perjantai 9. syyskuuta 2011

Ei herkille

Varoitus ihan tähän alkuun. Sisältää kuva- ja tekstimateriaalia joka ei sovellut kovin herkille.
Jos et kestä läskejä, niin lopeta tähän.
---

Olen ollut koko aikuisikäni, eli viimeiset 20 vuotta ylipainoinen.
Ennen ensimmäisen lapsen raskautta, 22-vuotiaana painoin n. 60 kiloa.
Pituutta on aina ollut niukasti 160cm.
Siitä ne kilot kertyi, kunnes tänä kesänä oltiin huippulukemissa
 88 kiloa.
Eikä edes viimeisillään raskaana tai juuri synnyttäneenä.

Jo keväällä alkoi hiipiä mieleen, että tarttis tehdä jotain. Jotain sellaista mikä kenties kantaisi koko elämän halki, sillä tulevaisuus lihavana vanhana pelotti.
Ongelmia ylipainosta ei vielä ollut, mutta todennäköisiä ne olivat.
Ehkä tässä oli mukana myös pientä keski-ikäistymisen kriisiä.
Kesälomalla se sitten vaan yhtenä päivänä napsahti ja päätin, että NYT.

Tänään, 9.9.2011
vaaka näytti
79,5kg.
Ensimmäinen etappi saavutettu, paino on alle 80kg.
Vielä on matkaa siihen lopulliseen, se ei ole tuo 60kg, vaan jonkin verran yli.
Sellainen paino joka on minulle hyvä, ja joka on kohtuullinen ylläpitää koko elämän.
Helppoudesta en puhu, sillä helppoa se ei tule olemaan.

Joitain saattaa nyt kiinnostaa miten tähän on päästy.
Vedellä ja leivällä?
Ei.
Ensin jätin kaikki herkut pois. Pidin kyllä läksiäiset suklaalle, mutta pois jäi kertaheitolla muutkin karkit, pullat, keksit ja sen sellaiset.
Eikä ole ikävä ollut.
Varsinainen ruoka koki ison muutoksen.
Muutoksen nimi on vähähiilihydraattinen.
Ei perunaa, pastaa, riisiä tai leipää.
Lautaselta löytyy nykyään kasviksia, vielä vähän enemmän kasviksia ja lihaa.
Lihan tilalla myös kalaa ja kananmunia.
Ja niitä olenkin sitten syönyt, vatsan täyteen.
Ovatpa olleet vielä kyllästytettynä voilla ja oliiviöljyllä.
Aamuisen menee nykyään jogurttia 10 rasvaprosentilla entisen rasvattoman sijaan.
Mukana marjoja. Eikä ole nälkä siihen malliin kuin ennen jo kymmenen aikaan.

On tästä seurannut muutakin hyvää kuin painon lasku ja ihran kadotus.
Laktoosi-intoleranssini on kadonnut, vatsa on rauhallinen.
Siis se vatsa jota olin aina kuvitellut rauhalliseksi.
Nyt vasta tiedän millainen se rauhallinen on.
Iho voi paremmin, ei kutise.

Ja sitten se kuvamateriaali
Ensin ihan vaan kuva sirosta Iineksestä jottei alimmainen räpsähdä teille ihan ensimmäisenä siellä bloggerissa.

 Ja tässä todiste läskin lähtemisestä. Nämä kesähousut tippuu päältä vaikka työssä vyötäröllä vielä makkaraa onkin. On kyllä riemullisen palkitsevaa siirtyä pienempään vaatekokoon. Lähtökoko oli 46, nyt ollaan siinä kohtaa, että 42 voisi olla jo sopivampi kuin 44.
Ensin mietin kerronko asian myös näin julkisesti.
Päätin kuitenkin kertoa, sillä onhan tämä osa elämääni ja tulevaisuudessa
toivottavasti vielä paljon näkyvämpi osa.
Ja yksi syy, jospa tämä kannustaisi muita.
Ja toinen syy, kun tästä tekee julkista, ei repsahteluihin ole varaa.

Ja kommentoida saa, anonyymistikin :D

41 kommenttia:

  1. ONNEA...mahtava saavutus jo tuokin...☺

    VastaaPoista
  2. Hei! Hieno juttu että oot päässyt tavoitteeseen, kovaa työtähän se on vaatinut mutta varmasti sen arvoista.
    Vaikkakin tälläinen julkinen kertominen asiasta antaa lisä tsemppiä niin älä unohda että näät vaivaa itseäsi varten :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Isot onnittelut!
    Itselläni olisi sama tarve, mutta en saa itsestäni irti. =(

    VastaaPoista
  4. Hieno suoritus!
    Itse en ole ollut mitenkään ylipainoinen ja olenkin luottanut lähes aina, että kiloni pysyvät ruokavaliolla kuin ruokavaliolla aina siinä samassa, mutta nyt on kai vuosien karttuessa puntarin viisari ruvennut uhkaavasti nousemaan, eikä enää mihinkään miellyttäviin lukuihin. Nyt olisi se aika jolloin jotain pitäisi tehdä, ruokavalion muutos pitäisi tapahtua nyt ennen kuin se on liian vaikeaa.
    Nyt kun vain on niin kiireinen ja stressaava elämäntilanne, tulee silloin syötyäkin epäsäännöllisesti ja illalla napsittua herkkuja.
    Poljen työmatkat polkupyörällä neljä kilometriä suuntaansa, joten paino rupeisi varmaan aika helposti laskemaankin kuin vain saisi ruokavalion uuteen uskoon.

    Tämä sinun postaus oli kyllä aika kannustava, jospa saisi itsessänikin jotain aikaan. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kannustavasta ja rehellisestä postauksesta <3
    Täälä on kans elämänmuutosprojekti käynnissä ..näin julkisesti sitä en oo uskaltanu kertoa. Hatunnoston arvoinen paikka!!!

    VastaaPoista
  6. ONNEA! Ja iloista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  7. hieno juttu, onnea siitä ja tsemppiä edelleenkin! :)

    VastaaPoista
  8. hieno juttu, onnea siitä ja tsemppiä edelleenkin! :)

    VastaaPoista
  9. Wau, onnea hienosta pudotuksesta ja uskalluksesta kertoa! Mä koitin keväällä vähähiilihydraattista ruokavaliota 11 viikkoa, tulos - 300 gr. Mutta vointi oli mitä parhain. Mieluusti olisin sillä myös kiloja hävittänyt...

    VastaaPoista
  10. Tsemppiä, samoissa liemissä itsekkin. Mutta hiilarin tarkkailu on auttanut :)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut upeasta tuloksesta ja tsemppiä jatkoon!=)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut upeasta tuloksesta ja tsemppiä jatkoon!=)

    VastaaPoista
  13. wau, onnittelut upeasta pudotuksesta ja tsemppiä jatkoon!

    välitavoitteet ovat tärkeitä ja motivoivia.

    samaa ruokavaliota noudatan noin pääsääntöisin, mutta en nykyään ihan niin kirjaimelliesti (eli sallin poikkeuksia silloin tällöin itselleni). olo pysyy hyvänä ja minunkin laktoosi-intoleranssini on eilistä päivää, maitoa menee reilusti.

    VastaaPoista
  14. Hyvä hyvä, hienosti vedetty!!
    Välitavoitteet tosiaan kannustaa, ja taas jaksaa jatkaa.

    Tsemppiä jatkoon.

    VastaaPoista
  15. Hyvä alku ja minusta aika nopeakin. Mieluusti poistaisin itsestäni noin viisi kiloa, mutta... Ikimaailmassa en voisi luopua ainakaan perunasta, ne lähtis mun kanssa autiolle saarelle! Kaikkea hyvää!
    -PL-

    VastaaPoista
  16. Rakastan riisiä ja pastaa, perunaa en syö, joten mulle ei sopisi tuo ruokavalio.
    Teetkö muulle perheelle kuitenkin "normi" ruuan vai syövätkö samaa kanssasi (siis ei perunaa/pastaa/riisiä)?

    VastaaPoista
  17. Vau! Hienoa! Itsekin olin alkuvuodesta vähähiilarisella ja paino putosi 10kg, mutta kesä toi repsahduksen ja nyt on alkanu kilot hilautua takaisin. Olisko mahdollista, että postailisit tuosta ruokavaliosta edes joskus? Sais itellekin uusia vinkkejä ja tsemppiä.
    T:Heta

    VastaaPoista
  18. Ihailtava saavutus. Itse olen lihonut viimeisen vuoden aikana 30kg ja ei tunnu kivalta. Päätinkin että nyt se loppuu. Pakko loppua koska muuten paukkuu satanen.

    VastaaPoista
  19. Onnea! Hieno saavutus.

    Pitäisi itsekin tehdä samanlainen herkuttelun lopetus, vähän on ollut yritystä, mutta saman verran vastoinkäymisiä ;)

    VastaaPoista
  20. Oikeastaan aika yksinkertaista:syö vähemmän kun kulutat. Mulla paino nousi raskauksissa +15kg/per lapsi mutta nopeasti sain kaiken pois. Yksi herkkupäivä, loput päivät normi-kotiruokaa. Ei mitään poppakonsteja, ei dieettejä eikä ehdottomia kieltäytymisiä mistään.Kunnon hikiliikuntaa pari kertaa viikossa,muuten normaalia arkiliikuntaa. Mitat ovat pysyneet 164cm/61kg jo viisi vuotta tällä taktiikalla. Sopiva paino minulle. Tämä malli ei ole kuuri eikä ruokavalio vaan elämäntapa. Pystytkö jatkamaan hiilihydraatitonta läpi elämän? oletko sitä mieltä että nyt ja AINA syöt niin kuin nyt?

    VastaaPoista
  21. Toooosi hieno juttu!! Eikö tule ihanan energinen olo, kun keventää ja kilot karisevat??!!

    Tällä kertaa en sano, että "pienet sulle", vaan ISOT LÄPYTYKSET KATJA!!

    VastaaPoista
  22. Vau! Ei voi kuin nostaa hattua, sen verran iso juttu elämäntapamuutos on. En jaksa loggautua, mut täältä maalta terkkuja!

    VastaaPoista
  23. Irmastiina: Kiitos, kyllä on itselläkin sellaine olo, että yhdenlainen saavutus on jo tehty.

    Tups: Nimenomaan, itseäni varten tämä juttu on. Vaikka on tässä muidenkin elämä parantunut. lapset syö nykyään huomattavasti vähemmän karkkia.

    SatuSanna: Ei minullakan olisi onnistunut tässä muutaman vuoden sisään, mutta nyt on elämässä sellaine vaihe että voin keskittyä myös ihan vaan itseeni. Siltä pohjalta tuli tunne että nyt :)

    Meeri: Minä saan liikuntaa harmittavan vähän, joten ainut mitä voin tehdä on ruokavalion muutos. Tsemppiä sinne!

    aNNa: Tsemppiä sinne ja kiitos:)

    Vekarus, Nanna ja Tinttarua: Kiitos!

    Tarleena: Suhun tämä ei sitten ilmeisesti tehoa, minä olin yllättynyt ja olen edelleen siitä miten kilot ovat alkaneet lähteä. Ihan näin nopea tahti ei ollut edes suunnitelmissa.

    maiju: ja minä pidin ennen lähes huuhaana :D

    Sari: Kiitos :)

    kati: En minäkään orjallisesti noudata vaikka alussa vasta olenkin. Eilenkin kylässä söin palan omenapiirakkaa ja kermavaahtoa. Minulle tämä on myös kohtuullisuuden opettelua :)

    Kikka: Kiitos, kyllä tässä on iloinen mieli :)

    -PL-: Sen minäkin kuvittelin vaikeimmaksi, tykkään perunasta. Mutta mutta, en ole kaivannut tippaakaan. Ainakaan toistaiseksi :) Nopeasti on tippunut, mutta alussa lähti useampi kilo nestettä, sitten on ollut tasaisempaa pudotusta.

    ninnu: Kaikki ruuat teen nykyään niin, että "liharuoka" käy minullekin, itselleni kasviksia ja muille niitä kasviksia ja sitä perunaa, pastaa tai riisiä. Muu perhe syö lähes kuten ennenkin. Toistaiseksi tuo ei ole ollut ongema, laitan muutenkin niin paljon ruokaa päivän aikana. Yllättävän helppo on ollut olla ilman perunaa, pastaa ja riisiä.

    Heta: Kyllähän sitä vois postailla, vaikka ne mun kokkailut ei mitään erikoisia ole. Tykkään yksinkertaisesta ruuasta :)

    Anonyymi: Se satanen muakin alkoi pelottamaan: Tsemppiä päätöksen tekoon, siitä se lähtee!

    Rva Kepponen: Mulla toimii tuo ei yhtään linja. Syön kyllä joskus 81% suklaata, mutta ei sitä voi syödä kuin pari palaa ja sitten riittää.

    Anonyymi: Ei toimi minulla. Nyt on kaikki turvotukset pois, edes hormonitoiminta ei enää vaikuta siihen. Hyötyliikuntaa minun on hankala harrastaa 10 tuntisten työpäivien päälle. Ei jää vaihtoehdoksi kuin rukata ruokavaliota. Sitä en vanno että loppuelämä menee näin. Mutta nyt mennään näin ja jossain vaiheessa kun on tavoite saavutettua aletaan opetella kuinka paljon elimistö kestää hiilihydraatteja lihomatta. Siinä se suurin haaste onkin. Nyt muuten syön kaloreita yllättävän paljon ja laihdun silti. Liikuntaa en harrasta mitään. Niinpä tässä ei olla kuurilla, vaan elämäntapaa muuttamassa :) nimittäin niitä kuureja on kokeiltu lähes kaikki mitä maailmassa on.

    nanna: Kiitos <3 Olo on ollut kyllä aivan mahtava, tuollainen 10% painonpudotus tekee ihan ihmeitä jaksamiselle. Esim. aamuherätykset onnykyään jo helppoja eikä ainaista tuskaa. Liekö keventymisellä vaikutusta.

    Sissi: Kiitos, tyytyväinen olen itsekin vaikka vähän epäileväinen olin aloittaesani.

    VastaaPoista
  24. Itse olen pudotellut aina kiloni ihan sekaruualla. Myös niin voi elää tuntematta nälkää, mutta pointti onkin uskaltaa syödä riittävästi ja säännöllisesti eikä kituuttaa. Ruisleipää, keitettyä pernaa ja täysjyvää voi kyllä syödä, kun annokset ovat kohtuullisia. Useille kohtuuongelmaisille vhh tuntuu hyvälle, sillä siinä luonnollisesti putoaa annoskoot.

    Tsemppiä jatkoon ja onnea jo saavutetuista kilojen menetyksistä!

    VastaaPoista
  25. Hienoa Katja! Ja kiitos kirjoituksesta, jospa tämä auttaisi itseäni tsemppaamaan ja jatkamaan kuuria. Vuodenvaihteesta mulla on pudonnut 15 kiloa, mutta olen jäänyt jumittamaan. Pitäisi taas katsoa mitä sitä kiiressä suuhunsa nappaa ja lisätä liikuntaa oikein kunnolla.

    VastaaPoista
  26. Mahtavaa!! Hienoa Katja!!!
    Sain keväällä vähän vajaa 10 kg pois, kun jätin hiilihydraatit. Nyt alkoi uudestaan sama kuuri, kun retkahin kesän aikana. Voi kun saisinkin itsestäni niin paljon, että jättäisin suklaan ja muut herkut pois... Karkkipäivä aiheuttikin sen, että lipsuin ja lipsuin..

    VastaaPoista
  27. Vau, hienoa! Täällä ollaan ihan samalla linjalla, vähällä hiilarilinjalla. Olo on parempi ja kilot tippuvat hitaasti, mutta kuitenkin. Lähes seitsemän on lähtenyt seitsemässä viikossa. Hyvä me!

    VastaaPoista
  28. Vau...hienoa, että olet saanut painon putoamaan...minunkin pitäisi, mutta kun oles sellainen herkuttelia..... Keskustelin juuri opettajan kanssa, joka opettaa ravitsemusta ja hän oli tästä hiilihydraatittomasta ruokavaliosta sitä mieltä, että pitkään hän ei suosittele sitä ja diabeetikoille ei ollenkaan, koska pitkät hiilihydraatit ovat niin tärkeitä, mutta niin sanotut nopeat epäterveellisiä. Sanoi, että kolestrolit nousee, jos on pitkään ilman hiilihydraatteja....

    VastaaPoista
  29. jarna: Mun annoskoot on kyllä kasvaneet :DD
    Mutta nyt syön enää kolme kertaa päivässä enkä napostele jatkuvasti. Ja ihme on, että hyvin selviää kolmella ruualla. Kiitos tsempistä!

    Katri: Upea on sinunkin pudotus!! 15 kiloa vuodenvaihteesta on melkoinen saavutus. Perässä tullaan :)

    inkku: Just ton takia mun on pakko pitää nollalinjaa. Nyt ollaan jo niin pitkällä että muun perheen syömät karkit ja herkut ei mua hetkauta, ei tee edes mieli. Tsemppiä sinnekin!

    Peurankello: Hyvä me! Huima pudotus sullakin.

    MaMMeli: Tässä ei ollakaan ilman hiilihydraatteja, vaan vähemmillä ja niillä hyvillä. Sitten kun on aika alkaa ylläpitää tavoitepainoa, nin sitten kokeillaan miten sietää enää leipää ja muita ja mikä on itselle sopiva määrä hiilihydraatteja. Monilla kun katoaa se viljojen sietokyky täysin. Itse olen sitä mieltä että marjoista ja kasviksista saa tarvittavat hiilihydraatit. Ja kolesterolini nyt ei voi olla huonommat kuin vanhalla syömistavallani...
    Jokainen tietää mikä omalle keholle sopii, ja tämä tuntuu sopivan minulle hyvin :)

    VastaaPoista
  30. Vau! Onnea kovasti, iso saavutus!!! Tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
  31. Mahtavaa! Jaksuja jatkoon, oot jo kuitenkin lähes puolessa välissä. Muista palkita itsesi etenkin huonoina päivinä katsomalla peiliin, ja toteamalla, että hemmetin hyvältä näyttää jo nyt, entäs sitten huomenna.

    VastaaPoista
  32. Onnea välitavoitteen saavuttamisesta. Se onkin loistokeino, jos on vähänkään enemmän pudotettavaa. Kun hieman "hämää" itseään, että pudottaa vain muutaman kilon ja sitten on välitavoiteessa, on huomattavasti motivoituneempi kuin rykaisemällä kerralla vaikkapa 15 kiloa.

    Kiva myös, että olet löytänyt itsellesi hyvän tavan pudottaa painoa ja tuntea olosi hyväksi. Se mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella ja omaa kehoa kuuntelemalla saavuttaa parhaat tulokset.

    Tsempitykset täältäkin jatkoa ajatellen!

    -Anki-

    VastaaPoista
  33. Hienoa, onnittelut! Itse pudotin vuosi sitten vhh-ruokavaliolla 12kg ja edelleen jatkan samaa ruokavaliota, en kuitenkaan kauhean neuroottisesti. Olo on energinen ja hyvä. Hyvää jatkoa sinun ruokavaliollesi :)

    VastaaPoista
  34. Jonkun aikaa olen käynyt täällä kurkkimassa ja nyt oli pakko oikein kommentoida..
    Hieno saavutus, Onnea!!
    Itsekin olen vähän aikaa sitten aloittanut vhh-ruokavalion. Olen reilusti ylipainoinen ja joskus tiputtanut "normaalilla" ruokavaliolla n.20kg, jotka kuitenkin on tulleet takaisin.. Vhh on tuntunut tosi hyvältä (paljon paremmalta kuin "normaaliruokavalio") ja kilot tippuu toistaiseksi aika helpontuntuisesti (tietenkin kun on massaa enemmän mitä lähteä). Kasviksia syön minäkin, mutta en perunaa, viljatuotteita, sokeria ym. Vatsa on paljon rauhallisempi kuin ennen. Orjallinen en ole, enkä halua tehdä tästä numeroa, niinpä otan pullan kahvipöydässä kun ollaan kylässä. Silloin huomaa eron selvästi, väsymys iskee ja maha alkaa oireileen. Kannustaa siis jatkamaan tätä :) Minäkin lukisin mielelläni jatkossakin välillä tästä ja ruokaohjeet olis mielenkiintoisia. Ihan perusohjeita etsin netistä, meilläkin koko perhe syö samaa ruokaa, mies ja lapset syö perunaa, riisiä ja pastaa, äiti kasviksia.

    VastaaPoista
  35. Niin ja se piti vielä lisätä että minäkään en ajattele olevani laihdutuskuurilla, vaan opettelen uutta elämäntapaa ja kohtuutta. Mitä enemmän olen aiheesta lukenu ja omat ja muiden kokemukset huomioon ottaen, oon vakuuttunut, että en tarvi esim. perunaa, pastaa, riisiä ja sokeria elääkseni

    VastaaPoista
  36. Iso onnittelurutistus sinulle! Olet sen ansainnut. Sama uhkaava satanen se täälläkin kirvoitti samoille poluille puoli vuotta sitten ja on toiminut! Pikkuhiljaa on painopyörän suunta saatu käännettyä parempaan suuntaan samanlaisilla eväillä kuin sinäkin. Tuntuu ihanalta, kun pieneksi jääneitä vaatteita voi taas pikkuhiljaa mahduttaa istuvasti ylle. Ihan kun olisi shoppailemassa tämän tästä, vaikka vaan kaivaa vaatekaapista vähänkäytettyjen pieneksi jääneiden pinkkaa. Onneksi ei tullut heitettyä kaikkia kamppeita taannoin harmissaan pois, vaan jaksoin uskoa parempaan huomiseen.

    VastaaPoista
  37. Vhh toimii ja sillä voi syödä ihan järkevästi, mulla tippunut viikossa n. 2,5 kg kun aloitin. Olo on jo nyt paljon parempi!

    VastaaPoista
  38. Siis ihan mahtavaa. Minulta on mennyt näin hieno päivitys kokonaan ohi, vaikka täällä lähes päivittäin seikkailenkin.

    Upeeta kerta kaikkiaan. Minulla on aivan sama tilanne kuin sinulla, hassua lukea päivitystäsi, kun se olisi voinut olla tismalleen minun kirjoittamani. Painot, koot yms olivan minuun sopivia.

    Yritän lukea juttusi monta kertaa ja saada siitä itselleni saman sysäyksen painonpudotukseen :)

    Onnea saavutuksestasi ja ilolla seuraan kuinka operaatiosi etenee :)

    VastaaPoista
  39. Onnea hienosta alusta ja tsemppiä jatkoon.

    Itse jätin viljat, pastat, riisin ja perunan pois ruokavaliosta suolistosairauden vuoksi pois kk sitten ja paino pudonnut ihan itsestään 8kg. Mulla on kyllä vielä paljon enenmmän pudotettavaa kuin sulla, mut josko se tästä.
    Olo on ollut kyllä mitä mainioin.

    VastaaPoista
  40. Kunnioitettavaa! Itsehän aloitin viime talvena sen kevennysprojektini, joka meni totaalisesti puihin (pitääkin tehdä postaus aiheesta). Itselläni ei vaan kertakaikkiaan ole sisua ja sitä enemmän vaan arvostan niitä, joilla on!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)