maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kahden päivän taisto

Vanhimman pojan huoneesta tulee räpsittyä kuvia melkoisen harvoin. Sisustus on mitä on, mieletön määrä toisiinsa sotkeutuneita sähköjohtoja, aku ankkoja pitkin ja poikin, ja aina joku kone päällä hurisemassa. Ei niitä kukaan kameralle halua.

Silloin kaksi vuotta sitten kun poika muutti tyttären entiseen huoneeseen, emme me vanhemmat suostuneet tapetin vaihtoon vaikka se onkin ehkä liian tyttömäinen. Siihen suostuin, että lilat pellavaverhot saa lähteä. Tilapäisesti ikkunaan laitettiin vanhat voileeverhot, vaaleansiniset ja minun mielestä ihan kamalat. Verhot olivat  90-luvulla silloisessa olohuoneessamme puhvikapan kaverina.

Viimeksi käydessäni Ikeassa ostin ison pätkän valkoista pellavakangasta jotta teen pojalle uudet verhot. Valkoinen väri olisi varmasti ok. Lauantaina aloin silittämään jo aiemmin kutistuspesemääni kangasta ja miettimään miten verhot olisi helpointa tehdä.

Siinä sitten mittanauhan kanssa tein sivukäännökset millin tarkkaan, silitin ja siirryin yläkäännökseen. Taas silitys ennen alakäänteen mittausta. Sitä kun aloin mitata niin oli päästä iso itku. Minä tyhmä olin mitannut väärin verhon pituuden ja 2,5 metrin pätkä olikin vain 2 metriä. Teki kuulkaa mieli hakata päätä seinään ja pahasti.

Sitten otettiin käyttöön suunnitelma B. Pitsiä näihin ei pitänyt tulla missään tapauksessa, mutta jatkopalan kohta oli peitettävä jollain konstilla. Siinä kohtaa oli pitsi ainut mitä keksin ja mitä kaapista löytyi.
 Eikä kuulkaas tässäkään kaikki mennyt niin kuin Strömsössä. Tuo jatkopalan pellava on pesty eri pesussa kuin varsinaiset verhot. Enkä todellakaan tiedä miten olen muka pessyt ne niin erilailla, että jatkopalan pellava on nyt puhtaan valkoista, ja varsinainen verho luonnonvalkoista. Argh! Mutta onneksi ei erotu niin pahasti kun verhot ovat paikoillaan. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Ikean pellavan laatu on laskenut kuin lehmänhäntä kun vertaan näitä verhoja muutama vuosi sitten Ikean pellavasta ommeltuihin tuvan verhoihin.
 Ja eikä siinä vielä kaikki. Sain ensimmäisen verhon ommeltua ja aloin ripustamaan paikoilleen. Ihan kiva muuten, mutta lattialla on parikymmentä senttiä liikaa verhoa. Olin mitannut taas väärin ja tehnyt verhosta liian pitkän. Siinä sitten purin, silitin ja ompelin taas kerran vaikka teki mieli heittää verhot mäkeen ja ripustaa siniset voileet takaisin. Ihme ja kumma oli, että toinen verho onnistui yhdellä kertaa.

 Nyt verhot ovat paikoillaan ja minun puolesta saavat olla ikkunassa niin kauan kuin tämä talo on pystyssä. Uusia en enää ompele, piste. Mutta verhotampeiksi oli ihan pakko kokeilla äitini virkkaamia pyyhepitsejä jotka olen purkanut vanhasta ja muuten käyttökelvottomasta pyyhkeestä talteen.
 Jos peräkammarin asukas olisi tyttö, ei tampeiksi olisi muuta vaihtoehtoa kuin nämä pyyhepitsit. Aivan mielettömän ihanat, ja juuri samaa lilaa kuin tapetin hennompi lila. Mutta ei näitä saanut jättää...
...kun viimeinen niitti verho-ompelun arkkuuni oli se, että oli nämä verhot miten päin vaan, on ne pojan mielestä tyttöjen verhot. Että se siitä sisustamisesta.
Mutta voileita en takaisin laita!

20 kommenttia:

  1. Hienot verhot kuitenkin :)

    Minulla kävi ihan samanlailla tuvan oviverhojen kanssa... Ensin ne olivat liian lyhyet (ja laskin niin tarkasti), ja sitten ne olivatkin liian pitkät. Saivat silti kelvata. Ehkä teen joskus uudet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttaa kuulla ettei muillakaan mene aina ompelut putkeen.

      Poista
  2. Kaunis tapetti ja kauniit verhot :) Pojan huoneen sisustaminen olis meilläkin edessä ja varmaan samoihin makueroihin törmään meilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa tapetointi ei olisi iso homma, vois laittaa tuon vanhan päälle, mutta jotenkin tuntuu että ei raaski. Tytölle laitettu tapetti on kaunis ja hyväkuntoinen.

      Poista
  3. Hienot verhot ja tapetti! Tosin ymmärrän poikaa...hieman tyttömäiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ne täysin tyttömäiset :D Otin verhoista tampit pois tänään, ovat paljon paremmat kun roikkuvat suorina.

      Poista
  4. Ihanat tuli verhoista, vaikka poika ei tykkäisikään! Ja onpa sitten kauniit verhot valmiina, kun poika muuttaa joskus omilleen, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään! Pojalle laitan ne siniset voileet matkaan, siinähän saa tyttöystävä kehua mukavaa anoppiaan kun tajusi laittaa verhotkin pojalle :D

      Poista
  5. Onneksi löytyy muitakin, joilta ei kaikki mene aina putkeen... se lohduttaa kummasti. Mutta lopputulos on kyllä komia, joskin ei ehkä kovin poikamainen.

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttömäistä on, mutta nyt saa olla. Vähän parani kun verhot on nyt tähysin ilman tamppeja. Lämmityspatterikaan ei ole enää päällä, niin ei haittaa vaikka verhot on edessä.

      Poista
  6. Olit saanut kuitenkin sen verran raivattua johtokonehässäkkää, että sait näin edustavat kuvat!! Nm. Tiedän todellakin mistä puhut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin saanut :D Suurin hässäkkä on onneksi työpöydän takana ja alla, sen kun rajasi kuvan ulkopuolelle niin hyvä tuli.

      Poista
  7. Kauniit verhot, mutta ei meilllä olisi mennyt läpi edes hevari tyttärelle. Mustaa ja harmaata piti olla, muu ei kelvannut.
    Luulin olevani ainoa, joka osaa leikata verhot väärin. Ompelin lapsenlapselle neljä verhoa a`2.5metriä ja sain aikaan kolme täyspitkää ja yhden puolitoistametrisen. Ei auttanut kuin hakea lsää kangasta. Nyt pitää tehdä lattiatyynyjä siitä pätkäverhosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mun olisi pitänyt ottaa Ikeasta sitä tummanharmaata pellavaa, tai mustaa, tai edes ruskeaa. Se ruskea luonnonvärinen jäi kyllä kaihertamaan, väri olisi voinut sopia tapetin kultakuvioon. Vaihdetaan jos poika nyt kovasti on vastaan. Toinen vaihtoehto on vaihtaa leikkihuoneen vihreät verhot tuonne ja valkoiset leikkihuoneesen. Tapetin väriin ne ei sovi, mutta ei se mitään :D

      Lohdullista etä en ole ainut väärinmittaaja :))

      Poista
  8. Voi ei, tulipa eteesi vastoinkäymisiä. Minusta jo pelkästään kankaan valitseminen uusiin verhoihin on lähes ylivoimaista, vuosien projekti. On niin vaikea etukäteen kuvitella, miltä tämä ja tämä kangas näyttää verhoina tässä huoneessa. Ja tuo mittaaminen, leikkaaminen ja ompelukin vielä. Ja kaiken vaivan jälkeen poika ei sitten tykkääkään. Vaikka onhan se enemmän kuin luonnollista että pojalla on eri maku kuin äidillä. Toivottavasti pääsette johonkin hyvään lopputulokseen vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt verhot kelpaa, tosin vähän nikotellen, on ilman tamppeja roikkumassa. Hyvä niin, uusia en ompele ainakaan ihan heti.

      Poista
  9. Mikä sinnikkyys! Mulle kelpaisi nuo verhot ihan samalla sekunnilla! Että jos poikasi vaan sinnikkäästi ulkoistaa ne, niin täällä on ostaja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että ton taiston voitan minä eikä verhot :D Pidetään mielessä verhokaupat!

      Poista
  10. no voi että...noin komiat verhot ja minkä työn takana koko homma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voisi kuvitella, että on ekat verhot mitä ompelen, eivät ole, eikä edes kymmenennet. Mutta kaikkea voi sattua :D

      Poista

Kiitos kommenteista :)