perjantai 10. kesäkuuta 2011

Toivottu tuholainen

Joskus pihapiirin tuholainen voi olla toivottu vieras. Kuten kuvassa näkyvä nokkosperhosen toukkalauma. Viime kesä oli näille hyvä vuosi. Niitä oikein vilisi pihassa ja mikä parasta, söivät nokkoset. Vielä mustia pötkylöitä ei ole näkynyt, mutta taitaa ollakin liian aikaista sillä juhannuksen tienoo on näiden aikaa.  Muita ötököitä sitten kyllä piisaa...

Siitä en ole yhtä iloissani, että se ainut pihassa kasvava äitini syntymäkodista siirretty juhannusruusu on toukkien riivaama. Nuppuja oli tulossa hienosti, mutta kukkiviksi ei taida päästä kuin pari. Ensi kesänä muistan takuulla myrkyttää ruusupuskan jo heti keväällä. Viime vuonna kun sen tuhosi kirvat.

Mukavaa viikonloppua ja muistakaa sunnuntaina Lahden Miniatyyrimessut. Sinne suuntaan minäkin, en myymään vaan ostoksille.

6 kommenttia:

  1. Kirvojen torjuntaa on täällä harrastettu viime päivinä. Niitä on ihmeen paljon ollut ruusupuskassamme! Juhannusruusu kukkii eli juhannuksen tienoosta sekin muistuttaa..

    VastaaPoista
  2. Joo!Sama kävi täällä juhannusruusulle!!Että harmittaa; viime vuonna sen siirsin ja sitten iski kirvat. Tänä vuonna nuppuja on ihan mieletön määrä ja nyt huomaan, että sama tilanne on päällä! KYLLÄ ottaa päähän..Heitin ensiapua, mutta saapa nähä..Teen ensi kesänä samat kun sinä!!

    VastaaPoista
  3. Heeiiii..Lähetäs meilleki muutama tollanen toukka ;)

    Tosin, meillä nokkoset on pysyny aika kivasti poissa,
    kun sain juurineen revittyä pitkin pihamaata pylly pystyssä niitä.

    Ja sen nokkosryteikön tuolla paskakaivojen takana veti mies viikatteella..Se käsittely näytti tehoovan kyllä aika hienosti.
    Useamman viikon ovat pysyneet poissa, pikkasen vaan pilkistelevät.
    Mut olishan se kiva, ku tollaset hyväntekijätoukkaset järsis ne viimeisimmätki ;)

    Mukavaa viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
  4. heippa
    siellä lähistöllä oli kuulemma nähty vähän isompikin otus-karhu!
    Hurjaa.
    Ihania kesäkuvia!

    t.kesämökkiläinen

    VastaaPoista
  5. -T: Taitaa olla tulossa paha kirvakesä. Kurja homma.

    Ruusa: Niin harmittaa täälläkin, tässä vaiheessa kun ei voi enää mitään asialle. Minusta tuntuu muutenkin että puutarhassa on enemmän tuholaisia kuin ennen. Nokkoseen auttaa hyvin niitto tai ruohonleikkuri, eivät tykkää!

    Kesämökkiläinen: Niin kuulemma oli lähistöllä, onneksi en minä nähnyt :)

    VastaaPoista
  6. Ite kerään nokkosia vitamiinipitosuuden takia,syksystä-kevääseen käytän kuivattua nokkosta!
    Kirvat on kyll ärsyttäviä! Ite en oo etes tarksitanu ruusupensaita! Elikkä suopaa vaan ruusuille!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)