perjantai 3. kesäkuuta 2011

Ötökän elämää

Tämä postaus aloittakoot sarjan uudenlaisia juttuja. Kiinnostaa ketään tai ei, niin öttiäisiä on luvassa. Niitä on yllättävän mukava kuvata, ja siksipä kuvia tulee myös blogiin.
Samalla saan harjoitusta lajintunnistuksen kanssa, se kun ei ole helppoa vaikka apuna on joukko hyviä luontokirjoja.
Mikään prokuvaaja en ole, kamerakin on vain tavallinen Canonin pokkari, mutta sanoisin silti että otoksissa on pari helmeä.
Kuten tämä jo viime kesänä kuvattu kuoriainen.
Nimeä tai lajia en ole sille löytänyt, kulta- tai kuparikuoriaiseksi se on liian kapoinen.
 Kasvimaan kupeeseen lentäneelle Suruvaippa-perhoselle on käynyt huonosti. Lentokykyä oli vielä vähän tallessa repaleisista siivistä huolimatta, mutta tuskin pitkään. Joku lintu sai herkullisen suupalan ennemmin tai myöhemmin.
Minä olen ollut kaupunkilaisena suuri ötökkävihaaja.
Täällä maalla suhde luontoon ja erityisesti pieniin ötököihin on muuttunut.
Ne nyt vaan kuuluvat ympäristöön ja jos ei niitä siedä, pitää muuttaa itse pois.
Ötököt ovat ja pysyvät minusta huolimatta.
Olen siis opetellut sietämään.

Paitsi hämähäkkejä!

11 kommenttia:

  1. vaikka maalla asunkin niin silti olen ötökkävihaaja :D tai no, siedän kyllä tuolla pihalla liikkuvat öttiäiset jos ne pysyvät erossa minusta. Sen sijaan en siedä ollenkaan kun ne ötökät valtaavat kesäisin myös tän talon. Keväällä tulee murkut ja niitä on ja paljon! niistä kun päästään niin tulee semmoset hurjan isot mustat koppikset jotka vaeltavat täällä ympäriinsä ja pyrähtelevät lentoon pitkin yötä ja kopsahtelevat lattioille, yöks. En tiedä mitä ovat mutta samaa ongelmaa on muillakin täällä...varmaan nuo pellot vaikuttavat...sitten on itikkaa, kärpästä ja ampparia

    VastaaPoista
  2. Heidi: Meillä murkut oli harmina vain viime keväänä. Myrkyteltiin urakalla ja nyt ei ole enää näkynyt. Toivottavasti ei jatkossakaan. Koppikset sisällä on tosiaan jo vähän liikaa :DD
    Ja itikat nyt kuuluukin samaan inhokastiin hämähäkkien kanssa! ja ne kärpäset loppukesästä...

    VastaaPoista
  3. hienoja kuvia. huomasin itse saman, että niitä ötököitä on kiva kuvata. jotenkin lasten myötä niitä on vain oppinut sietämään, mutta kiva olisi, jos ulkona pysyisivät!

    VastaaPoista
  4. Meillä on tontilla upeita kuparinvärisiä koppiksia... niitä aina kaivaessa tulee esiin. Ja sit on sukeltajia joskus mustan auton päällä, nekin on upeita sinisenmustine selkineen:), että koppikset kiehtoo, muut ei niinkään. Hyttysiä vihaan, varmaan siksi, että vaikka olisin missä seurassa ulkona, niin hyttyset kiusaa eniten mua jostain syystä. Ja ampiaislauman hyökkäyksen kohteeksi joutuneena pelkään kaikkia isompia surisevia, paitsi jos ehdin tunnistaa ne muuksi kuin amppareiksi. Onko teidän pihoilla muuten mehiläisiä, tämä on ensimmäinen paikka missä olen niitä huomannut?

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuva tuo ensimmäinen!

    Mää siedän ötököitä niinkauan kun ei tarvitse niihin koskea. Muksut on innokkaita ötökkätutkijoita. Niitä kerätään myös purkkeihin, tarkkaan miettivät mitä lehtiä ja kukkia kunkin asumukseen laitetaan. Kyllä ne sitten aina luontoon takaisin päästetään.

    Näin kirjakaupassa kivan kirjasarjan. Sellaisia pieniä taskuun mahtuvia muovitetuin sivuin varustettuja. Oli ainakin tunnista ötökkä, tunnista perhonen ja tunnista lintu. Kaloistakin saatoi olla omansa. Saatanpa sen ötökkäkirjan hommata, kun ei se meidän luonnontuntija-mummi aina ole matkassa :)

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia! Minäkin kaupunkilaisena maalle muuttaneena olen opetellut elämään ötökkäkammoni kanssa. Täytyy sanoa, että vaikka mies muutama viikko sitten sanoi, että pönttöuunin taakse livahti melkein lintuhämähäkin (!?) kokoinen hämähäkki, niin ei tunnu missään, kunhan se ei ole hiiri.

    VastaaPoista
  7. Toi eka kuva on kyllä ihan huikea! Mä en ole koskaan hämähäkkejä pelänny tai kammonnu, mutta kaikki surisevat ja pörisevät saa ihon kananlihalle. Olen ampiaisille ja paarmoille allerginen, joten mieluummin pysyn kaukana noista surraajista... hyh!

    Kivaa viikonloppua!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  8. Peurankello: Kiitos :)

    Kati: Ulkona ne ötökät saa pysyä minunkin mielestä.

    Irmastiina: Ole hyvä :)

    Kirsi: Sukeltajia on ollut meidänkin pihassa. Järvi on linnuntietä aika lähellä ja sieltä varmaan tulevat. Kimalaisia ja ampiaisia on paljon, mehiläisistä en ole varma.

    Kikka: Kiitos kirjavinkistä! Täytyy käydä katsomassa olisivatko meillekin sopivat kirjat.

    Sara: Mulle taas käy hiiret kunhan ei ole hämähäkkejä :))

    Päivi: Allergia onkin hyvä syy vältellä pörriäisiä. Paarmat on pahoja, niistä tulee mulle isot paukamat.

    VastaaPoista
  9. Hieno kuva :)
    Kuvan öttiäinen taitaa olla lehtikärsäkäs. Kuva löytyy tuolta: http://www.otokka.linkisti.net/?ACT=showpic&K=2&Pic=389&sivunalku=40&si=55
    Kuvassa se vaan on erivärinen kuin sinulla, mutta muuten näyttäisi täsmäävän tuntomerkit :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)