keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Kuurupiiloa ferritiinin kanssa

Joulukuussa iloitsin kohonneista rauta-arvoista, olokin sen kertoi, että raudan syönti on kannattanut. Lääkäri määräsi seuraavan kontrollin kahden kuukauden päähän, rautaa pitäisi nauttia siihen saakka edelleen 100mg vuorokaudessa.
 Tällä viikolla kävin sitten siinä kahden kuukauden kontrollissa ja tänään sain tietää tulokset joita yritän nyt sulatella. Hemoglobiini oli noussut sen ollen joulukuussa 115 ja nyt 119. Ferritiini eli varastorauta oli joulukuussa 14 ja nyt 9. Ensimmäinen ajatus oli, että eihän tämä voi olla mahdollista. Oli fiilis kuin olisi vedetty matto pois jalkojen alta. Säntillisesti rautaa tupla-annoksella useampi kuukausi ja tässä tulos, arvot vain huononevat.
 No tulipahan selitys sille miksi väsymys ja päänsäryt ovat palanneet. Lääkäri laittoi nyt asiassani pallon sisätautien polille, katsotaan mitä sanovat tilanteesta kun rauta ei imeydy. Eihän nuo arvot ole kummoiset kun ajattelee, että syksyllä lähdettiin tilanteesta missä hemoglobiini oli 106 ja varastorauta 6. Syömälläni annostuksella olisi arvojen pitänyt nousta hurjan paljon reilummin.
 Fiilis on nyt se, että olen ihan loppu tähän kuurupiiloleikkiin näiden arvojen ja oloni kanssa. Sen päätin, että odotan polin vastausta ja jos se on mielestäni väärä eli minut jätetään omilleen eikä asiaa tutkita tai en saa rautaa muulla tavoin menen yksityiselle asiantuntijalle maksoi mitä maksoi.
Tsemppiä kaikille saman asian kanssa piilosta leikkiville. Ei tämä ole kivaa eikä missään nimessä hyvä juttu, väsymys kun on sitä luokkaa, että meinaa nukahtaa auton rattiin kun palaa töistä kotiin niin eihän tässä ole mitään järkeä sinnitellä.

Kuvituksena oman pihan ruusuja viime kesältä.

28 kommenttia:

  1. Kovin näyttää olevan pinnalla tämä ferritiinin mittaus. Toivottavasti julkinen puoli osaisi reagoida asiaan positiivisesti ja pysyä hoidon tarpeessa mukana. Täällä samat vinkeet kuin sullakin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Anemia minua on kiusannut aina mutta vasta viime vuonna otettiin myös ferriitiiniarvot kun pyysin, hyvä kun otettiin, nehän oli tosi matalat. Nuorempana tätä jaksoi paremmin mutta nyt alkaa olla paukut loppu.

      Poista
  2. Aikamoista kuurupiiloa tosiaan, jaksamista sinne. Vaikka arvot eivät olekaan kohdallaan niin ruusukuvat sen sijaan ovat. Aivan ihania kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut on ihania, tuli itsellekin samalla kukkaterapiaa kun hain arkistosta kuvia.

      Poista
  3. Toivottavasti apu löytyy ja olo kohenee, voimia. Ruusut ovat jokatapauksessa ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jostain tulee apua, ei puoliteholla käyden ole mielekästä olla.

      Poista
  4. Voi jestas mitä arvoja. Luulis, että rupiaasisivat penkomahan pikkuusen syvemmältä. Oi, mitä ruusukuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi alkaa mutta kun se maksaa, vetkuttelevat viimeiseen asti. Ruusut on ihania, ihastun niihin vuosi vuodelta enemmän.

      Poista
  5. Likka on syöny rautaa vuoden verran, ja nyt vasta rauta-arvot lähtivät nousuun. Ferritiini oli alkujaan 26 ja se on noussut 56:een. Hemoglobiinikin on pari pykälää alarajan yläpuolella. Nyt alkaa myös hurja väsymys vähän hellittää. Se on ollut se kaikkein pahin oire.

    Sulla on kyllä ihan susikurjat arvot, joten toivottavasti pääset rautainfuusioon. Sehän ei maksakaan itse kustannettuna kuin jotain 700 euroa. Ihan hurja hinta, jos ei satu olemaan rikas.

    Kiitos ihanista ruusun kuvista, ja toivotan sulle vahvaa piristymistä tavalla tai toisella. On ikävää olla alle puolitehoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hidasta on nousu ja näköjään varastot voi laskea vaikka syö rautaa. Ihan heti ei ole varaa mennä yksityisesti rautatankkaukseen mutta jos julkisen kautta pääsisi, luulisi jos mitään syytä ei raudan vähyydelle löydy.
      Ensi kesänä on tavoitteena laittaa pari ruusua lisää, ne on puutarhan kaunottaria.

      Poista
  6. Toivottavasti saat nyt pikaisesti selvyyttä ja apua asiaan.
    Todella kauniita ruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon itsekin pikaista selvyyttä, eläminen puoliteholla ei ole kivaa.

      Poista
  7. Ruususi ovat kauniita, vaikka eivät tarjoa suurtakaan lohtua tilaasi. Oletko saanut rautaa suoraan verenkiertoon tiputettuna? Äidilläni auttoi heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole saanut suoraan suoneen vaikka olen sitä toivonut, täällä taitaa olla siihen todella korkeat kriteerit, pitää kai olla puolikuollut ennen kuin saa.
      Vähän ruusut lohduttavat, on ihana ajatella että ruusujen aika on taas edessä.

      Poista
  8. Ihanan kesäiset ruusukuvat ja auringon lämpöä! Toivottavasti saat apua nopeasti. Aika hurjaltahan tuo tilanteesi kuulostaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa mielessä on ollut että tilanne on paha mutta kun kirjoitin sitä tähän niin tajusin miten hurja veriarvojeni kehnous on.

      Poista
  9. Toivottavasti saat apua tilanteeseen!! Ruusukuvasi ovat ihastuttavia!

    VastaaPoista
  10. Samaisen ongelman kanssa paininut lapsesta saakka ja eräs työterveyslääkäri ihmetteli asiaa ja lisäsi Calpron labroihin. Syyksi paljastui Crohnin tauti joka jäi muiden ongelmien varjoon. Toivottavasti syy seuraus löytyisi ja jatkat näitä ihania puutarhapäivityksiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on tällä hetkellä ihan sama mikä paljastuu syyksi, kunhan vain saisi veriarvot kuntoon ja olon paremmaksi. Monestihan näistä taustalta paljastuu muutakin.

      Poista
  11. Onpa kurja uutinen. Toivottavasti saat pian kutsun sisätautilääkärille ja jatkavat asian selvittämistä sekä tietenkin myös hoitamista.
    Olen tähän saakka kovasti kiitellyt julkista terveydenhoitoa. Kokemukset niin omalla kuin vanhempienikin osalla ovat olleet hyviä. Tämän alkaneen vuoden aikana olen törmännyt ihan idioottimaisiin ratkaisuihin ja lähetteiden palautumiseen perusterveydenhoitoon. Tutkimatta vaivojen syitä ja tapaamatta minua lisätään vain lääkkeitä ja sanotaan, että koitetaan ensin, auttaisivatko ne. Lääkkeiden sivuvaikutuksien minimoimiseksi ja hoitamiseksi lisätään päälle toinen tai kolmaskin lääke. Terveyskeskuslääkäri on ihan ymmällään tilanteesta ja sanoo, ettei ennen ole tällaista ollut. Kannan rahaa apteekkiin ja olen kohta kuin zombi. Yksityiselle en voi mennä, sillä siihen ei vaan rahat riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksityistä karsastan siksikin että minusta veroja vastaan julkisen puolen pitää toimia. Tyttären kohdalla ms-taudin hoito on ollut loistavaa, malliesimerkki kuinka sairaanhoidon pitäisi toimia. Mutta miksi se joissain kohtaa tökkii, en tiedä. Luulisi että kokonaisuutta ajatellen yhteiskunnalle olisi edullisempaa maksaa rautatankkaus suoneen kuin minun puolikuntoinen elämä ja se että kohta en jaksa käydä töissä jos tätä vielä kuukausia jatkuu.

      Poista
  12. Voi miten ikävää, kun toiveikkaana menee kokeisiin, eikä kohenemista olekaan tapahtunut. Toivotaan, että saat apua piakkoin, eihän työnteko ja vielä illalla jaksaminen voi kovin kauaa onnistua. Tsemppiä sinulle, blogissani olisi sinulle haaste, jos jaksat ja haluat vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nappaan haasteen. Nyt on vähän parempi olo kun pääsi oman harmituksen yli. Viikonloppuna olen nukkunut paljon, myös päiväunia ja kerännyt voimia tulevaan viikkoon.

      Poista
  13. Voi, mikä harmi! Toivottavasti nyt tutkivat kunnolla ja saat avun.

    VastaaPoista
  14. Eipä ihme jos väsyttää. Jos et tosiaan saa tarvitsemaasi apua julkiselta puolen, mikä olisi tosi väärin, niin sitten mars mars yksityiselle.
    Ihania ruusuja, by the way :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut on ihania, toivottavasti tämä on lempeä talvi niille ja ensi kesänä nähdään runsasta kukintaa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)