sunnuntai 15. syyskuuta 2019

On se ilmoja pidellyt

Syyskuu on ollut täällä päin kovin sateinen, tänäänkin on satanut koko päivän. Perjantaina lähdin siskon ruokapatojen ääreen, mukana oli keskimmäinen poika ja vanhin lapsenlapsi. Teki ottaa etäisyyttä kotiin jossa on nyt paljon muistoja Aatusta, oli niin hyvä saada muuta ajateltavaa. Kiitos kaikille edellisen postauksen myötätunnosta ja mukana elämisestä. Lemmikistä luopuminen on kova paikka vaikka kuinka tietäisi tekevänsä oikein.
 Japaninruusukvitteni kypsyttelee hedelmiään. Jostain luin, että nämä voi ottaa sisälle kypsymään jos säät ulkona kylmenee liikaa. Näin taidan tehdä sillä tänne on luvattu hyvin matalia yölämpötiloja. Jospa saisin vihdoin kokeiltua hillon tekoa ruusukvittenistä.

Luumulehdon komistus on japaninhortensia 'Pinky Winky'. Joka talvi jänikset syövät tästä latvoja mutta se ei haittaa, pensas kukkii vain komeammin.
Kukinnot muuttuvat pikkuhiljaa punaisiksi ollen lopulta täysin punaiset. 

 Päivänliljat olivat tänä vuonna myöhäisiä, 'Pink Damask' on availlut vasta reilun parin viikon ajan nuppujaan.
Hollanninlumimarja 'Mother of Pearl', kesän parhaimpia taimilöytöjä. Muutama marja on alkanut muuttua vaaleanpunaiseksi.
Enpä tiedä onko tänä syksynä enää odotettavissa näin sinistä taivasta, toivottavasti on. Kuvassa on saunan takana kasvava punalehtiruusu joka on vihreä varjoisan kasvupaikan takia. Marjat on kuitenkin komeat ja talvella lintujen herkkua.

Huomenna alkaa uusi viikko, minulla on edessä hampaanpoisto heti maanantaiaamuna. Tällä kertaa todennäköisesti vähän kimurantimpi poisto, hampaan juuri kasvaa röntgenkuvan kukaan kovin vinoon. Pitäkää peukkuja, että poisto sujuu hyvin, olen muutenkin ihan paniikissa asian takia.

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, hammas lähti yllättävän helposti. Niin kuintenkin jännitin että koko päivä meni sohvalla.

      Poista
  2. Voi, onnea tosiaan operaatioon, ei ihme, että paniikki iskee. Kyllä on kaunis japaninhortensia ja samoin Pink Damask! Ihania lajeja on niin paljon, ettei kaikkia voi millään saada, vaikka haluaisikin. Näiden blogiesittelyjen myötä on kyllä jäänyt mieleen monta kasvia, mitkä ovat taimikaupassa muuttaneet ostoskärryyn, kun sellaisen on kaupassa huomannut. Sade tekee kyllä hyvää, mutta väleissä voisi kyllä olla poutapäiviäkin, että saisi jotain puuhia eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, operaatiosta selvitty. Vänkyrä juuri lähti suosiolla. Hortensialajikkeita on ihan liikaa, siis ihania kun ovat kaikki. Nyt tarvittaisiin muutama poutapäivä täälläkin jotta saisi kukkasipulit maahan.

      Poista
  3. Upea hortensian olet kasvattanut. Ja tsemppiä hampaan poistoon. Täällä sataa koko ajan ei kerkiä kuin saappaat jalkaan vetää niin saa tulla sisälle. Pitäisi vähän siirtoja tehdä penkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin olisi paljon hommia mitä tehdä, onneksi sääennuste sanoo että pari päivää olisi kaunista.

      Poista
  4. Kaunis tuo hollanninlumimarja, en ole sellaista ennen nähnytkään.
    Joo, kelit on olleet töissäkin ajoittain haastavia. Yhdellä uuden pihan työmaalla upposimme multaan totaalisesti, joten pensaille kuorikatteen levitys jäi toiseen kertaan.
    Niin ja onnea hammasoperaatioon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hollanninlumimarja on vaaleanpunainen versio lumimarjasta. Toivottavasti se kestää meillä, on tavallista lumimarjaa herkempi.

      Poista
  5. Aivan mahtava tuo 'Pinky Winky' hortensia.
    Tsemppiä hampaanpoistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kauneimpia hortensioita. Kiitos, tsemppiä tarvittiin, olen muutenkin pelkopotilas hammaslääkärissä ja edellisen hampaanpoiston jälkeen pelotti oikeasti paljon. Nyt oli hyvä lääkäri, taitolaji se on hampaanpoistokin.

      Poista
  6. surullista se on kun oma lemmikistä pitää luopua.
    Toivottavasti hampaan poisto sujui hyvin.
    Ihania kuvia oot ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on surullista mutta lohduttaa että nyt Aatulla on hyvä.

      Poista
  7. Toivottavasti selvisit hyvin hampaan poistosta.

    Suloinen päivänlilja yllättäjä. Syyshortensiakin on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin selvisin, oli taitava poistaja. Päivänliljat joskus yllättää.

      Poista
  8. Kiva, että hampaan poisto meni odotettua paremmin.
    Hollannin lumimarja on kaunis. Onkohan se yhtä herkkä leviämään, kuin tavallinen lumimarja? Ehkä ei. Minun samanvärinen päivänliljani on kukkinut iät ja ajat sitten. Nyt sain sille nimen, joka on ollut tähän saakka kadoksissa.
    Lemmikin menettäminen tuo suurta surua, kuin hyvän ystävän menettäminen konsanaan. Ystäviähän ne karvakaverit meille ovat. Juuson kuolemasta on jo yli vuosi ja yhä "kuulen" sen ruokakupin kilinää ja tassujen tömähdyksiä. Ikävä on edelleen, vaikka tiedän sillä olevan nyt paljon parempi, kuin viimeisinä viikkoinaan.

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis tuo lumimarja ja ihanat hortensiat! Onneksi hammas lähti suosiolla ja sait tästä paremman kokemuksen kuin edellisestä hampaanpoistosta. Voimia ja jaksamista koko perheelle! Lemmikin menettäminen on raskas paikka.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)