maanantai 26. syyskuuta 2011

Väriä arkeen

Humpsista vaan!
Parin päivän tauko venyikin muutamaksi päiväksi kun vietettiin koko viikonloppu 8-vuotiaan synttäreitä, viihdytettiin siskoa ja lapsiaan ja istuttiin 1,5 tunnin kasvohoidossa.
Saahan sitä niinkin ajan kulumaan.
Kolme arkivapaatakin oli ja meni ihan liian vauhdilla.
Tällä viikolla niitä on yksi.

Mutta näitä pitää olla aina kaksi.
Sen toisen teko aina vähän tökkii, mutta tulee se sinnikkyydellä valmiiksi.
Nämä on viisivuotiaan jalkaan ja saappaaseen.
Lanka on Lahden Kärkkäiseltä, taisi olla vain 2,5e 50g:n kerä.
Aivan ihanaa neuloa ja lopputuloskin miellyttää silmää.
Minulla on fanaattinen taipumus haluta nuo raidat kohdilleen.
Vähän tässäkin venkslattiin, mutta ovat rivilleen samat molemmissa sukissa!

 Näitä aloin tehdä eilen Helsingin reissun langoista siskon vauvalle. Lanka oli pettymys. Olen tehnyt pientä sukkaa, ja 50g:n kerässä on ollut jo 4 jatkosta!! Minusta ihan liikaa ykköslaatuiseen lankaan joka maksoi liki 4 euroa. Aionkin valittaa tuosta kun ehdin. Ylemmässä langassa ei ollut yhtään jatkoa koko kerässä. Muutenkin nämä meni pipariksi. Piti tulla kokoa melkein 1-vuotias mutta ihan liian isothan nämä on. Enkä viitsinyt purkaa joten teen sitten toiset. Toivottavasti lanka riittää sillä pitäisi saada vielä lapasetkin.
Aina ei voi onnistua.
 Sinänsä tätä lankaa on mukava tehdä kun värinvaihto ei ole säännönmukaista. En joudu vahtimaan raitoja kohdalleen, sen kun antaa puikkojen suihkia. Kilinästä kun ei voi puhua bambuisten puikkojen kanssa.
Jos villasukkien neulomisella eläisi, niin voisin tehdä sitä työkseni!
Ihanaa puuhaa.

12 kommenttia:

  1. Ihania sukkia! Olen niin kateellinen kaikille, jotka osaavat neuloa. Omasta viime talvena aloitetusta villasukasta on vain varsi valmiina, kun en ole saanut keneltäkään neuvoa kuinka kantapää tehdään =) Olisi ihanaa neuloa talvipakkasilla takkatulen ääressä...

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lankaa tuo vihreäsävyinen.
    Täällä toinen innokas sukan neuloja. Kaikille 16 kummilapselle odottaa jo valmiit sukat joulupaperiin käärimistä:)

    Kiitos mukavasta blogista. Aina käyn uudet päivitukset lukemassa, mutta harvoin on tullut kommentoitua.

    -Miikku

    VastaaPoista
  3. Kauniita sukkia ja kivan värisiä lankoja:)

    VastaaPoista
  4. Minä jaksan aika vähän tehdä sukkia, mutta pipoja neulomalla voisin elää. Siis jos sillä eläisi.

    Onneksi mummu tekee meille sukkia niin paljon kuin jaksamme pitää.

    VastaaPoista
  5. Hienonvärisiä sukkia.
    Olen täällä varautumassa talven kylmiin ja kylmiin lattioihin, joten tulee neulottua noita kauanmarinoituneita lankoja pois. Tällä hetkellä työn alla miesten sukat jostain ikivanhasta 7 veljeksestä - ikävästi haittaa muuta tekemistä!

    Fabelia olen haikaillut, mutta täällä se on tilattava netistä, en ole kaupoissa nähnyt. Olen vähän epäröinyt niiden tilaamista, kun en ole päässyt hiplaamaan, mutta jos kerta tykkäät, että on hyvää lankaa, niin ehkä uskallan tilata.

    Hyvää syksynjatkoa!
    Ja ajatteles, tänne on luvattu koko loppuviikoksi jotain +26C ja aurinkoista! Siis ennen kuin syksyn takuuvarmat sateet ja tuulet alkaa :(

    Iiris

    VastaaPoista
  6. Jestas, miten osaat saada nuo liukuvärjätyn langat raidat samoille kohdille? Häh?! :-D Olen äimän käkenä.
    Hienot sukat! Ja mukavia neulomushetkiä. Juhliminen ja kasvohoitokaan ei kuulosta hullummalta ;-) Kiva, laatuaikaa!

    VastaaPoista
  7. Se koukuttaa:) Tuo neulominen ja virkkaaminenkin. En ole erityinen osaaja, mutta aina jotain teen sinnepäin. Olen opetellut, että pyrin hankkimaan ohjeen ehdottaman langan. Muuten tuppaa mulla menepään puihin...

    VastaaPoista
  8. Ihanat sukat, pitäisi kyllä opetella kutomaan...

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanan värinen tuo vihreä fabel! Hienot sukat!

    VastaaPoista
  10. Minna: Onhan se kiva taito, oli pakko opetella kun ei ole enää kutovia mummoja :)

    Miikku: Kiitos! Ahkerana olet ollut sinäkin! Mulla taitaa jäädä kymmeniseen pariin vuodessa.

    hanna: Värillä saa aikana paljon!

    PikkuSanna: No mulla ei taas onnistu ne pipot! Mieli kyllä tekisi kokeilla.

    Iiris: Käyttökokemusta ei ole Fabelista, mutta neulottaessa käyttäytyi esimerkillisesti. Aion käyttää jatkossakin. Kokeile ihmeessä! Kadehdittavan lämmin siellä!

    Saila: Vaatii kaksi eri kerää, sen purkamista, katkaisua, kasausta, ehkä jo neulotun purkamista jne...
    Vaan luonto ei anna periksi tehdä muuten. Välillä aina tuo pieni perfektionisti sisälläni nostaa päänsä :D
    Laatuaika oli ihanaa...

    Peurankello: Niin koukuttaa :)

    Mari: Opettele ihmeessä! Minä opettelin vasta aikuisena ja kyllä kannatti :D

    Sari: Se on ihana, taidan hakea muutaman kerän lisää :)

    VastaaPoista
  11. Kivoja lankoja! Neulominen ja ihanaa ja rentouttavaa. Voisipa sitä tehdä enemmän :)

    VastaaPoista
  12. Minä myös kadehdin teitä osaavia :) Silloin kun vielä olisin pystynyt neulomaan, en osannut. Tuli ihan kamalaa jälkeä. Nyt en enää käden viottumisen myötä pystyisikään.

    Onneksi esim. myyjäisistä löytyy lapsille ihania sukkia :)

    Nuo raidalliset ovat aivan syötävän suloiset.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)