torstai 15. syyskuuta 2011

Kympillä

10e on nykyään raha jolla ei oikein tahdo saada mitään. Ei ainakaan lapsille ulkovaatetta ostettaessa.
Kesällä oli Launeen Prismassa vaateosastojen muuttoalemyynti ja sieltä löysin housut.
Merkkinä S-liikkeen oma Ciraf.
Syksyn sateisiin meille tarvittiinkin uudet housut juuri löytämässäni koossa ja värissä.
Mustat, 110cm.
Bonuksena vedenpitävyys ja hinta,
10e.
Housuja on nyt testattu aika ääriolosuhteissa eikä mitään moitittavaa löydy.
Kurahousut ovat saaneen roikkua nurkassaan ihan rauhassa.
Tai ehkä pieni juttu.
Puntit oli aluksi suorat ja tahtoi mennä saappaan alle. Ratkoin saumaa pätkän verran auki ja lisäsin puntin sisään kuminauhan. Pienellä vaivalla housujen toimivuus muuttui oleellisesti paremmaksi.
Ns. sisälahkeessa kuminauha jo olikin.
Talvivaatetuksen suhteen on turha odottaa tekevänsä yhtä hyviä löytöjä.
Eilen kiersin Lahden kaupungin läpi ja surkeaa oli.
En todellakaan osta 100 euron toppahousuja, jos jo ostotilanteessa joudun arvioimaan kestääkö housut kahta viikkoa pitempään. En tiedä olenko nyt ajatuksine ihan yksin, mutta Po.P:n laatu näytti heikommalta kuin aikaisempina vuosina. Toppavaatteet ohuita liruja ja kangas tosiaan sitä luokkaa, että
kulutuskestävyys ei mitään huippua minun silmissäni.

Kunhan saan kaikki hankinnat kasaan, laitan kuvia mitä meille tuli talveksi.
Samoilla ominaisuuksilla kuin kalliimmat, mutta murto-osan hinnalla.

10 kommenttia:

  1. Juuri katselin Vekaratorilta (paikallinen lastenvaatekirppari) talvihaalaria.Oli useampi, mutta kaikki ns. merkkihaalarit korkeilla hinnoilla, vaikka ovat käytettyjä. No, onhan ostajakin pulittanut isot pennoset aikoinaan;)Mutta jäin vielä odottamaan, jos vastaan tulisiin se nappiostos, kuten sulla:)

    VastaaPoista
  2. Kun aikoinaan meidän esikoinen oli ala-aste-ikäinen 70-luvulla,niin silloin oli lapsille talveksi ns.enstex-kankaisia toppahousuja, takkeja ja tietysti haalareita. Se oli kestävää kangasta. Niistä riitti perittävää vielä seuraavillekin tenaville, joko omille tai jollekin vieraalle. Vähän kankeaa se kangas oli, kun vertaa nykyisiin ns. mikrokankaisiin. Vedenpitävää se ei niin ollut, kuin nää sun housut on.
    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
  3. Meillä on ostettu noita Cirafin vaatteita ja vedenpitävyys ja kestävyys hyvää luokkaa. Isompi kun tykkää vähän poikamaisista ulkovaatteista (siis tyttö) niin samat ovat menneet vielä pienemmällekin (poika). Hintakaan ei niissä niin kauhian korkea ole, normihintaisenakaan. Tosin tässä parin vuoden aikana ovat nostaneet hintoja.
    T: Kikka

    VastaaPoista
  4. Kyllähän noihin saa rahaa menemään, mutta monen lapsen perheessä on pakko katsoa ja vertailla hintoja. Pitääpäs kurkata Prismasta seuraavalla kerralla tuota merkkiä. Kohta saa taas olla päivittämässä täälläkin tätä vaatevuorta...

    VastaaPoista
  5. Kyllä lastenvaatteet on sitten kalliita! Hienon löydön teit, kun vain 10 euroa housut.

    VastaaPoista
  6. Juuri eilen keskusteltiin naapurin rouvan kanssa(3 lasta)että mistäköhän saisi tukkualennuksin toppavaatteita ja talvikenkiä;)
    Huiman päässälaskun tuloksena päädyttiin siihen että 300e/lapsi menee talvikamoihin,jos ne kaupasta ostetaan täyteen rahaan!
    Kahdet kengät, kahdet housut ja kaksi takkia, niin ja tähän summaan ei ole laskettu hanskoja,jotka nekin nykyään maksaa 20-40 euroa...onneksi lauantaina on lotossa jättipotti!
    (niin ja meillä VAIN 2 lasta;)
    10 euroa on hyvä hinta ulkohousuista; itse löysin pojalle Minymon housut alesta 18 eurolla(normihinnallakin ne ovat vain jotain 25 e luokkaa vaikka merkkivaatteiksi lasketaankin))ja ovat kyllä todella hyvät kosteudenkestoltaan, ryömimiskoetta ei ole vielä tehty...

    VastaaPoista
  7. Peurankello: Täällä on ihan turha etsiä kirppareilta pojille ehjää vaatetta, etenkään kouluikäiselle. Vielä kun kirpparit on meistä aika kaukana ja parhaat myydään ehti kun ne tulee..
    Ei auta muu kuin ostaa uutena.

    -MUR-MUR-: Tuo vedenpitävyys on kyllä mahtava ominaisuus, toisaalta miettii, että millähän myrkyillä sekin saadaan aikaan?

    Kikka: Ciraf kyllä aina yllättää posiitiivisesti. Ostin housujen kanssa pari paitaa ja ovat pysyneet kuin uutena ahkerasta pesusta huolimatta. Meillä ei kierrätys onistu kun ekaluokkalainen kulutti viime talvena kaikki talvivaatteet puhki. Pienemmälle ei jäänyt mitään :)

    Sissi: No kyllä niihin mieluummin käyttää pienen summan rahaa kuin ison. Nyt on vielä talvi, että kaikille kolmelle pojalle on hankittava uudet varusteet. Hanskoista alkaen. Tytön varusteita en uskalla edes miettiä!

    Mari: Vielä kun noita löytöjä tekisi useammin :)

    Niinu: Meillä on talvi jolloin on hankittava kaikille kolmelle pojalle kaikki varusteet uusina. Isommilta ei oikein jää enää mitään ehjänä pienimmälle joten hänkin saa uutta. Kyllä siinä taas euroja palaa... Täällä Suomen säissä kun ei pärjää ihan sillä yhdellä takilla tai nahkakengillä kuten etelämpänä. Minymon ulkovaatteista meillä ei ole kokemusta, mutta olen ymmärtänyt ne hyviksi.

    VastaaPoista
  8. Hienon löydön teit!

    Meillä on saman merkin löytö keväältä odottamassa talvea - löysin keväällä Prismasta Nikelle parkamallisen talvitakin ja hyperalen jälkeen hintaa jäi 9 euroa... on varmasti hintansa arvoinen.

    VastaaPoista
  9. Mä ostin meidän 7veelle kans tuollaiset housut Prismasta, samalla hinnalla. Ja täytyy sanoa, että hyvät pöksyt!
    Lasten vaatettaminen on tyyristä touhua, joten tuollasesta löydöstä tulee tosiaan hyvä mieli.
    Ite käytän hyödyksi alet. Monena vuonna oon ostanu helmi-maaliskuussa Jonathanin ja Reiman toppavaatteita -50 tai -70 %.
    Mun kakkaro ei ainakaan kestä 3 lapsen vaatettamista jos kaikki pitää ostaa ovh:lla.

    VastaaPoista
  10. mä en osta lapsille mitään noita kalliita vaatteita. jotain ovat perineet serkulta, mutta niiden kestoikä on ihan yhtä vähän kuin huonommissakin. ja huonompia raaskii ostaa useammat...Olen niitä aikuisia, jotka YHÄ NYKYÄÄNKIN vannovat kurahousujen nimeen, myös itse käytän sadehousuja, vaikka ne perkeleen hikiset onkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)