torstai 7. lokakuuta 2010

Kaakaot lattialla

Ette kyllä saa siitä ihan vielä kuvaa. Vasta viikonloppuna päästään sutimaan sillä tuo katon korjaaminen ihan ministikin on sikahidasta. Himo maalaamiseen olisi kyllä jo kova, se on ihan lempipuuhiani.
 Lattiaan siis valittiin maaliksi Betolux kaikkien hengittävyys sääntöjen vastaisesti. Vaihtoehtona oli Uulan lattiamaali terästettynä venelakalla. Sitä ei nyt sitten lähdetty testailemaan ja sekin olisi tainnut olla ihan yhtä hengittämätön ratkaisu. Ehkä tästä nyt ei kuitenkaan seuraa hometaloa.

Pöntön pienen ikkunan kautta kaakao näyttää kovin hyvältä sävyltä.
Kattomaalin ostaminen olikin sitten ihan oma juttunsa. Miehen kanssa sovittiin Uulan Into-maalista jota on jo vanhimman pojan huoneen katossa. Terrassa kävi sitten toisin. Uulan himmeä sisäöljymaali (munamatta)  oli poistotarjouksessa. Pikainen soitto miehelle ja lupa maalin vaihtamiselle heltisi.  Sävyksi olimme ajatelleet valkoista sävytettynä hitusella ruskeaa. Vaan toisin kävi tässäkin.

Myyjä nappasikin käteensä epähuomiossa vihreän sävypastan ja ehti laittaa sitä pönttöön 5g. No eihän tuollainen määrä haittaa mitään 10 litran pönikässä. Sitten vain lisättiin umbraa perään ja myyjä lykkäsi maalille lisää alennusta. Alunperinkin omasta sävystä taisi tulla nyt ihan oma sävy. Eiköhän se ole ihan ok, ainakin ennen näistä vahinkosävyistä on tullut ihan parhaita.

Säästyneet maalirahat törsäsin samantien siemeniin.
Olivat kaikki Lahden Terrassa -70%. Aiempien kokemusten perusteella itävät ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin tuoreemmatkin siemenet.

Taidan olla keväällä pulassa noiden pussien kanssa.
Tuli hamstrattua enemmän kuin muutama.




11 kommenttia:

  1. No vautsi! Toihan kuulostaa tosi hyvältä! Ehdottomasti sitten kuvia.

    Harvoin käy niin hyvää flaksia, että osuu ale-maalien viereen, just silloin kun niitä tarvii. Mä osuin ale-betoluxien viereen aikanaan täydellisellä hetkellä. Olivat kaikki alessa, kun etikettien uusinta oli käynnissä. Se oli löytö!

    VastaaPoista
  2. Hihhei, älä huoli. Mä kuule iskin kaikki sipulit ja siemenet maahan kesällä ja osan syksyllä, kaikkien sääntöjen vastaisesti. Ja arvaa mitä? Morsiushuntukin ehti kasvaa ihan isoksi puskaksi ja maasta pukkaa jo muutakin vihreää. Taimet ja sipulit ovat kaikki syksyllä niin halpoja että niissä säästää ison rahan. Niin pitkään kun maa on sula niin kaikkea voi kuulema istuttaa (no, eriasia on tietysti miten ne kasvavat jatkossa,mutta onhan niitä maanantaikappaleita tosiaan niissä normaalihintaisissakin siemenissä ja sipuleissa!).

    Kaunis väri muuten tuo kaakao;-) Tsemppiä sinne ja kauniita, kuulaita päiviä!

    VastaaPoista
  3. Munamatta on oikein hyvä maali, meillä sitä käytettiin kuistilla seiniin. Ajattelin, että se on jo loppuunmyyty. Täytyykin käydä katsomassa josko vielä jostain löytyisi.

    VastaaPoista
  4. Vekarus: Tekee ihan kaakaota mieli vaikka ei olekaan lempijuomaani :)

    nanna: Tunnustan käyneeni välillä kyttäämässä Terran maalinurkkaa sillä silmällä jos olisi meille sopivia poistoja. Eipä ole tietenkään ollut. Nyt sitten kun menen ostamaan sitä maalia ihan listahinnalla niin heti oli alennuksessa. Tuo on ilmeisesti poistuva tuote.

    Aamunkukka: Mä taidan olla samanlainen puutarhuri. Taimia en ole tänä syksynä ostellut lisää, mutta sipuleita tuolla olisi odottamassa. Meinasin kaivaa vaan ison kuopan ja heitän könttinä sinne. Kasvaa sitten miten kasvaa :D

    Kesäkukka: Mukava kuulla kokemuksia. Lahden Terraan jäi pari 10 litran pönttöä mutta pieniä ei tainnut olla enää.

    VastaaPoista
  5. Muuten niitä poliiseja saa Kodin ykkösen yllätyspäiviltä (netistäkin) ihan edulliseen hintaan vielä muutaman päivän :-) Ja settiin saa muitakin osia...

    http://www.kodin1.com/webapp/wcs/stores/servlet/CategoryDisplay?storeId=3444&catalogId=3444&shopId=3140935&compartmentId=3140936&categoryId=3140936

    VastaaPoista
  6. Tosi kivan värinen tuo kaakaomaali :) Ja kukkiahan ei voi olla liikaa..!

    VastaaPoista
  7. Näyttää ihan syötävältä tuo "kaakaomaali". (johtuneeko karkkilakosta...? ;))

    Kyllä kävi ihan sairaan hyvä mäihä maalien kanssa! Kuvia odotellessa. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  8. Kaakao kuulostaa herkulliselle värille :) Minä juuri maalasin keittiön yhden paneliseinän Uulan pellavaöljymaalilla, siinä on vain niiiiin pitkä kuivumisaika...
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Mukava nähdä sitten valmiita pintoja, mää niin tykkään "ei niin tavallisista" väri vaihtoehdoista. Meilläki lattiat maalattu betoluxilla, kulutuksen takia. Joskus on vaan pakko miettiä asioita käytön kannalta ja meillä todellaki lapset ja koira pitää siitä huolen, että lattia on kovalla käytöllä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)