torstai 23. kesäkuuta 2011

Ostoksilla

Tämän viikon vapaapäivä oli tilin saldon surma. Ensin ajattelin odotella syysvaatteiden kanssa juhannuksen jälkeisiin alennusmyynteihin, mutta vapaapäivä veti kaupunkiin kun sinne kerran muutenkin oli asiaa.

Poikien pitkähihaiset paidat on ostettu Benettonilta. Minusta hinta-laatusuhde on niissä sopiva ja trikoo mukavan ohutta. Luomupuuvilla ei ole haitaksi vaikka sitä ei kaikissa vaatteissa ole. Viime talvena pojilla oli paljon PO.P:n vaatteita, mutta kuosit ovat tökkineet minua jo vähän aikaa. Raidallisetkin ovat olleet ihan jotain muuta kuin mieluisia. Syksyn kuoseja siis odotellen.
 Meillä kärsitään samasta ongelmasta kuin niin monen muunkin poikalapsen kotona. Mistä löytää riittävän kapeita college-housuja. Yhdet hyvät löysin Lahden Minimoresta Name it:n mallistosta. Harmaa väri kävi meille oikein hyvin. Kuvassa vain yhdet, mutta ostin heti molemmille pienille pojille nämä.
 Omituinen poseerauskuva kuopuksesta, mutta ei tuosta väkkyrästä enää oikein saa otettua kuvia. Pistää heti leikiksi. Star Wars on tällä hetkellä poikien fanituskohde numero yksi. Aiheeseen sopivat paidat löytyi tietenkin Legolta. Paidat piti saada heti päälle, ja tänään jo suoraan kuivatusnarulta napaa peittämään. Ei niin äidin mieleistä painatusta, mutta pitää olla pojillekin mieluista.
 Paras löytö oli ehkä tämä Sokokselta ostettu Icepeakin takki keskimmäiselle pojalle. Tarkoitus oli ostaa syksymmällä PO.P:n takki mutta tämä vaihtoehto oli puoleen hintaan ja merkin vaatteet on jo aiemmin meillä hyviksi todettuja. Ainut että koot menee vähän hassusti. 120cm:n jälkeen tulee suoraan koko 140cm. Sitä kokoa on nyt tuo takki eikä ole kyllä kauhean reilu. Vanha takki on PO.P:lta ja se on kokoa 128cm ja aika pieni jo.
Sään puolesta täällä ainakin on ollut jo viikon verran syksyä. Nyt saisi aurinkoa pilkahtaa vähän reilumminkin. Juhannus on pyhitetty puutarhalle ja maalinpoistolle. Ja lupaan postailla kun ihan kotona ollaan ja blogger suostuu taas kuvien lataukseen. Mielessä muhii juttu aiheesta joutomaasta puutarhaksi.

Mukavaa ja leppoisaa juhannusta kaikille!

11 kommenttia:

  1. Syksyltä tosiaan tuntuu, kun tuuli ulvoo nurkissa ja sade piiskaa ikkunoihin :-(
    Silti, mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Hyvää juhannusta, jospa ilmat selkenevät heinäkuussa... :)

    VastaaPoista
  3. Iloista ja toivottavasti aurinkoista juhannusta!

    Olen tässä vähän ihmetellyt koska poika ilmoittaa, ettei suostu enää Muumi-paitoja käyttämään :-) No on sillä onneksi muutama hämähäkkimies-paitakin...

    VastaaPoista
  4. Meillä fanitetaan myös Star Warsia. Kävin maanantaina nopeasti hakemassa pojille alesta Star Wars paidat ja pojat ovat sitkeästi pitäneet vain niitä vaikka sään puolesta ulkona pitäisi olla takki.

    VastaaPoista
  5. Juu takki on pakollinen varuste just nyt, tylsää. Toivottavasti helteitäkin saatais.

    Star Wars-fanitus on nyt pienessä laskusuhdanteessa, mutta toki aiheen paitoja kaapista löytyy useita.

    VastaaPoista
  6. Ihania vaastteita pojille. Maalin poistoa täälläkin juhannuksena :)

    Hyvää mittumaaria!

    VastaaPoista
  7. Täällä tuuli yltyy, taitaa myrsky olla ihan nurkan takana. Toivottavasti ensi viikolla jo lämpenisi!

    VastaaPoista
  8. Mukavaa juhannuksen aikaa sateista huolimatta!

    VastaaPoista
  9. Hyvää Juhannusta täältäkin!
    Meillä on ihan tavallinen arkipäivä, kouluakin vielä heinäkuun lopulle.
    Tuuli ei onneksi ulvo nurkissa, on puolipilvistä, ja sateiden puolesta voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa. Viikonlopulle sentään luvassa jo hellettä, vaikka henk.koht. tykkäänkin enemmän tämmösestä ei niin kuumasta. Pikkuremppaa tiedossa, jos vaikka vaihdettaisiin asuntoa.

    Star Wars on täälläkin aika 'in', ja legonraatoja makaa lattialla yhtenään, ovat kai sotineet. Ensi syksyn takit jemmasin jo talvella, mutta nyt alkaa syksyn koulupukujen metsästys, ennen kuin on rekit tyhjät. Että kehtaavatkin kasvaa koko ajan!

    Iiris

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)