torstai 12. syyskuuta 2019

Kiitoskirje Aatulle

Kiitos sattuman oikun joka lähetti Aatun perheeseemme. Aatulle kiitos luottamuksesta jota emme saaneet automaattisesti vaan vuosien työn jälkeen. Kiitos siitä, että näytit meille mitä on eläimen kiitollisuus.
 Aatu kiitos siitä kärsivällisyydestä millä kohtelit perheeseen uutena tulleita kissoja. Kiitos jo edesmenneen Oton parhaana ystävänä toimimisesta.
 Kiitos kaikista niistä ihanista juttuhetkistä jolloin kehräsit ja kuuntelit surujani ja huoliani. Kiitos yhteisestä puutarha-ajasta.
 Kiitos kotimme ja reviirin urheasta puolustamisesta, koit taistot niin naapurin kissojen, ilveksen kuin kyynkin kanssa mutta selviydyit niistä. Kiitos niistä monista huumorin hetkistä joita koimme kanssasi.
 Kiitos vanhuuden päivistä luonamme. Silloisissa hetkissä en aina osannut iloita kun pyysin pissojasi lattialta pois. Kiitos kun kestit tyyneydellä motkottamiseni.
 Kiitos ystävystymisestä lastenlasten kanssa. Kiitos vahtivuoroista joilloin kiersit myös naapurien pihat. Kiitos siitä ihanan omituisesta luonteesta jonka valloittavuutta saimme seurata. Kiitos siitä hetkestä jolloin tajusin, että olit jo itsekin valmis lähtemään. Kiitos viimeisestä matkasta eläinlääkäriin, en tiedä kumpi meistä lohdutti enemmän toista. Kiitos siitä rauhallisuudesta jolla kohtasit viimeisen hetkesi tärkeiden ihmisten ympäröimänä.
Viimeisenä kiitos Aatu siitä suuresta rakkaudesta jota sinulta saimme.

Aatu
 -11.9.2019

38 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa sinulle Aatu! Pilven reunalla on monta kivaa karvakaveria sinua hellin tassuin ja pehmein puskuin vastaanottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että siellä on monta kaveria odottamassa. Hautapaikan sai Oton vierestä, ison kuusen katveesta. Vaikka lähtö oli tiedossa jo talvesta saakka niin kyllä se vaan kirvelee sydämessä kun hetki koitti.

      Poista
  2. Hyvää matkaa Aatu.
    Kivasti ja koskettavasti kirjoitat, sillä kyyneleet silmissä luin. Lemmikit antavat niin paljon, mutta raskas päätös on meidän tehtävä, kuten minäkin joskus Iitan kanssa sen päätöksen joudun tekemään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyyneleet silmissä kirjoitin. Aatun tarina on hieno ja olen niin onnellinen siitä että saimme antaa sille hyvän loppuelämän ensivuosien kurjuuden jälkeen.

      Poista
  3. Itku silmässä luin koskettavan kirjeesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kirjoitin itku silmässä, luopumisen tuskassa ei auta kuin aika.

      Poista
  4. Itku tulee. Osanotto suureen suruun ♥
    Aatulla oli ihanat tupsukorvat ♥
    Kuka tietää, ehkä Aatu ja Otto tapaavat taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aatun korvatupsut saivat aina hyvälle mielelle. Suru ja ikävä on kova, onneksi tiedän että aika auttaa. Luulen Aatun jo olevan Oton luona.

      Poista
  5. ❤ Kuulostaa hyvältä yhteiseltä elämältä. Aatu sai selvästi teillä itselleen parhaimman mahdollisen kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Aatu sai hyvän kodin vaikka itse sanonkin, entisestä pelokkaasta ja arasta kissasta kuoriutui lopulta hyvä kotikissa joka oppi sittenkin luottamaan ihmisiin.

      Poista
  6. Hyvää matkaa Aatulle sateenkaarisillalle kavereiden luo.🐾❤.
    Niin tiedän nuo kiitollisuuden ja kaipauksen tunteet, jotka rakas kissaystävä jättää sydämeen 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipaus on kova, vielä katse hakee kissaa kun tulee taloon sisään tai tekee mieli kurkistaa odotteleeko Aatu kuistilla, ei odottele.

      Poista
  7. Voi Aatua! Paljon iloa se teille toi, kuten moni eläinystävämme tekee. Kaunis kiitoskirje!

    VastaaPoista
  8. Niin kauniisti kirjoitettu! Nämä rakkaat lemmikit ovat omia persoonia ja luopuminen on surua, toisaalta pitää olla rohkeutta saattaa rakas karvakaveri rajan yli kun aika on. Onnelliset muistot ja tarinat jäävät elämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirsin eläinlääkärille soittamista monta kertaa vaikka päätös oli jo tehty. Nyt olen surun lisäksi myös tyytyväinen että Aatu sai lähteä, nyt oli sen aika ennen kuin olo olisi mennyt liian huonoksi. Mutta hyvät muistot jäi.

      Poista
  9. Hyvää matkaa Aatu ❤️ Lemmikin lähtö on aina suuri suru ja ikävä ja kaipaus on läsnä. Aika parantaa ja muistot säilyvät hyvinkin kaukaa.
    Lapsuuteni Mirri-kissa ei ole unohtunut ja vaikka sen muisto onkin haalistunut on se kuitenkin tärkeässä osassa lapsuuden kodin menoa ja meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika onneksi parantaa ja surra pitää rauhassa. Aatu on ollut osa minun lasten lapsuutta, siksi tärkeä heille.

      Poista
  10. Minäkin itken täällä, koiraihminen vaikka enempi olenkin. Koskettava jäähyväiskirje ja ihanasti kerrottu teidän yhteinen taipale. Muistot säilyvät sydämissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli hyvä yhteinen taipale. Kun Aatu tuli meille, etsimme sopivaa pentua mutta jokin siinä viestissä kolahti jonka sain Aatun edelliseltä perheeltä. Enkä koskaan katunut Aatun hakemista meille.

      Poista
  11. Hyvää matkaa Aatulle! Kyynel vierähti silmäkulmaan, kun luin kirjettäsi. Rakkaasta lemmikistä luopuminen on aina tuskallista. Aatulla oli hyvä elämä kanssanne ja ne muistot lohduttavat. Lämmin osanotto suruunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuska on aina hirvittävä, onneksi aika auttaa.

      Poista
  12. Osanottoni! Itku tuli kaunista muistokirjoitusta lukiessa. Aatulle hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aatulla on nyt rauha, ei vaivoja eikä murheita.

      Poista
  13. Hyvää matkaa komea Aatu! Kirjoitit todella kauniisti, mieleen nousivat monet edeltä menneet kissat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aatun mukana taisin surra kaikkia menettämiämme kissoja, rakkaita olivat kaikki.

      Poista
  14. Pieni ystävä jättää jälkeensä suuren surun ja ihanat muistot. Luopuminen on vaikeaa, mutta kertoo samalla kuinka rakas perheenjäsen Aatu oli. Tassunjäljet jää sydämeen. Myötätuntoisin ajatuksin Kaija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aatu oli rakas, nyt on outoa kun se ei aamulla tallustele vastaan tai herätä yöllä päästämään pihalle, Aatu kun ei tykännyt koskaan käydä hiekkalaatikolla. Eikä kukaan kerjää ruokaa laittaessa pientä herkkupalaa.

      Poista
  15. Hyvää matkaa Aatu. Onneksi teille jäi ihanat muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jäi, hyvät muistot ja lohduttamaan monta hyvää kissakaveria.

      Poista
  16. Sumein silmin minäkin kirjoitustasi luin, oma rakas lemmikki jättää paljon muistoja ja ikävä on suuri. Aatulle hyvää matkaa ja onnellisia kissanpäiviä toisaalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, Aatu oli hyvä kaveri, sopuisa ja sydän täynnä kultaa.

      Poista
  17. Osanottoni! Tuli ihan itku tätä lukiessa. Lemmikeistä tulee rakkaita perheenjäseniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät kosteina luen näitä kommentteja. Lemmikit on tärkeä osa elämää, niihin kiintyy ja niistä tulee perheenjäseniä. Sellaisesta on kova pala luopua.

      Poista
  18. Voimahali! Hyvää matkaa Aatulle. Kaunis kirjoitus. Tuli tippa linssiin täälläkin. Kaunis kisu.

    VastaaPoista
  19. Lämmin osanotto rakkaan ystävän poismenon johdosta <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)