sunnuntai 21. elokuuta 2011

Väsy

Vaikka tykkään, kun alkoi taas arki ja rutiinit, niin täytyy myöntää, että tämä viikko on vienyt minusta mehut aika täydellisesti. Kahdella lapsella alkoi koulu taksisotkuineneen, ja ne sotkut ei jääneet siihen mistä kerroin. Yksi päivä 7v. tulee tulee koulusta ja reissarissa lukee, että taksi tulee ehkä 7:20 kun silloin menee joidenkin muidenkin taksi. No se ehkä oli kyllä täysin väärä aika, mutta ei siitä enempää. Kuopuksella alkoi kerho ja esikoisella opiskelut. Tietokoneensa on rikki, joten se oli tietenkin äiti joka sitten selvitteli mistä ostetaan mitäkin oppikirjaa ja millä hinnalla. Onneksi osaa tehdä hankintansa itse kunhan äiti ne rahoittaa.


Oma työni lähti isolla pyörällä käyntiin. Yksi uusi hoitolapsi ja samaan aikaan kaksi  vierasta varalasta oli aika raskas yhdistelmä. Ei paljoa pidetty taukoja kun eka heräsi päiväunilta kun vikat nukahtivat. Paperi yms. työt ovat lisääntyneet valtavasti työaikalain myötä. Tällä viikolla täytin päivittäin seitsemää erilaista kaavaketta. Lisäksi työaikani ei ole ollut yhtenäkään päivänä työvuorolistan mukainen, ja sekin pitäisi ilmoittaa toimistolle päivittäin. Siis siinä lastenhoidon lomassa. Kyllä se siitä kun päästään rutiineihin. Koko viikon kyllä kiittelin pitkää uraa päiväkodissa. On se päivän runko ja vaativistakin tilanteista selviäminen niin selkäytimessä että se helpotti hommaa aika paljonkin.


Viikonloppuna olen sitten hinnoitellut kirpparitavaroita. Ihan valtava urakka! Otin pöydän kahdeksi viikoksi ajatuksella kaikki nurkat puhtaiksi ja ylimääräinen pois. Jotenkin olen alkanut haaveilemaan vähemmästä materiasta. Huomaan kyllä luopumisen olevan vaikeaa. Nyt on puoli huushollia täynnä hinnoiteltua kassia, pussia ja laatikkoa. Ja mitään en kyllä tuo takasinpäin! Ja lisää myytävää aion kaivaa kaapeista esiin menttaliteetilla, mitä ei ole vuosiin tarvittu, ei tarvita jatkossakaan.

Ja on tässä yksi muukin projekti menossa. Kun se on tietyssä kohtaa, niin kerron teille lisää. Projekti vaatii kyllä ihan oman aikansa ja energiansa, sen olen huomannut.

Onneksi oma harrastus, entisöinti ei ole vielä alkanut. Alkaa vasta syyskuussa ja nyt pitäisi pähkäillä mitä otan sinne mukaan. Lasikuistin ikkunat ovat varteenotettava vaihtoehto sillä ensi kesä on kuistin korjausta. Viikonloppuna kuistia muuten nostettiin lisää ja nyt alkaa näyttää hyvältä kun etureuna on noussut liki 10cm!!
Toinen työ minkä varmasti otan kurssille mukaan, on pieni punainen aitta. Siitäkin lisää kun vain muistaisin sen kuvata. Oikeasti söpöys on lintulauta, mutta olen miettinyt sille jo muutakin käyttöä...

Energistä työviikkoa niin kotona oleville kuin töihin matkaaville! Koska kuvaton postaus, ja etenkin kuvaton valitusvirsi on tylsä, laitan kuviksi kuvasarjan Oton ja Iineksen orastavasta ystävyydestä.

Mun mussukat <3

6 kommenttia:

  1. Suloinen pari Otto & Iines <3 Tuo kirppistavaroiden hinnoittelu on kyllä aikamoinen urakka...minullakin on parhaillaan kirppispöytä lähikirppikselä.

    Voimia ensi viikkoon :)

    VastaaPoista
  2. huh, mikä viikko! Meillä ainakin tuppaa käymään niin, että jos on kiire viikko, niin sille viikolle kertyy myös liuta epämiellyttäviä yllätyksiä.

    Meillä esikoinen kulkee myös koulutaksilla. Tämän viikon vuorot tulivat perjantaina. Vaikka koulu alkaa 4 päivänä samaan aikaan, taksi lähtee aina eri aikaan. Ja lähtöajat ovat aika mielikuvitusellia 7:23. Mutta taksi tulee ajallaan.

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen viikko! Etenkin hoitolasten vuoksi. Voimia tavoille opettamiseen :)
    Mä sitten ihailen teitä perhepäivähoitajia.

    VastaaPoista
  4. Täällä ihan samanmoisissa ajatuksissa, materiaa vähemmälle! Kirppupöytä varattuna, ja raivaus käynnissä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos :)
    Rauhallinen hyvin sujunut maanantai sai kummasti mielen paremmaksi. Ja vielä kun iltapäivällä sai tietää seuraavat arkivapaat!

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihanat kaveruskissat! Tuo pieni on ihan mielettömän söpö <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)