torstai 20. kesäkuuta 2024

Kasvimaan uudistuksia

Kasvimaa on tarkoitus uudistaa parin vuoden kuluessa. Lisää lavakauluksia, huoltokäytävät uusiksi ja maa-artisokan puolittainen hävitys. Siinä pääasialliset muutokset.

Sain pari viikkoa sitten kasvimaalle toisen betonirenkaan. Se ei siirtynyt kuin kymmenisen metriä, mutta silti tarvittiin traktori avuksi ja rengas kiersi matkan navetan takaa, lähempää se ei mahtunut kulkemaan. Renkaassa on pohja joten pohjaan tehtiin reikä. Siinä kasvaa tulevaisuudessa jotain yksivuotista. 

Viime viikolla sain toisen asian edistymään. Ylälohkon rinteen puoleinen reuna on ollut hankala pitää siistinä. Siihen tuli muutos. Nostin kaikki vanhat puolilahot räsymatot pois. 

Tässä vielä reuna toisesta suunnasta ennen siistimistä. 

Ja tässä lopputulos. Reuna on kantattu. Musta muovi peittää tulevaa istutusaluetta. Se on suunniteltu ainakin ensialkuun päivänliljojen tilapäiseksi kodiksi kunhan saan ensi vuonna käynnistettyä luumulehdon täydellisen uudistuksen.

Siihen mahtuu pitkä rivi päivänliljoja ja muutakin luumulehdosta pelastettavaa kasvia. Tuon pitkän kiven kohdalle tehdään kiviportaikko josta pääsee kulkemaan kasvimaalle.

Maa-artisokkaa kasvaa kahdessa laatikossa kuvan etureunassa. Kaivoin keväällä oikeanpuoleisen laatikon tyhjäksi ja annoin artisokat eteenpäin. No kuten kaikki maa-artisokkaa kasvattaneet tietävät, ei asia ole niin yksinkertainen. Laatikosta pukkaa edelleen versoja, kauniin vihreitä ja elinvoimaisia. Nypin versot pois sitä mukaa kun niitä tulee. Päälle laitoin härkäpapua, koska niiden välistä on helppo nyppiä maa-artisokan alkuja pois. Laatikon voi peittää härkäpapujen kasvukauden jälkeen ja ottaa käyttöön myöhemmin ensi kesänä.
Seuraava muutos lähti käyntiin tällä viikolla. Kiinalaisen portin takana oli maassa nurmikkoa rajaamassa hirret. Ne alkoivat olla täysin lahot joten sietivät lähteä. Tilalle tulee kivet ja samalla poistuu nurmikko. Hirsien alta löytyivät vanhat tiilet jotka olivat aikoinaan käytävää rajaamassa. Jätän tiilet kivien alle. Nurmikon päälle tulee kangas ja haketta jota on ennestään kasvihuoneen edustalla. 

Näin helpotan taas hivenen ruohonleikkaajan työtä ja samalla omaanikin.
 

20 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa meillä on samanlaisia hommia ollut puutarhan puolella keväällä ja alkukesästä . Vielä jatkuu.

    VastaaPoista
  2. Päivänliljoille tulee komea istutuspaikka. Vaikka vain tilapäinenkin. Hyviä uudistuksia. Kuvia katsomalla voisi kuvitella, että toisella kädellähän noita hommia tekee. Vaan kyllä pieniinkin uudistuksiin saa uppoamaan aikaa ja lihaskuntoa. Kiinalaisen portin alikulun nurmikko on sopiva lämpäre poistettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että päivänliljoista osa saa jäädä tuohon, en halua siihen mitään korkeaa tai vaikeahoitoista, päivänliljat sopisivat siihen. Kyllä tuohon saa aikaa uppoamaan, tänään tein koko päivän enkä saanut valmista.

      Poista
  3. Sinulla on ihania projekteja meneillään. Maa-artisokat ovat todellakin melkoinen haaste kasvimaalla. Sitkeällä kitkennällä niidenkin kasvuvoima tyrehtyy ja niistä pääsee eroon. Mukava nähdä projektistasi seuraavia kuvia. Ihanaa juhannusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projekteja riittää, vuodesta toiseen. Kun yhden saa valmiiksi, voi toisen aloittaa. Kiitos samoin, ihanaa juhannusta.

      Poista
  4. Fiksuja uudistuksia. Eikö ole hassua, että kun jotain saa valmiiksi niin kuluu joitakin vuosia, kun sen haluaakin tehdä uudestaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tuntuu menevän, luumulehdon on aika uudistua, jotain jää ja jotain lähtee.

      Poista
  5. Olette kyllä ahkeria. Upeita uudistuksia.
    Ihanaa Juhannuksen aikaa.

    VastaaPoista
  6. Tuleepa komea liljapenkki ja rengaskin on komea. Nurmikon poisto tuosta lämpäreeltä on hyvä uudistus ja helpottaa monin tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään betonirenkaista todella paljon, ovat vielä harvinaisen suuria. Päivänliljat saavat hyvän paikan, tuossa on pelkkää multaa, savi on hyvin syvällä.

      Poista
  7. Niin se on, aika ajoin täytyy tehdä muutoksia ja korjata yhtä sun toista. Tällaiset kunnostukset vievät aikaa, sillä on niin monta kohtaa otettava huomioon. Näen jo päivänliljapenkin mielessäni, siitä tulee varmasti upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vievät aikaa, jopa useamman vuoden. Malttamattomana sitä haluaisi saada kaiken heti valmiiksi.

      Poista
  8. Hyviä uudistuksia. Uudistukset ja kunnostukset vievät aikaa, mutta lopputulos aina palkitsee.
    Oikein hyvää juhannusta sinne teille.

    VastaaPoista
  9. Onpas kivoja projekteja meneillään 😊 Päivänliljat sopivat kyllä pitkään penkkiin vaikka jäädäkseenkin 🤭 Kiva nähdä lopputulos sitten, kun on valmista 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivänliljat sopisivat tuohon jäädäkseen. Jos jakotaimia tulee paljon, niin minun puolestani saavat jäädäkin. Tai saa hyvän syyn ostaa uusia.

      Poista
  10. Hyvät uudistukset! Ne selkiyttävät kasvimaata ja helpottavat sen hoitoa. Nurmikäytävät ovat hyvin hoidettuina kauniita mutta jatkuvasti joutuu estämään nurmikon levittäytymistä istutusalueille eikä ahtaita kolosia ole ruohonleikkurillakaan helppoa ajella. Maa-artisokasta ei todellakaan pääse kertakitkemällä eroon! Olen myös itse nyppinyt koko alkukesän erittäin tomeria artisokan versoja pois, vaikka mukamas kaivoin kaikki pienetkin juurenpätkät pois maa-artisokkapenkkiä uudistaessani.
    Hyvää juhannuspäivän iltaa!Q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, hyvää juhannuspäivän iltaa. Versojen määrä on maa-artisokalla vähentynyt, mutta aina niitä vaan nousee. Nurmikko on kiva, mutta pienestä piperryksestä on hyvä päästä sen suhteen eroon.

      Poista

Kiitos kommenteista :)