keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kettinki & hakanen

Talviloman kaupunkipäivän ostoslista oli lyhyt ja ytimekäs. Osta kettinkiä ja hakanen. Hakanen kyllä meinasi unohtua kun lista oli vain päässäni, mutta viime hetkellä muistin. Ja sopivasti kettinkiliikkeestä sellainen löytyi. Viikonloppuna talonmiehellä oli aikaa ja niin ostokseni päätyivät paikoilleen eteiseen, hakanen talvella entisöidyn kaapin oveen, ja kettinki jatkamaan valaisimen korkeutta.
 Olen entistä tyytyväisempi ettei eteiseen tullut laitettua tapettia. Hallilyhty valaisimena heittää seinille ja kattoon omanlaiset varjonsa. Voisivat olla jopa häiritsevät kuviollisilla seinillä. Ja muuten tästä kuvasta voi nähdä, että eteisen valaisin on messinkinen.
 Vaikka alemmissa kuvissa ei välttämättä uskoisi. Mutta minusta tuo patina pitää olla messingin pinnassa. En hangannut sitä pois kun pesin valaisimen. Uusi kettinki on huomattavan pitkä. Vanhassa ei ollut kuin yksi lenkki, se on tuossa alimmaisena. Uusi kettinki ei siis ole ihan samaa kuin vanha, mutta tyylillisesti sopii valaisimeen. Ja vaihtoehtoja ei ollut hyllytolkulla. Tämä oli valikoimasta paras.
 Sähköt meni samalla uusiksi, vanha johto oli auttamattoman lyhyt. Onneksi talonmieheltä onnistuu nekin hommat. Sain valaisimen heti uuteen korkeuteensa. Siinä se roikkuu, unelmieni eteisen valaisin.
Olen yrittänyt etsiä netistä vastaavanlaisten valaisimien kuvia, valottaakseni edes vähän oman valaisimen alkuperää. Ei ole auennut. Kuvia on vähän, hakusanalla taklykta löytyy joitain, mutta ei yhtän samanlaista. Vaan ei kai se haittaa ettei kaikkea tiedä. Pääasia, että eteisen valaisin löytyi vähällä vaivalla ja rahalla.

5 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin unelmien lamppu! Aah ja ooh. Downton Abbeyn eteisessä olen ihaillut vähän vastaavanlaista ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on hyvä syy alkaa seurata Abbeyta, toistaiseksi en ole innostunut vaikka olen englantilaisten ohjelmien fani. Mutta minustakin tuo on sellainen kartanoiden valaisin :)

      Poista
  2. Vanhoista tavaroista menee uskottavuus, jos niitten pana putsataan pois.

    VastaaPoista
  3. Hei, juuri tulin Lissabonista, siellä oli paikallisilla antiikkikirppareilla hyvin samannäköisiä vanhoja, upeita lyhtyvalaisimia myynnissä :)
    Leena

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)