torstai 29. maaliskuuta 2012

Arvonta

Kesti ja kesti tämän vuosipäiväarvonnan järjestäminen, mutta hyväähän kannattaa aina odottaa!
Ideana oli, että palkinto olisi jotain itse tehtyä.
Sen itse tekemisen suhteen pää löi pitkään tyhjää ja annoin jo periksi ja ostin valmiit jutut.
Vaasan matkalla sain ajatuksen palkinnosta lehdessä olleen idean perusteella ja siihen liittyi edellisen postauksen kuvat.
Luvassa sittenkin jotain omin kätösin valmistettua.

Arvonta toimii yksinkertaisella periaatteella.
1 arpa per lukija, osallistuminen tapahtuu jättämällä kommentti tähän arvontapostaukseen.
Anonyymitkin voivat osallistua keksimällä itselleen nimimerkin.

Voittajalle palkintona kolme tipunauhaa:

 Lohdutuspalkintona arvotaan kolmelle osallistujalle kullekin yksi käsilaukkuun mahtuva ostoskassi.
Tässä vielä muutama kuva omista tipunauhoistani jotka ripustin tuvan ja salin valaisimiin.


Arvonta päättyy sunnuntaina 1.4.2012 klo 18 jotta tiput ehtivät pääsiäiseksi uuteen kotiin.

Onnea arvontaan!

edit. Myös ulkomaanelävät saavat osallistua, mutta tipuset tai kassit eivät välttämättä ole pääsiäiseksi perillä. 

42 kommenttia:

  1. Kivat palkinnot! Tottakai pitää osallistua!

    VastaaPoista
  2. Hauskoja tipusia, mukana arvonnassa totta kai!

    VastaaPoista
  3. Arvonnassa mukana ollaan!
    t.maria-mamma

    VastaaPoista
  4. Mukana! Inkun mieleen olisi tuo palkinto :)

    VastaaPoista
  5. Saako ulkomaanasujat osallistua arvontaan?

    tv Leena

    VastaaPoista
  6. Leena: Saa osallistua, mutta en takaa että paketti on pääsiäiseksi perillä :)

    VastaaPoista
  7. Mukana!
    Minullakin arvonta viimeiseen päivään asti ;)

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti voin osallistua, vaikka asustelen tällä hetkellä Britanniassa! :)

    VastaaPoista
  9. Arvonnassa mukana! Somat tipuset :)

    - Kristiina -

    VastaaPoista
  10. Tipuset tänne tervetulleita :) Mukana siis!

    VastaaPoista
  11. Kivat tiput ja myös kasit! Ja kiva blogi!!
    terv Tallukka Hesasta

    VastaaPoista
  12. Mukavat palkinnot keksit ; ) Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  13. Kivoja tipuja!
    -Susanne

    VastaaPoista
  14. Voi miten suloiset tipunauhat, osaisinpa itsekin tehdä tuommoisia ihanuuksia! Vaan kun en osaa, niin ehdottomasti mukaan arvontaan. : D

    VastaaPoista
  15. Ihania tipuja! Mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  16. Ei vitsit miten hauskat tiput!!! Mä haluun kans, eli mukaaaaaan!

    VastaaPoista
  17. Aurinkoisia tipuja :D.

    -Summer

    VastaaPoista
  18. Kivat tipuset olet tehnyt,
    mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  19. Mukaan arvontaan :)
    T:Heta

    VastaaPoista
  20. Tsirp! Somat tipuliinit, kelpais meillekin! :)

    T. Tupaterhakka

    VastaaPoista
  21. Kerrassaan ihanaiset tiput :)Meitsi on mukana!

    VastaaPoista
  22. Täältä meiltä tiput saisivat oikein hyvän kodin, mukaan arvontaan siis.

    VastaaPoista
  23. HYVÄÄ PÄÄSIÄSITÄ!

    MUKANA OLLAAN; terv. Sari :)

    VastaaPoista
  24. Onpa lystikkään näköinen tipunauha. Olen ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  25. Arvonnassa mukana! Aivan ihanat tipunauhat. Peukut pystyssä että onni suosii :)

    -Aulio

    VastaaPoista
  26. Kiva arvonta ja kivat palkinnot! Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  27. Viimemetreillä mukaan tottakai. Olen niin oranssin ystävä :)

    VastaaPoista
  28. Ohje tipuhin löytyy:

    www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/teema_artikkelit/557/tipunauhat

    t. Reija ;-D

    VastaaPoista
  29. Reija: Kiitos, kodin kuvalehti se taisi juurikin olla mistä tipuset bongasin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)