kompostoi ja kuka polttaa pahvit takassa. Pienetkin teot vaikuttaa laskun hintaan. Meillä hintaan vaikuttaa korvessa asuminen ja se, että kilpailua ei ole. Täältä hakee roskia tasan kaksi yritystä, kallis ja vielä kalliimpi. Se edullinen jolta otimme jätekuljetuksen Lahdessa asuessa, ei hae roskia syrjäseuduilta, ei kuulemma kannata.

Jätekulut ovat nousseet viimeisen parin vuoden aikana todella paljon. Vielä viime vuonna meidän vuosimaksu oli 250e, nyt makselemme jo 288 euroa vuodessa. Pistää väkisin mietityttämään säästämistä. Nyt viemme erikseen kierrätykseen lasit, metallit, osan pahveista, patterit ja paperit. Tontilla poltetaan risut ja uuneissa osa pahveista. Toistaiseksi kompostoimalla emme säästäisi rahaa, sillä on edelleen vaipat joita ei viitsi muhituttaa roskapöntössä viikkotolkulla. Teiltä muilta "vaipallisilta" olisi mkava kuulla kokemuksia riittääkö tyhjennys 4 viikon välein vai onko silloin tuoksu pöntön ympärillä karmaiseva? Energiajätteen tyhjennystä ei pysty enää pidentämään tuosta 12 viikosta, se vaatisi muovien polttoa omassa pihassa ja se taas ei ehkä muuten sovi meille ja viranomaisille.

Sitten on vielä se ekomaksu. Täällä Päijät-Hämeessa maksu otettiin käyttöön muutama vuosi sitten kovan metelin kanssa. Vastustin silloin maksua ja vastustan edelleen. Maksulla ylläpidetään kierrätyspisteitä, jäteneuvontaa yms. Me maksamme sitä 19 euroa vuodessa. Kylällä on yksi kierrätyspiste jonne vien paristot, lasit ja mainoslehdet. Muuta palvelua emme tarvitse joten aika kova hinta muutamasta lasipurkista vuodessa. Lisäksi en ole ikinä ymmärtänyt näitä automaattisia maksuja, kun minusta maksut kuuluisi mennä käytön mukaan. Se ainakin kannustaa kierrättämään kun säästää rahaa.

Mutta miten teillä muilla, mitä maksaa roskaaminen?

Kuvat: Ylimmässä varsinaiset jäteastiamme, keskimmäisessä lasikuistin puuarkku jonne kerään metallit ja lasit, ja jonka tyhjennän edelleen vajan astioihin. Vajasta jätteiden matka jatkuu keräyspisteeseen tai kaatopaikalle kerran vuodessa. Viimeisessä kuvassa kasvimaan avokompostit jonne kompostoidaan kaikki puutarha- ja kasvimaajäte.

16 kommenttia:

  1. Olen huono kertomaan summia, mutta meilläkään ei ole vielä kompostia. Edellisessä kodissa kompostoin jo vuosia. Tänne pitäisi hankkia ihan uudet kompostit ja vieläpä kaksi, kun meillä on siivessä vuokralaiset. Kompostiastiat ovat aika kalliita, harmillista. Tykkäisin kyllä kompostoida, niin mahtavaa sitä multaa on sitten kasvimaalle kärräillä :)

    VastaaPoista
  2. Ahaa, en ole lainkaan seurannut jätemaksujen muuttumista valtakunnallisesti, huomasinpahan vain, että Turun saaristossa se on noussut. Maksan noin tuon verran vuodessa mitä te puolessa vuodessa. Saaristossa ei voi valita vaihtoehdoista, se on tasan yksi firma joka hoitaa jäteasiat. Ja hyvähän se on, että hoitaa. Näen pihallani joka kerran lapion maahan iskiessä mitä seuraa siitä, kun jätehuoltoa ei ole. Navetan takaa löytyi taannoin noin seitsemän paria vanhoja kumisaappaita maatumassa hiljalleen...

    VastaaPoista
  3. Ohoh. Oikein tarkistin meidän jätemaksut ja viime vuonna on maksettu yhteensä satanen. Neljän viikon välein tyhjentävät sekajätteen. Komposti meillä on. Kaksi henkeä. Pahvit viedään keräykseen.

    VastaaPoista
  4. Kanta-Hämeessa 3hengen roskat tyhjennetään (sekajäte) 6 viikon välein. Hinta nous justiinsa ja vaihdoin tuohon 6viikon väliin. Ennen oli vajaa kymppi/haku ja sillo auto kävi 1xkk. Ja vaippoja on roskissa, ainakaan talvella ei oo haissu (kakkavaipat suljettuina leipäpussissa). Komposti ja uuni tuhoaa osan roskista, lehdet, lasi, metalli ym keirrätetään.

    VastaaPoista
  5. Meillä jätteenhaku maksaa alle 4€/kerta (!), energiajätteet viemme energiajätepisteeseen (joka sattuu olemaan n. 150m. päässä meistä). Kompostoimme, poltamme, keräämme metallit ja lasit. Sekajäte tyhjennetään kerran kuussa, koska emme saa sitä harvemmin. Sekajätteeseen meillä tulee oikeastaan vain vaippoja, jotka kestävät hyvin sen kuukauden haisematta. Tai en ole ainakaan itse huomannut, että haisisivat.

    Nyt kun meillä jää vaipat pois, niin aiotaan luopua jätehuollosta kokonaan ja viedään sitten kaatopaikalle suoraan, jos joskus on tarvis.

    VastaaPoista
  6. En ota kantaa jätehuollon hintaan, koska asumme taloyhtiössä, eikä kenellekään osakkaalle tule omaa laskua. Jätehuollon kustannuksista yleensä säästää kierrättämällä, ja säästöhän motivoi kierrätykseen. Ainakin ajatuksen tasolla vaippajätettä vois vähentää kestovaippoja käyttämällä?

    VastaaPoista
  7. Peurankello: Astiat on kalliita, se on meilläkin aina siirtänyt hankintaa.

    Saila: Samaa mieltä olen, onneksi on keräykset ja kierrätykset. Navetan takunen on meillä se paikka jota ei edes uskalleta tonkia...

    Susanna: Teillä ei ole paha hinta, jos mukana on vielä yrityksenkin jätteet.

    Hymy: Musta tuntuu että alan harkita sitä neljän viikon väliä. Kahden viikon välein astia on vain puolillaan ja tuntuu turhauttavalta maksaa tyhjästä vain vaippojen takia.

    Sara: Teillä on edullista jos on alle 4e/kerta. Energiajätettä ei täällä saa vietyä maksutta, harmi. Mutta hyvä kuulla että vaipat voisivat olla sen neljä viikkoa, se tyhjennysväli sopisi meille paljon paremmin.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Meillä roskiin menevät vaipat ovat hoitolasten vaippoja, ei omien lasten. Hoitajana käytän niitä vaippoja joita vanhemmat tuovat. Ja todennäköisesti minulla on aina pieniä hoidossa :)

    VastaaPoista
  9. Juu kyllä on noussut jätehuollon hinta! Tässä esimerkki saaristosta: aikoinaan vuonna 2001 kun asutimme oman pikkutilamme jouduimme tilaamaan roskalavan pihalle: lillstu oli oli noin navan korkeudelta täynnä edellisen omistajan roinaa. Hinta tuolloin oli 300 euroa/lava. Teimme saman tempun viime kesänä hinta suolaiset 700 euroa ja rapiat. Se ei selity pelkällä inflaatiolla.

    Ja allekirjoitan kyllä täysin nämä navettojen kupeilta löytyvät epämääräiset kummut, jotka paljastuvat sammaloituneiksi roskakasoiksi... Viime kesänä löysimme metsästä talon takaa (taas)kummun, josta pilkisti luun pää esiin. Lapset sitä tonkimaan ja se paljastui vanhaksi teurasjätekasaksi.

    Meillä täällä Saksassa koko jätehuollon maksu on kympin per tyhjennys. Paperit, lasit, metallit ja muovit lajitellaan erikseen, niistä ei mene mitään maksua. Pihalla kompostori. Hinta peritään ainoastaan sekajätteestä, joka päätyy energialaitokselle. Roskaauto kiertää kerran kahdessa viikossa ja itsestä riippuu laittaako oman astia tien varteen tyhjennettäväksi vai ei. Ainoastaan todellisista tyhjennyksistä laskutetaan. Kuljettaja skannaa jokaisen tyhjennetyn astian viivakoodin.

    Vaippoja silloin aikoinaan tuli harvakseltaan, kun meillä pyöri aika pitkälti homma sideharsojen varassa. Mutta jonkin verran toki tuli. En huomannut, että niistä olisi koitunut mitään hajuhaittaa edes pahimmilla kesähelteillä, sen verran tiivis tuo pöntön kansi on.

    tv Leena

    VastaaPoista
  10. Niin ja itse asiassa muistin väärin. Se roskalavan hinta silloin vuonna 2001 oli markoissa vähän päälle tonnin, siis noin 170 euroa. Siis hinnan korotus vuosikymmenen aikana on todellakin aivan pöyristyttävä! Enää emme tilaa roskalavoja vaan vuokraamme mieluummin peräkärryn ja kuskaamme itse kaatopaikalle.

    tv Leena

    VastaaPoista
  11. Ohhoh... Onko se oma jäteastia noin kallis?
    Meillä on kylätalolla yhteinen astia, jonne jokainen vie ite tarpeen mukaan omat roskat. Vuosimaksu on 70 euron luokkaa. Hinnasta sais alennusta, jos olisi lämpökompostori. No eipä ole, kun laskeskelin että jos ostaa uuden kompostorin niin menee loppuikä ennen ku se alennuksina on maksanu ihtesä takasin.

    VastaaPoista
  12. Me asutaan Asikkalassa ja meillä on Sita jätehuoltona. Onko teillä sama, kerta olette jossain Päijät-Hämeen alueella?

    Meillä tyhjenee energia kerran kuukaudessa ja kaatopaikkajätteen tyhjennyksen väli on se pisin mahdollinen. Ylipäätään ärsyttää koko pöntön pakollisuus, kun se ei täyty meillä ikinä. Komposti löytyy, loput viedään kierrätykseen itse.

    VastaaPoista
  13. Leena: Roskalavat on kallista puuhaa! Meillä olisi pihassa kasa betonijätettä, mutta se vasta on kallista koska seassa on raudoitusrautaa. Ehkä se sammaloituu vuosien myötä sopivaksi kummuksi :))

    Minttu: On se kallista puuhaa täällä "keskellä ei mitään", kaupungissa edullisempaa. Teillä on erittäin edullinen systeemi!

    Vadelma: Ei ole Sita, se taisi olla se vielä kalliimpi firma vaikka näkyy tuo naapurista hakevan roskia. Hullua sekin että samoille syrjäseuduille ajetaan sitten kahdella eri autolla ja tuleeko edes täyteen? Me taidamme nyt ainakin kokeilla väljentää tyhjennysväliä 4 viikkoon.

    VastaaPoista
  14. Meille tuli juuri jätemaksu Pirkanmaan jätehuollolta. Se oli95,94 euroa vuodelta. Meillä on kylän yhteinen aluejätepiste. Sinne on matkaa 2 km. En tiedä, lentävätkö meidän jätteet sinne vai kuinka saavuttavat, sillä kuluneiden 20 vuoden aikana en ole pussillistakaan sinne vienyt, vaan miehen auton viereen autotallin ovelle. :)

    Meillä on kompostori. Ensimmäisen kompostorin mies rakensi jätelaudoista itse. Pohjalla oli verkko ja styroksilla vuorattuna pysyi sulana pahimpia pakkasia lukuunottamatta. Nyt meillä on Biolanin kompostorikäymälä, jossa kompostoituvat syömättömät jätteetkin :) Mutta sekin on tunnustettava, että melkein voi kahden käden sormilla laskea kerrat, kun olen kompostiastiaa keittiöstä tyhjentänyt. Mies hoitaa meillä kiitettävästi senkin päivittäin.

    Koska meillä on puulämmitys, niin paljon tulee myös poltettua paperiroskaa.

    VastaaPoista
  15. Hei. Meillä täällä Oulussa jätemaksu oli meidän 7hengen perheeltä 2010 113€/vuosi ja 2011 133€/vuosi. Siihen kuuluu sekajätteen tyhjennys joka kolmas viikko ja astian vuokra. Jäteyhtiö tarjoaa ilmaisen paperinkeräysastian ja sen tyhjennyksen. Pahvin, muovin, metallin ja lasin viemme tuohon lähellä olevaan kierrätyspisteeseen. Kompostin jos sais vielä hommattua, niin jätteen määrä vähenis huomattavasti.

    VastaaPoista
  16. Kommentoin ekaa kertaa blogiisi ja "kakka asiassa" hassua:) Olen kyllä lueskellut ahkerasti...

    Me (ja lähisukulaiset) keräämme talteen kaikki hedelmäpussit. Kun (kakka)vaipan laittaa hedelmäpussiin tiukasti solmulla, saa pussin vielä toiseenkin kertaan vaipan ympäri. Näin hajuhaitta pienenee huomattavasti.

    Ei kovin ekologista tietysti (kun nuo hedelmäpussit menisi muuten energiajätteeseen), mutta mahtaisitteko voida näin pidentää jäteastian hakuväliä?

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)