sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Akkujen latausta

Mun viikonloput menee nykyään ihan levon puolelle.
Etenkin tänään ja eilen olen yrittänyt keskittyä vain akkujen lataamiseen.
Maanantaina klo 7:05 alkaa pitkä työviikko,
50 tuntia.
Vaikka saan olla kiitollinen etten ole hoitaja joka tekee säännöllisesti tuota tuntimäärää, en jaksaisi ja ihmettelenkin miten toiset jaksavat. Ja miten tuohon ei ole saatu muutosta aikaisemmin.
Minä teen yleensä viikkoja joissa työtunteja on ihan kohtuullisesti, jopa vähän ja silti väsyttää.
1.8.2011 perhepäivähoitajat siirtyvät työaikalain piiriin ja saavat 40 tunnin työviikot, keskimäärin.
Kuulostaa ihan inhimilliseltä.

Perjantaina sain kuitenkin mukavaa postia.
Kassitilaukseni onnistui ja kassit olivat sujahtaneet postilaatikkoon.
Kaksi ylimmäistä lähetän eteenpäin taannoisen arvonnan voittajille.
Pikkasen ovat pitkällä toimitusajalla, mutta eikös sanonta mene, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Alemmista vasemmanpuoleinen on yllätys eräälle blogin pitäjälle sinne pääkaupunkiseudulle. Kiitos hänen lähettämästään postista. Ja oikeanpuoleinen kassi on minulle itselleni.
 Tässä kassi on avattuna vasemmalla. Oranssi taasen on ostos parin vuoden takaa. Sille piti saada kaveri ja kun lasten teemalla oli aloitettu niin sillä jatkoin. Oranssi kassi on aina käsilaukussa mukana. Menee pieneen tilaan ja sillä saa jonkinlaiset kauppaostokset hyvin kotiin asti. Kassi on kestävä ja pestävä. Ja kiva, vähän erilainen. Ja nyt niitä on kaksi, tulee kotiin vähän enemmän kuin pari maitolitraa ja leipä.
Jos haluat tilata noita kasseja, niin niitä saa täältä. Valikoimaa on hurjasti!
Sieltä sivusta kun klikkaa euroopan niin toimittavat myös tänne peräpohjolaan ja hinnat näkee suoraan euroina. Maanantaina tilasin kassit ja perjantaina olivat perillä. Toimitus postin kautta maksoi kohtuulliset kuutisen euroa.
Lopuksi vielä täytyy mainita, että tämä ei ollut maksettu mainos.
Mukavaa työviikkoa kaikille, niin koteihin kuin työpaikoille!

8 kommenttia:

  1. Mukavaa työviikkoa! Toivottavasti ei ole liian raskas.

    VastaaPoista
  2. Saila: Kiitos :) Ei se liian raskas ole, 50 tunnilla jää vain tosi vähän aikaa omalle perheelle. Ja kyllä sen jaksaa kun tietää, että seuraava viikko on minulle vain nelipäiväinen.

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut tuollainen kassi pari vuotta käytössä. Se kulkee kätevästi laukussa. Omani näkyy olevan jo puhki kulmasta. Täytynee ostaa pian uusi. Helsingissä niitä myy ainakin Ateneumin kauppa. Omani ostin Kuopion kauppahallista.

    Mun äiti oli aikanaan perhepäivähoitaja ja välillä työpäivät / viikot olivat epäinhimilliset: joskus kellon ympäri. Tsemppiä kaikille työn raskaan raatajille!

    - Kristiina -

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Mä en tiedä mistä niitä saisi Lahdesta niin päätin tilata ja kun voittajat sai valita kassinsa itse niin paras vaihtoehto. Oranssi onkin sitten ostettu Göteborgista museon kaupasta :)
    Mutta mukava kuulla että niitä saa Suomestakin ilman nettiä, on ihan paras kassi käsilaukun pohjalle.

    VastaaPoista
  5. Olen itse ollut 80-90 luvun vaihteessa perhepäivähoitajana kaksi vuotta.Tein 11 tunnin (klo6-17)työpäiviä,viitenä päivänä viikossa.
    Olen aikanani nuorena tyttönä opiskellut apuhoitajaksi joten en ollut täysin "pätevä" perhepäivähoitajan hommiin (vaikka omia lapsia olikin kolme,kaikki jo koulussa ko. aikana).Hoitajapulan takia "kelpasin" kunnan lapsiakin hoitaan.
    Sen parin vuoden jälkeen minun olisi pitänyt ruveta "opiskelemaan" omalla ajallani iltakoulutuksena lastenhoitoa perhepäivähoitajaksi.Sanoin kiitos ei ja onneksi sain oman alani työtä palvelutalolta.
    Näin silloin parikymmentä vuotta sitten!
    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
  6. Jaksamista rankalle työviikolla :)

    VastaaPoista
  7. Hei ja kiitos kassivinkistä!
    Tein eilen isohkon tilauksen, mm. päiväkodin tädeille kassit kesäksi ja anopille äitienpäiväkukat vähän kestävämmässä muodossa. Itsekään en jäänyt ihan ilman... :)

    VastaaPoista
  8. lahtiska: Ole hyvä :)
    Kassit on sitten kyllästymiseen asti kestäviä. Oranssia olen käyttänyt joka kauppareissu jo kolmatta vuotta ja kestää edelleen!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)