tiistai 4. maaliskuuta 2014

Yksinäinen tuoli

Kodinhoitohuoneessa on asustellut yksinäinen tuoli joka tuli talon mukana. Joskus jo vuosia sitten rapsuttelin siitä pahimmat irtomaalit pois, tuoli jäi rapsuttelun jäljiltä keskeneräiseen kuntoon ja jossain kohtaa päätyi ompelutuolikseni. Ronskista ulkonäöstään huolimatta tuoli ei nitise eikä natise ja siinä ihan hyväkin istua.
 Tänään raahaan tuolin mukanani entisöintikurssille. Siellä tarvitaan välityön välityötä. Hylly jota parhaillaan työstän tarvitsee kuivumisrauhan kittauksen takia. Saakoot tämä tuoli samaa vaalean harmaata pintaansa kuten hyllykin, maalia on tullut hankittua reilumman päälle. Ja samalla tulee tehtyä taas yksi odottamassa ollut työ loppuun.
Ensi syksynä jos luoja suo, ja pääsen taas jatkamaan harrastustani, eli onnistun ilmoittautumaan ensimmäisen auki olevan minuutin aikana, taidan ottaa työksi tämän ystävältä saadun kaapin. Luulen, että kaapin kanssa en tarvitse pahemmin välitöitä vaikka ihan ehjä onkin. Mutta jo pelkkä maalinpoisto vie usemman illan.
Mukavaa laskiaistiistain iltaa. Syökää pullaa jos mäkeen ei pääse!


6 kommenttia:

  1. Oijoijoi!
    Hieno on tuoli-mutta niin on kaappikin!
    Se todella on samanoloinen kuin meidän kaappi! :)

    Entisöintikurssit taitaa olla aika suosittuja. Semmoiseen voisi kyllä itsekin mennä jos joskus aikaa olisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vanhat tuvan kaapit on jotenkin täysin vastustamattomia. Tämä kaappi voisi tulla eteiseen, jos se olisi rempattu yhtä aikaa kaapin kanssa. Entisöintikurssit on suosittuja, kurssi on täynnä joka vuosi heti ilmoittautumisen alkamisen jälkeen ja kurssilla käydään todella ahkeraan, poissaoloja ei ole lähes lainkaan. Siellä missä itse käyn on todella innostavaa porukkaa ja ope on mahtava!

      Poista
  2. Tosi hienoja talonpoikaishuonekaluja. Oletko ajatellut säilyttää turkoosin tuossa istuinosassa vai kokonaanko harmaata? Kaksi eri väriä voisi olla kiva…

    Toivottavasti pääset kurssille. Olet varmasti jo riittävän kätevä ilman kurssejakin, mutta sellaisella mukana olo muodostuu varmaan kivasti aikatauluksi projektille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkoosi olisi kiva säästää, mutta maali on heikomassa hapessa kuin mitä kuvasta voi päätellä. Joten tuolista tulee kokonaan harmaa, sopii sitten hyvin kodinhoitohuoneen väreihinkin. Kyllähän sitä osaisi jo tehdä ilman kursia, mutta ongalmana on lämpimän verstaan puute, eli on haettava verstas muualta. Ja tykkään että kun on kotona töissä, on oltava vähintään kerran viikossa jotain kodin ulkopuolista toimintaa tai muuten haoaa pää. Entisöinti on oikein hyvä puuha sitä vastaan :)

      Poista
  3. ihana tuoli tuollaisenaankin,mutta upea varmasti muutosten jälkeen..Ja tuo kaappi,toivottavasti pääset syksyllä kurssille taas,uutta intoa puhkuen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)